Israel: Israelin parlamentin jäsen kirjoittaa kirjeen vaatien saksalaisen harjoittajan Xiong Wein vapauttamista pakkotyöleiriltä Kiinassa

Hänen ylhäisyytensä Pan Zhanlin
Israelin Kiinan suurlähettiläs
Kiinan suurlähetystö
222 Ben Yehuda
Tel Aviv

Jerusalem, 15 heinäkuuta 2003


Hyvä Suurlähettiläs Zhanlin,

Tapasin äskettäin useita Falun Gongin harjoittajia ja hr Zion Xiong oli heidän joukossaan. Olin syvästi liikuttunut hänen siskonsa, nti Wei Xiongin, tilanteesta. Hänet pidätettiin Kiinassa 5. tammikuuta sen jälkeen kun hän oli jakanut lehtisiä Falun Gongista. Minulle on kerrottu että häntä on pidetty vankina siitä lähtien Quinghen nuorisovankilassa Pekingissä.

Olen hyvin levoton nti Xiongin turvallisuudesta. Kiinan hallitus ei ole antanut todisteita mistään rikollisista teoista joihin hän olisi syyllistynyt. Hänet on pidätetty vain siksi että hän on mukana Falun Gongissa, mikä on hyvin kunnioitettu kultivointimenetelmä useammassa kuin 60:ssä valtiossa, mukaan lukien Israel.

Hra Zion Xiong, Wein veli, haluaa tehdä kaiken mikä on tarpeellista saadakseen hänet luokseen Israeliin. Kehotan teitä voimakkaasti, kaikella kunnioituksella, tekemään kaikkenne mikä on vallassanne, jotta nti Wei vapautetaan heti turvallisesti.

Pidän arvossa jos kiinnitätte huomionne tälle kriittiselle asialle ja pyydän pikaista vastausta.

Kunnioittavasti

Dr. Marina Solodkin, M.K.


Lähde: http://www.clearharmony.net/articles/200307/14171.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.