Irlanti: Irish Medical Times: Vankeja väitetään teloitettavan sisäelinten vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Länsimaat ovat toden teolla kiinnittämässä huomiota syytöksiin, joiden mukaan Kiinan viranomaiset tappavat kielletyn henkisen Falun Gong –liikkeen vangittuja [harjoittajia] myydäkseen heidän ruumiinosiaan elinsiirtoja varten.

Yhdysvaltain edustajainhuoneen alakomitea järjesti kuulemistilaisuuden syytöksille 29. syyskuuta. Kuulemisen keskipisteessä oli kahden kanadalaisen ihmisoikeusjuristin julkaisema raportti, jossa kyseiset juristit tutkivat syytöksiä, joiden mukaan Kiinan viranomaiset tappavat vankeja myydäkseen heidän sisäelimiään sekä Kiinassa että ulkomailla.

Pohjois-Amerikassa sijaitseva Falun Gong –yhdistys pyysi asianajaja David Matasia ja David Kilgouria auttamaan syytösten tutkimisessa, joiden mukaan vankeja - joita ei oltu tuomittu kuolemaan missään oikeuslaitoksessa - oltaisiin tapettu.

Kiinan elinsiirtoyhdistyksen (China Medical Organ Transplant) tilastojen mukaan Kiinassa tehtiin 60 000 elinsiirto-operaatiota vuosina 2000-2005, kun taas Matas ja Kilgour arvioivat, että vain 18 000 niissä käytettyä sisäelintä saatiin virallisista lähteistä.

Raportissaan asianajajat totesivat, että vaikka he eivät olleetkaan löytäneet yhtään varmaa todistetta tukemaan Kiinaan kohdistuvia syytöksiä, he olivat käyneet tapauskohtaisesti läpi todisteet, jotka antoivat lopulta ymmärtää, että tällaista toimintaa esiintyy.

Kilgouria ja Matasia ei päästetty Kiinaan tekemään tutkimuksia, ja Kiinan hallitus väitti raportin olevan "äärimmäisen vastuuton".

Uutisten mukaan Kiinan Shenyangissa sijaitseva kansainvälinen sisäelinsiirtoihin keskittyvä tukikeskus (China International Transplantation Network Assistance Centre) oli julkaisut elinten
hintoja.

Hinnaston mukaan munuaisen hinta oli 62 000 dollaria, maksan ja sydämen hinta 130 000 dollaria ja keuhkon hinta 150 000 dollaria.

Alkuperäinen artikkeli: http://www.imt.ie/displayarticle.asp?AID=12015&NS=1&CAT=18&SID=1

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a38333-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.