Belgia: Senaattori tutkii KKP:n elinryöstörikoksia ja vaatii julkilausumaa niiden tuomitsemiseksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Marraskuun 27. päivänä Brysselissä, Erasme-sairaalassa järjestettiin ”Elinsiirtojen eettiset näkökulmat”-seminaari. Seminaaria johti Belgian siirtoelinjärjestön presidentti, professori Vincent Donckier. Seminaarin lehdistötiedotteessa todettiin esimerkiksi, että järjestö vastustaa elinkauppaa, joka rikkoo eettisiä ja moraalisia sääntöjä.

Seminaarissa puhuivat mm. Kiinassa tapahtuvia elinryöstöjä tutkineet David Kilgour ja David Matas. Luettuaan heidän raporttinsa elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta belgialainen senaattori ja lääkäri Patrik Vankrunkelsven ilmaisi vaatimuksen, että Belgian tulisi kieltää kaikki ulkomaille suuntautuvat ”elinsiirtomatkat” ja asettaa syytteeseen henkilöt, jotka lähtevät esimerkiksi Kiinaan vastaanottamaan elinsiirron.

Vankrunkelsven kertoi, kuinka hän oli jokin aika sitten soittanut kahteen pekingiläiseen sairaalaan ja teeskennellyt olevansa munuaissiirron tarpeessa. Langan toisessa päässä ollut henkilö oli kertonut, että Vankrunkelsven voisi saada siirtoelimen muutamassa viikossa, jos hän maksaisi 50000 euroa, ja että kaikkien elinten taataan tulevan n. kaksikymmentävuotiailta nuorilta vangeilta. Toinen sairaaloista jopa ilmaisi, että Vankrunkelsven voitaisiin rekisteröidä potilaaksi väärennetyllä kiinalaisella nimellä ja osoitteella. ”Näyttää siis siltä, että todisteita ei ole kovinkaan vaikea saada”, Vankrunkelsven totesi seminaarissa. ”He kertoivat minulle, että olisi hyvä jos pääsisin tulemaan ennen helmikuun 18. päivää, joka on kiinalainen uusi vuosi, koska ”kiinalaisen uuden vuoden aikaan joudumme "siivoamaan" vankilamme.”

Vankrunkelsvenin tutkimus vahvistaa kanadalaisten David Kilgourin ja David Matasin tekemät tutkimukset ja havainnot siitä, että Kiinan kommunistipuolueen organisoimat elinryöstöt eläviltä ihmisiltä ovat todellisuutta.

The Epoch Times -sanomalehden toimittaja haastatteli Vankrunkelsveniä:

Toimittaja: Kuinka tiedätte KKP:n elinryöstöstä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta?

Senaattori Vankrunkelsven: Leuvenin yliopiston elinsiirtokeskuksen johtaja otti tämän vuoden heinäkuussa osaa World Organ Transplant -konferenssiin Bostonissa, Yhdysvalloissa, ja tapasi siellä Falun Gongin harjoittajia, jotka olivat järjestäneet protestin. Hän oli järkyttyt Falun Gongin harjoittajien kertomista asioista ja soitti palattuaan minulle ja pyysi minua tekemään jotakin. Asia kosketti minua, ja päätin käyttää asian pysäyttämiseksi tätä keinoa.

Toimittaja: Mikä tarkalleen ottaen on mainitsemanne elinsiirtoasioita koskeva laki?

Senaattori Vankrunkelsven: Ajatukseni olisi asettaa tämän lain kautta rajoitteita niille belgialaisille, jotka lähtevät Kiinaan vastaanottamaan elinsiirron; heidät saatettaisiin edesvastuuseen, kun he palaavat takaisin Belgiaan, sillä emme voi hyväksyä tällaista tällaista toimintaa. Emme voi suvaita siirtoelimiä, jotka ovat peräisin Kiinassa tapetuilta tai kadoksissa olevilta henkilöiltä.

Toimittaja: Pitäisikö myös ne henkilöt asettaa syytteeseen, jotka kehottavat potilaita menemään Kiinaan tätä tarkoitusta varten?

Senaattori Vankrunkelsven: Myös näitä yhteyshenkilöitä pitäisi rangaista. Toivon, että myös muut maat säätävät asiaankuuluvia lakeja.

Toimittaja; Oletteko jo alkaneet valmistella lakiehdotusta?

Senaattori Vankrunkelsven: Olemme jo alkaneet valmistella niitä, mutta asia vaatii vielä jatkokeskustelua lainsäätäjien ja kongressin muun henkilöstön kanssa. Tulemme julkaisemaan tarkemman dokumentin muutaman viikon kuluttua.

Toimittaja: Mitä tapahtuu sen jälkeen, kun lakiehdotus on julkaistu?

Senaattori Vankrunkelsven: Meidän täytyy saada kansanedustajien enemmistön tuki parlamentissa. Luulen, että jos tämä laki menee läpi Belgiassa, se tulee vaikuttamaan myös muihin Euroopan maihin. Ne saattavat myös säätää vastaavan lain.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a36815-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.