Ruotsin tärkeimmät tiedotusvälineet kertovat elinryöstöistä Kiinassa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lukuisten uutistoimistojen viimeaikaisten raportien keskipisteenä ovat olleet Kiinan hallinnon hyväksymät elinryöstöt eläviltä Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa. Uutistoimisto CNN ja The Globe and Mail (toiseksi suurin kanadalainen sanomalehti) myös Dagens Nyheter ja Sveriges Television (SVT) ovat käsitelleet vakavaa ihmisoikeusrikkomusta.

Tukholmalainen Dagens Nyheter on Ruotsin suurin sanomalehti, ja SVT on Ruotsin kansallinen julkinen televisiokanava.

Dagens Nyheter: Pimitetty joukkotuhonta

"Vankeja, jotka kuuluvat etnisiin tai uskonnollisiin vähemmistöihin Kiinassa, mukaan lukien Falun Gong, jonka kommunistipuolue kielsi vuonna 1999, on raportoitu menettäneen sisäelimiään ja sen jälkeen kadonneet maan oikeusjärjestelmässä", uutisoi Dagens Nyheter 11. heinäkuuta 2016 otsikolla: "Kiina ryöstää mielipidevankien elimiä valtavassa mittakaavassa."

"He ovat mielivaltaisesti pidätettyjä mielipidevankeja. He katosivat sen jälkeen, kun heidän elimensä käytettiin elinsiirtoon", selitti David Matas, ihmisoikeusasianajaja ja tutkija, joka kutsui tätä julmuutta" pimitetyksi joukkotuhonnaksi."

Yhdessä David Kilgourin kanssa, (Kanadan entinen Aasian ja Tyynenmeren alueen apulaisulkoministeri) he julkaisivat raportin vuonna 2006 ja sen jälkeen kirjan vuonna 2009 otsikolla Bloody Harvest: elinten ryöstäminen Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa.

"Tämä [valtion hyväksymä elinryöstötoiminta] on jatkunut jo pitkään ja sitä tapahtuu laajassa mitakaavassa. Olemme nyt julkaisseet päivityksen aiempiin raportteihin, jotka osoittavat, että elinryöstöjen laajuus on paljon laajempaa kuin olimme ajatelleet", Matas lisäsi.

Liittyen päivitykseen, joka ensin julkaistiin Washingtonissa 22. kesäkuuta, kommunistipuolueen raportoima elinsiirtojen määrä on noin 10 000 vuosittain. Mutta Matas ja muut tutkijat havaitsivat, että todellinen määrä on noin 60 000-100 000 vuodessa.

"Kiinan hallitus ei peittele sitä, että monet elimet tulevat teloitetuilta vangeilta, mutta eivät kerro keitä nämä vangit ovat." Mataksen ja muiden tekemät arviot perustuvat tilastoihin yksittäisistä sairaaloista Kiinassa.

"Päivityksen laatijoilla oli myös pääsy vapautuneiden vankien todistajanlausuntoihin, jotka kertoivat meille, että heitä kidutettiin ja uhattiin ottaa heidän elimensä, jos he eivät luopuisi vakaumuksestaan." Artikkelissa myös kerrottiin, että ”Falun Gong on suosittu hengellinen harjoitusmenetelmä, joka perustuu kiinalaiseen qigong-perinteeseen, ja se nähtiin uhkana” [kommunistipuolueessa].

SVT: Yksi suurimmista uutispimityksistä ihmiskunnan historiassa

Ethan Gutmann, amerikkalainen tutkiva journalisti sanoi, että elinryöstöt Kiinassa ovat yksi suurimmista uutispimityksistä ihmiskunnan historiassa. Tutkittuaan asiaa vuosien ajan, hän kirjoitti kirjan: The Slaughter: Mass Killings, Organ Harvesting, and China's Secret Solution to Its Dissident Problem (Teurastus: joukkotappamista, elinryöstöä, ja Kiinan salainen ”lääke” sen toisinajattelevien ongelmaan).

Tutkimuksensa jälkeen hän luki kirjan Bloody Harvest, jonka olivat kirjoittaneet ihmisoikeusasianajaja David Matas ja Kanadan entinen Aasian ja Tyynenmeren alueen apulaisulkoministeri David Kilgour.

Vuodesta 2006 tiedot Kiinan elinsiirtotehtailusta ja elinryöstöistä levisivät laajalle. Matas ja Kilgour alkoivat tutkia väitteitä ja myöhemmin heidän avukseen tuli Ethan Guttman.

"Uudet tulokset ovat silmiinpistäviä, itse asiassa hyvin huolestuttavia", raportissa mainitaan. Nämä "Kolme tutkijaa ovat havainneet, että Kiinassa on yli 800 sairaalaa, jotka suorittavat elinsiirtoja. Yhteenlaskettu kapasiteetti on noin 60 000 ja 100 000 elinsiirtoa vuosittain."

Vangituilla Falun Gongin harjoittajilla ei normaalisti ole terveydenhuoltoa Kiinan vankiloissa. Päinvastoin, on ollut paljon todisteita siitä, kuinka vartijat pahoinpitelevät, kiduttavat, tai käyttää muita keinoja kohtelemalla heitä kaltoin. "Kuitenkin aika moni vapautettu Falun Gongin harjoittaja ilmoitti, että heiltä oli toistuvasti otettu verinäytteitä."

Tutkijat uskovat, että tämän tarkoitus oli varmistaa veriryhmä ja kudosten sopivuus mahdollisen vastaavan elinsiirtopotilaan kanssa jossain Kiinassa.

Valitettavasti tämä tapahtui, koska Kiinan viranomaiset halusivat tappaa kaksi kärpästä yhdellä iskulla. "Ensin tappaa Falun Gongin harjoittajat Jiang Zeminin määräyksestä. Hän oli entinen puolueen johtaja, joka aloitti vainon vuonna 1999 poistaakseen tämän ryhmän, ja samalla toisi suurta voittoa sairaaloille ja muille poliittisille elimille."

"Sittemmin Matas ja Kilgour, ja myöhemmin myös Gutmann, ovat työskennelleet kovasti levittääkseen valoa pimeyteen, mutta raportin kirjoittajien mukaan paljon on vielä paljastamatta”.

Raportissa pyydettiin, että ruotsalaiset poliitikot, toimittajat, lakimiehet, ihmisoikeusaktivistit ja muut tarkastelisivat näitä julmuuksia. "Voimme saattaa rikoksien tekijät vastuuseen, ja estää viattomien ihmisten katoamiset, koska Kiinan kommunistipuolue ei kunnioita ihmiselämää."


Englanniksi: http://en.minghui.org/html/articles/2016/8/10/158198.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.