Zhao Yuanying vangittiin toukokuussa 2013 – hänen poikansa vaatii äitinsä vapauttamista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Zhao Yuanying vangittiin toukokuussa 2013.

Yksi Zhao`n sukulaisista meni Jinniun piirikunnan syyttäjänvirastoon Chengdun kaupungissa 7. helmikuuta 2014 vaatimaan hänen vapauttamistaan. Zhang Lijuan syyttäjänviraston yleiseltä osastolta sanoi, että hänen tapauksensa olisi jätetty Jinniun käräjäoikeuteen tammikuun lopulla 2014. Kysyttäessä mitä lakeja Zhao oli rikkonut olemalla hyvä ihminen ja kohentamalla terveyttään Falun Gongia harjoittamalla, Zhang Lijuan sanoi seuraavansa vain 610-viraston (1) kirjallisia ohjeita.

Zhaon perheenjäseniä meni Jinniun käräjäoikeuteen etsimään asiakirjoja Zhao`a vastaan nostetusta kanteesta, mutta eivät löytäneet mitään. Kun yksi perheenjäsenistä palasi syyttäjänviraston yleiselle osastolle, hän sanoi Zhang Lijuanille, että perustuslaki takaa uskonnonvapauden, ja että ihmisille kertominen Falun Gongin hyödyistä ei ole laitonta. Hän toivoi, että Zhang Lijuan noudattaisi oikeudenmukaisuutta ja luopuisi syytteistä Zhao`a vastaan.

Zhang Lijuanin kieltäydyttyä, perheenjäsen sanoi, että tämä tulisi olemaan asiasta vastuussa lopun elämäänsä, koska hänen allekirjoituksensa oli asiakirjassa, ja sääntöjen mukaan "virkamiehet yleisen turvallisuuden, syyttäjän ja kansan tuomioistuimen elimissä ovat vastuussa ihmisten elämää koskevien tapausten asianmukaisesta käsittelystä." Zhang Lijuanin toimiston henkilökuntaan kuuluva sanoi heidän tekevän yhteistyötä syyttäjänviraston kanssa.

Taustatietoa

60-vuotias Zhao Yuanying työskenteli Chengdu Railway Bureau First Kindergartenissa ( päiväkoti). Hänet pidätettiin Guangrongin poliisin haaraosaston toimesta 10. toukokuuta 2013 hänen ollessaan selventämässä totuutta Falun Gongista Shazhou Roadin rautatievirastoa lähellä olevalla asuinalueella. Poliisi teki sinä iltana ratsian hänen kotiinsa ja takavarikoi tietokoneita, tulostimia, Shen Yun DVD:itä, Dafa-kirjoja jne. Zhao on edelleen vangittuna Pin läänin pidätyskeskuksessa.

Zhao Yuanyingin poika kirjoitti Jinniun piirikunnan syyttäjänviraston johtajille kirjeen, jossa kehotetaan heitä noudattamaan lakia ja vapauttamaan hänen äitinsä.

Arvoisat Jinniun piirikunnan syyttäjänviraston johtajat,

Olen Zhang Yanchao, Zhao Yuanyingin poika. 60-vuotias äitini Zhao Yuanying, työskenteli Chengdu Railway Bureau First Kindergartenissa. Hänellä on ollut kova elämä. Isäni kuoli akuuttiin haimatulehdukseen ollessani kolmevuotias.

Äitini kasvatti minut kestäen samalla monia vaikeuksia. Hänen oli tehtävä työtä ja huolehdittava minusta, vaikka hän kärsi nivelreumasta ja muista vaivoista 30 vuoden ikäisenä. Hänellä oli niin kovia kipuja, ettei hän aina päässyt sängystä ylös.

Voidakseen tehdä työtä äitini osti monia fysioterapiaan tarvittavia laitteita. Nivelreuman hoidossa hän käytti sekä yrttejä että erilaisia kiinalaisen ja länsimaisen lääketieteen hoitomuotoja, mutta ei saanut merkittävää apua. Hänen sorminivelensä olivat turvonneet ja epämuodostuneet. Kun qigong oli suosittua 1990-luvulla, hän teki useita erilaisia harjoituksia useiden vuosien ajan, mutta ei parantunut.

Äitini kuuli vuoden 1999 alussa, että Falun Gongilla oli ihmeellisiä parantavia vaikutuksia, joten hän alkoi harjoittaa sitä. Sen jälkeen hän muuttui paljon, ja hänen luonteensa muuttui myös paremmaksi. Hänellä ei ollut hyviä suhteita isovanhempiini tai tätiini, eivätkä he edes halunneet nähdä toisiaan.

Aloitettuaan Falun Gongin harjoittamisen, hän meni usein käymään heidän luonaan ja hoiti heitä. Meidän perheestämme tuli onnellinen ja meillä oli hyvät suhteet naapureihimme. Työssään päiväkodissa äitini vastasi hankinnoista. Tietyt jälleenmyyjät tarjosivat lahjuksia myydäkseen enemmän, mutta äitini ei ottanut mitään niistä vastaan alettuaan harjoittaa Falun Gongia. Hän kiinnitti huomiota vain tavaroiden laatuun ja oikeudenmukaiseen kaupankäyntiin. Päiväkodin johtajat sanoivat hänelle: "Me luotamme sinuun täysin."

Falun Gongin harjoittamisen ansiosta vaivat, joista äitini oli kärsinyt vuosikymmeniä, katosivat. Hänellä ei ollut enää selkäkipuja, ja hänen turvonneet sorminivelensä palautuivat normaaleiksi. Tämä tapahtui vain muutaman kuukauden aikana. Minä ja muut perheemme jäsenet olemme nähneet sen. Tällaiset ihmeet saavat ihmiset uskomaan Falun Gongiin. Jopa minun isäpuoleni, joka ei uskonut minkäänlaiseen qigongiin, muuttui ja halusi lukea Dafa -kirjoja nähtyään kuinka äitini parantui.

Mutta hyvät ajat eivät kestäneet kauan, sillä Falun Gongin vaino alkoi. Koska äitini oli tehnyt harjoituksia julkisesti, alueellamme kaikki ihmiset tiesivät hänen olevan harjoittaja. Alueemme asuinkomitea määräsi äitini tuomaan heille Falun Gong-kirjansa ja kirjoittamaan takuulausunnon.(2) Isäpuoleni pelkäsi niin paljon, että vei kirjat ja kirjoitti takuulausunnon äitini tietämättä. Hän teki tämän vastoin omaa ymmärrystään, sillä me kaikki tiesimme, että Falun Dafa oli hyvä.

Omaan kokemukseensa perustuen äitini tunsi tarvetta selventää totuutta Falun Gongista hallitukselle, jotta he voisivat ymmärtää, että menetelmä oli todella hyödyllinen. Hän vieraili lääninhallituksessa ja joutui sen jälkeen tarkkaan seurantaan. Jokainen perheestämme oli paineen alaisena ja pelkäsi, että joku alueemme asuinkomiteasta tai poliisiasemalta koputtaisi oveemme milloin tahansa.

Meidän perheemme ei ymmärtänyt ja kysyi äidiltä miksi hän jatkoi tosiasioiden selventämistä Falun Gongista. Hän sanoi meille, että hän uskoi uskonnonvapauteen, ja että hän teki sen kaikkien kiinalaisten hyväksi. Hän sanoi: "Falun Dafa on Buddha Fa ja voi pelastaa kaikki. Mutta tätä hyvää menetelmää herjataan, ja niin monia ihmisiä huijataan. Tämä on tuhoisaa heille. Kiinalaiset, jotka eivät tiedä totuutta, ansaitsevat säälin!" Vaikka en kykene ihan tarkalleen ilmaisemaan mitä äitini tarkoittaa, tämä on asian ydin.

Kun hän oli puhumassa Falun Gongista ostoskeskuksessa toukokuussa 2005 vartija raportoi hänestä. Hänet pidätettiin ja vietiin Pin läänin pidätyskeskukseen ja sieltä myöhemmin Jinniun aivopesukeskukseen. Eräs nainen kertoi minulle: "Meidän 'opintoluokassamme' käytetään mitä inhimillisimpiä opetusmenetelmiä." Myöhemmin sain tietää, että he eivät antaneet äitini nukkua viikkoon yrittäessään "muuntaa" (3) hänet. Isäpuoleni ei kyennyt kestämään tällaista painetta ja erosi äidistäni. Meidän onnellinen perheemme hajosi.

Koska äitini oli pidätettynä, olin peloissani. Hän sanoi minulle, ettei ole syytä pelätä, sillä ne kiinalaiset, jotka eivät tiedä totuutta, ovat eniten vaarassa.

10. toukokuuta 2013 äitini meni ulos selventämään ihmisille totuutta Falun Gongista, ja hänestä raportoitiin uudelleen. Guangrongin haaraosaston poliiseja pidätti hänet ja takavarikoi hänen henkilökohtaista omaisuuttaan.

Äitini on ollut vangittuna Pin läänin pidätyskeskuksessa toukokuusta 2013 asti. Toivon, ettei hänen selkäkipunsa palaa. Monet ihmiset alueellamme tietävät, että äitini on vangittuna. He kaikki sanovat: "Zhao on hyvä ihminen, vangitseminen on todella väärin!"

Tiedättekö, että 12. elokuuta 2013 poliittisten ja oikeudellisten asioiden valiokunta julkaisi ohjeen, jossa sanotaan: "Yleisen turvallisuuden, syyttäjän ja kansan tuomioistuimen elinten virkamiehet ovat elinikäisessä vastuussa tapausten käsittelystä." Monet suuret nettisivustot Kiinassa ovat julkaisseet tämän ohjeen uudelleen. Siinä sanotaan myös: "Parantaakseen oikeuslaitosta ja tapausten käsittelyä, tuomarit, syyttäjät, poliisin hallintohenkilöstö ja poliisit ovat vastuussa ihmisten elämänlaadusta tapausten käsittelyssä ja heidän virkansa antamien valtuuksien puitteissa. Heillä on oltava selkeä käsitys standardeista väärien tuomioiden kohdalla ja menettelytavasta niiden korjaamiseksi, jotta luodaan moitteettomuutta ja vastuullisuutta laittomiin tuomioihin. Sopimuksen rikkomisesta rangaistaan lain mukaan ankarasti, mikäli väärinkäytöksiä, kuten kidutusta, saatuja todisteita väkivallasta, todisteiden salaamista tai muita löytyy." Nämä KKP: n käytännön ohjeet väärien tuomioiden ehkäisemiseksi on äskettäin otettu käyttöön.

Ennen kuin pyysin teitä auttamaan, sanoitte aina: "En ole vastuussa. Toteutan vain esimiesteni määräyksiä." Kun tulee aika löytää vastuussa olevat henkilöt, myöntävätkö esimiehenne antaneensa määräyksiä? Ettekö näe, että tämä ohje on ainoastaan auttamassa ylemmän tason virkamiehiä välttämään vastuu rikoksistaan?

Lopullinen vastuu lankeaa niille, jotka ovat suoraan tekemisissä tapausten kanssa. Tämä tarkoittaa teitä. Nyt ymmärrän, miksi äitini sanoi: "Kiinalaiset, jotka eivät tiedä totuutta, ansaitsevat säälin." Kuulin, että KKP:n keskuskomitean 610-viraston johtaja ja yleisen turvallisuuden varaministeri, Li Dongsheng, on erotettu virastaan. Tämä liittyy suoraan Falun Gongin vainoon.

Kiinan perustuslain 36. artikla sanoo: "Kansalaisilla on uskonnonvapaus." Falun Gong on uskonto, joten äidilläni on oikeus vakaumukseensa, mikä taataan perustuslaissa. Perheeni ei ymmärrä miksi se, että hän kertoo muille miten on hyötynyt Falun Gongista, rikkoo lakia.

Uskon että voitte puolustaa oikeudenmukaisuutta. Toivon, että oikeudenmukaisuuden ja ystävällisyyden hengessä huomaatte äitini olevan syytön ja vapautatte hänet!

Zhang Yanchao
Zhao Yuanying poika
Helmikuu 2014

Huomautus

1. “610-virasto” on elin, joka on luotu erityisesti Falun Gongin vainoa varten. Sen toimivaltuudet ylittävät Kiinan kaikki lailliset, poliittiset ja lainsäädännölliset instituutiot.
2. "Takuulausunto": Lausunto, jossa harjoittaja myöntää katuvansa harjoittaneensa Falun Gongia, lupaa olla harjoittamatta sitä jatkossa, lupaa olla vetoamatta Falun Gongin puolesta Pekingissä, ja lupaa olla koskaan pitämättä mitään yhteyttä Falun Gongin harjoittajiin.
3. Muuntaa: "Saada joku parantamaan tapansa tai muuntumaan" Aivopesun tai kidutuksen avulla harjoittaja yritetään pakottaa luopumaan Falun Gongista.

Vainoon syyllistyneet tahot:
Lian Xiaoke (连小可), attorney-general of Jinniu District Procuratorate: +86-28-87611300
Zhang Yu (张宇, female), chief of the Arrest Warrant Section, Jinniu District Procuratorate: +86-28-87620552 (Fax)
Wang Feng (王峰), director of Jinniu District Police Department
Zhang Zhiwei (张志伟), dean of Jinniu District Court


Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/3/15/145890.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.