Kertomuksia Fushunin tulvasta pelastuneista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lumi peitti maan ja oli kylmä Liaoningin maakunnassa - oli kiinalainen uusivuosi 2014. Menin käymään ystävieni luona Qingyuanin läänissä, Fushunin kaupungissa, jossa suuri tulva peitti maan elokuussa 2013 ja monet ihmiset menettivät henkensä. Useat ihmiset kertoivat minulle, että tulvaveden taso oli paikoin yli 30 metriä, ja veden ääni oli kauhistuttava. Tulva vei mukanaan taloja ja ihmisiä.

Niiden joukossa, jotka selvisivät katastrofista, oli monia ihmeellisiä pelastumisia, ja heistä monet olivat aiemmin luopuneet Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) ja sen jäsenorganisaatioiden jäsenyydestä. Seuraavassa muutamia esimerkkejä:

1. Tulvavesi saartoi 77-vuotiaan naisen ja hänen lastensa kodin. He kaikki olivat Falun Gongin harjoittajia. Veden tullessa sisälle taloon se nousi nopeasti sängyn korkeudelle. Nainen polvistui ja painoi molemmat kätensä rintaa vasten. Hän sanoi hartaasti: "Mestari, suojele minua, lapsiani ja kotiani. Falun Dafa on mahtava! Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys on loistava!" Samalla hetkellä toisaalla, kaksi vajaa huuhtoutui veden mukana ja muodosti talon ikkunoiden ja oven eteen suojan, joten suurin osa vedestä virtasi talon ohi, eikä tullut sisään. Nainen ja hänen lapsensa säilyivät vahingoittumattomina. Naapuritalo vaurioitui tulvassa.

 
77-vuotiaan talo tulvan jälkeen

 
Naapurin talon vauriot tulvan jälkeen

2. Zheng Hongying, Falun Gongin harjoittaja Gengjiabaosta, tuomittiin laittomasti neljäksi vuodeksi vankeuteen. Pelastaakseen hänet muut harjoittajat keräsivät nimiä vetoomukseen kylän asukkailta. Kaikki perheet, lukuun ottamatta kahta, allekirjoittivat vetoomuksen. Kylän jokainen koti ja asukas selvisi tulvassa palkaksi ystävällisestä toiminnasta.

3. Falun Gongin harjoittaja Zhangjiabao asui talossa nuoremman veljensä kanssa, joka vastusti Falun Gongin harjoittamista. Talo sijaitsi joen varrella. Tulva vaurioitti ja vei talosta sen puolen, jossa nuorempi veli asui, kun taas toinen puoli säästyi ehjänä.

4. Nuori nainen näki iäkkään naapurinsa terveydentilan parantuneen Falun Gongin harjoittamisen myötä, joten hän halusi myö aloittaa harjoittamaan Falun Gongia. Vanhus antoi hänelle Falun Gong-kirjan, jossa opetettiin harjoitusliikkeet. Nainen oppi harjoitukset ja teki niitä aina kun ehti. Kuukausi sen jälkeen, kun hän oli oppinut harjoitukset, tuli tulva. Hän kuuli äänen, joka käski häntä kiipeämään ikkunasta ulos. Hän pelastui, mutta hänen talonsa vaurioitui, ja tulva vei hänen miehensä. Nainen pyysi mielessään Mestari Li'tä pelastamaan miehen.

Tulva kuljetti miestä noin 3 kilometrin matkan. Hän juuttui mutaan, eikä voinut liikkua. Silloin hän tunsi, kuin suuri käsi olisi vetänyt hänet ylös. Sitten hän tarttui puunrunkoon ja istui sille. Hän kuuli äänen sanovan: "Ui itään." Hän lähti itään päin ja saapui Renjiabaon kylään, joka sijaitsee ylempänä. Siellä häntä autettiin ja hän selvitti tien kotiin.

Pariskunnan koti vaurioitui pahoin ja suurin osa omaisuudesta oli huuhtoutunut tulvan mukana. Vain kaappi, jossa oli Falun Gong-kirja säästyi tulvalta, ja vain laatikko, jossa kirja oli, pysyi kuivana.

5. Eräs nainen oli luopunut KKP:n jäsenyydestä sen jälkeen, kun Falun Gongin harjoittaja oli selventänyt hänelle totuuden. Kun tulva tuli, sen mukanaan tuomat roskat muodostivat tukkeen talon seinään, estäen suurinta osaa vettä pääsemästä sisään. Hänen talonsa pysyi enimmäkseen ehjänä. Nainen sanoi liikuttuneena: "Falun Gongin Mestari pelasti kotini."

6. Kun vedenpaisumus tuli, Wang ja hänen miniänsä lausuivat, "Falun Dafa on mahtava! Totuus-Laupeus-Kärsivällisyys on mahtava!". Vesi virtasi ohi talon. Myöhemmin Wang sanoi toisille: "Dafa pelasti minut, koska vesi ei tullut kotiini. Taloni ja muut tavarat pysyivät ehjinä." Hänen naapurinsa talo ja maissivarastot vaurioituivat.

7. Nainen, joka oli saanut tietää totuuden Falun Gongista ystävältään, kävi tapaamassa tätä pakkotyöleirillä. Ystävä oli pidätetty vuonna 2000. Tulvan aikana, nainen ja kolme hänen perheensä jäsentä kiipesivät talon katolle ja he selviytyivät katastrofista.

8. Kaksi nuorta naista ja yksi vanhus, sekä kaksi lasta, kiipesivät tulvan aikana poliisiaseman katolle Nankou Townshipissa. Yhtäkkiä vanhus muisti Falun Gongin harjoittajan kertoneen, että kun kohtaa vaaran, voi lausua vilpittömästi "Falun Dafa on mahtava!". Sitten hän pyysi muita lausumaan näitä sanoja hänen kanssaan. Yksi nainen ei uskonut häntä ja kieltäytyi. Kun talo romahti, hän oli aino ryhmästä, joka ei selviytynyt.

Englanniksi:
http://en.minghui.org/html/articles/2014/2/15/145421.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.