Top News
-
Vuosi 2019 oli jälleen yksi synkistä vuosista Falun Gongin harjoittajille Kiinassa
2020-02-05
Kiina ei enää puhu siitä äänekkäästi, ja ruotsalaiset tiedotusvälineet kertovat harvoin Kiinan kommunistipuolueen harjoittamasta Falun Gongin vainosta Kiinassa, mutta tukahduttaminen jatkuu edelleen. -
Ukrainalaiset osoittivat tukensa Falun Gongille
2020-01-31
Falun Gongin harjoittajat järjestivät aktiviteetin Dniprossa 10.–12. tammikuuta 2020 esitellen menetelmää ja kertoen ihmisille siihen kohdistuvasta vainosta Kiinassa. -
17 vuotta SARS:n jälkeen KKP jatkaa tietojen peittelemistä uudesta kuolemaan johtavasta koronavirusepidemiasta
2020-01-30
Kiinan viranomaiset ovat työskennelleet lujasti tietojen sensuroimiseksi siitä lähtien, kun Wuhanissa, Hubein maakunnassa, ilmoitettiin ensimmäisestä tartunnasta 8. joulukuuta 2019. -
Suomen harjoittajilla aktiviteetteja vainojen uhrien muistopäivänä
2020-01-29
Kauniin musiikin soidessa taustalla Falun Dafan harjoittajat hiljentyivät pimeänä talvi-iltana Helsingin keskustassa muistelemaan vainossa menehtyneitä harjoittajia. -
Kiinalaisen uudenvuoden tervehdyksiä Mestari Li’lle 55 maasta
2020-01-26
Joka vuosi harjoittajat ympäri maailmaa lähettävät Minghui.org -sivuston kautta Mestari Li Hongzhi'lle kiinalaisen uudenvuoden tervehdyksiä kirjein, kortein ja videoin. -
Kiinalainen uusivuosi 2020: Taru narsissista
2020-01-23
Kiinalaisilla on tapana asettaa esille ja nauttia kukista kiinalaisen uudenvuoden aikana, joka tyypillisesti on tammikuun lopun ja helmikuun lopun välillä gregoriaanisessa kalenterissa. -
CECC julkaisi vuosittaisen raporttinsa
2020-01-22
Vuoden 2019 raportti julkaistiin 8. tammikuuta 2020, ja siinä todetaan, että Kiinan ihmisoikeudet ja oikeusvaltiotilanne ovat heikentyneet entisestään. -
Shen Yunin rauha ja onnellisuus ilahduttaa yleisöjä kolmella mantereella
2020-01-21
New Yorkin Shen Yun Performing Arts jatkoi vuoden 2020 maailmankiertuettaan esiintyen Kanadassa, Japanissa, Italiassa, Iso-Britanniassa ja Yhdysvalloissa tammikuun toisella viikolla. -
Suomen Falun Dafan harjoittajat Vire-messuilla Tampereella
2020-01-21
Suomen Falun Dafa -yhdistys oli nyt mukana toista kertaa. Rauhalliset harjoitusliikesarjat saivat messuvieraat pysähtymään harjoittajien osastolle ja ihastelemaan heistä huokuvaa sisäistä rauhaa. -
Norjalaisen kirjaston tapaus korostaa vainoa Kiinassa
2020-01-18
Vaikka Falun Gong -kirjojen takavarikointia on vaikea uskoa länsimaisessa yhteiskunnassa, se on yksi taktiikoista, joita on käytetty viimeisen 20 vuoden ajan Kiinassa Falun Gongia tukahdutettaessa. -
Shen Yun menestyi Tukholmassa – lipunmyynti ylitti odotukset
2020-01-17
Kokonaisen sinfoniaorkesterin kanssa kiertävä yritys esittelee perinteistä kiinalaista kulttuuria. Ihmiset olivat vaikuttuneita esityksistä ja toivovat kulttuurin säilyvän. -
Intia: Tuhannet ihmiset kiinnostuivat Falun Dafasta Koregaon Bhima -tapahtumassa
2020-01-15
Uudenvuodenpäivänä 2020 Falun Dafa -harjoittajia Punesta, Nagpurista ja Mumbaista järjesti tapahtuman, jossa he esittelivät menetelmää, opettivat harjoitusliikkeitä ja kertoivat harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa. -
Uudet harjoittajat Etelä-Koreassa arvostavat suuresti Falun Gongia
2020-01-09
Tianti Books & Cafe järjesti Soulissa vuoden 2019 viimeisen Falun Dafan yhdeksän päivän luentosarja -seminaarin 26. 11– 4. 12. Osanottajilla oli myös mahdollisuus opetella harjoitusliikkeet. -
Kiinalainen lääkäri kertoo mahdollisesta elinryöstötapauksesta
2020-01-06
”Kun kuulin ensimmäisen kerran elinryöstöistä eläviltä, olin hyvin järkyttynyt. Mutta oppimani tosiasiat olivat niin vakaita, että sitä on mahdotonta kieltää”, tri Zhong sanoi. -
Avioparin neljäntoista vuoden vankeus
2020-01-03
Zhao Longzhi'n ja hänen vaimonsa Luo Na'n on tarkoitus vapautua 20. tammikuuta 2020 neljätoista vuotta kestäneen vankeustuomionsa jälkeen.
lisää ...