Top News
-
Taiwan: Tian Guo -marssiorkesteri esiintyi Chiayin 23. kansainvälisillä orkesterifestivaaleilla
2014-12-26
Marssiorkesteri, joka koostuu 250 Dafa-harjoittajasta toi esityksellään positiivista energiaa, ja useat katsojat kommentoivat orkesteria, "Näyttävin ryhmä paraatissa." -
Puolalainen kansanedustaja: "Taidenäyttely auttaa näkemään vääryydet ja kommunismin julmuuden Kiinassa"
2014-12-23
The Art of Zhen, Shan, Ren- taidenäyttelyn avajaisissa puhunut Puolan parlamentin jäsen Marcin Święcicki sanoi muun muassa, että Kiinassa asuvat ihmiset ovat kaukana vapaudesta ja rauhasta -
Serbiassa laittomasti pidätetyt Falun Gongin harjoittajat vapautettiin
2014-12-20
Bulgarialaiset harjoittajat puhuvat Sofiassa 18. joulukuuta Telegraph Agency Pressclubilla järjestetyssä lehdistötilaisuudessa laittomasta pidätyksestään. Kansainvälinen painostus sekä Euroopan unionin ja Amnesty Internationalin osallistuminen johti heidän vapauttamiseen. -
Helsinki: Kynttilävigilia Falun Gongin vainossa kuolleiden muistoksi
2014-12-20
Ihmisoikeuksien päivänä 10.12. ihmiset osoittivat tukensa allekirjoittamalla vetoomuksen, ja vaativat harjoittajiin kohdistuvien julmuuksien lopettamista Kiinassa -
Fa'n opetusta vuoden 2014 San Franciscon Fa-konferenssissa (luento-osuus)
2014-12-11
Hyvää huomenta! Istukaa alas, olkaa hyvät. Monia ihmisiä eri alueilta, mukaan lukien eräitä manner-Kiinasta, on saapunut tähän Fa-konferenssiin. -
Ranska: Kiinalaiset turistit - "Falun Gongin harjoittajat ovat Kiinan toivo”
2014-12-10
Yli miljoona kiinalaista turistia käy Pariisissa vuosittain. Matkan aikana monet heistä haluavat hylätä Kiinan kommunistisen puolueen saatuaan tietää sen tekemistä rikoksista Falun Gongin harjoittajia vastaan. -
Tšekki: Falun Gongin harjoittajat vapaustaistelun ja demokratian päivillä
2014-12-03
Turistit eri maista tiesivät Falun Gongin vainosta, ja olivat tyytyväisiä vaatiessaan vainon lopettamista tänä erityisenä päivänä, jolloin juhlitaan Tšekin kommunistipuolueen romahtamisen 25-vuotispäivää -
Indonesialaiset tukivat Falun Gongin harjoittajien tapahtumaa
2014-12-01
Harjoittajia useista Kaakkois-Aasian maista vaativat Kiinan kommunistista puoluetta lopettamaan Falun Gongin harjoittajien vaino, joka on jatkunut jo yli 15 vuotta. -
Hollanti: Laiton elinkauppa -konferenssiin osallistuneet saivat tietoa elinryöstöistä Kiinassa
2014-11-27
Konferenssin aikana Falun Gongin harjoittajat tiedottivat Kiinassa tapahtuvista elinryöstöistä. Ihmiset kannustivat jatkamaan, ja allekirjoittivat vetoomuksen vaatien loppua elinryöstöille -
Australia: G20-maiden johtajien huippukokous - poliisi vaikuttui harjoittajien rauhanomaisesta mielenosoituksesta
2014-11-25
Poliisi kiitteli harjoittajia erinomaisesta käytöksestä rauhallisen mielenilmaisun aikana. -
Taiwan: Falun Dafa -kokemustenjakokonferenssi Taipeissa
2014-11-23
Yli 7500 Falun Gongin harjoittajaa kokoontui Taipeissa 9. marraskuuta 2014 jakamaan kokemuksiaan kultivoinnista. -
Västerbottens Folkblad: Maalauksia meneillään olevasta vainosta
2014-11-19
Näyttely koostuu 18 kiinalaistaiteilijan teoksesta. Jotkut heistä ovat olleet pidätettynä ja kidutettuna Falun Gongin harjoittamisen vuoksi. -
Dokumentti elinryöstöistä palkittiin parhaana omassa sarjassaan Kanadan Hamilton Filmifestivaalilla
2014-11-19
Festivaalin hallinnollinen johtaja Nathan Fleet kehui elokuvaa: "Se on fantastinen dokumentti, uskomattoman surullinen ja järkyttävä. -
Maailman vanhimmat puut ovat iältään 3000-9500 vuotta
2014-11-13
Monet puut ovat tuhansia vuosia hiljaisina todistaneet maan päällä tapahtuneita muutoksia, kuten suojelun kohteena oleva Metusalem (vihnemänty) Kaliforniassa. Sen ikä on lähes 4800 vuotta. -
6000 harjoittajaa juhli Falun Gongia Taiwanilla
2014-11-12
Huolimatta Falun Gongin vainosta Kiinan mantereella, tätä perinteistä kiinalaista henkistä harjoitusta juhlittiin lähes 6000 harjoittajan voimin Vapauden aukiolla Taipeissa 8. marraskuuta
lisää ...