Paikalliset tapahtumat

  • Ranskalainen ihmisoikeusasianajaja jätti vetoomuksen Pariisin tapauksen perusteellisesta tutkimisesta

    Helmikuun 12. päivä 2005 muutamia satoja Falun Gongin harjoittajia järjesti suuren kiinalaisen uudenvuodenparaatin Pariisin Bellevillessä. Fabrice Orlandi osallistui juhlaan ja sanoi puheessaan: ”Demokraattisissa maissa kuten Ranskassa, on mahdotonta hyväksyä, että ihmisiä pidätetään johtuen heidän filosofisesta ideologiastaan, ja että ihmisten ilmaisuvapaus riistetään pelkästään Kiinan johtajan vierailun aikana."
  • Eurooppalaisten harjoittajien kiinalaisen Uuden Vuoden juhlat: Osa 1 – valmistelu

    Falun Gongin harjoittajat useista Euroopan maista kokoontuivat Pariisin kiinalaiseen kaupunginosaan ja järjestivät erilaisia tapahtumia kiinalaisen Uuden Vuoden juhlimista varten. Noin 300 Falun Gongin harjoittajaa saapui yhdentoista aikaan Republiquen aukiolle. Vaikka kaikki eivät tarkkaan tienneet mitä tehdä, ilmapiiri oli eloisa ja kaikki auttoivat avuliaasti.
  • Falun Gongin yhteyshenkilö Islannissa aikoo nostaa kanteen häinrintäsoitoista

    ”Näitä puhelinsoittoja ei voi hyväksyä ja ne turmelevat ihmisen yksityiselämän pyhyyden. Islanti on vapaa demokraattinen maa, enkä voi hyväksyä sellaisten ulkomaisten ahdistelevien voimien hyökkäyksien kohteena olemista ” sanoi Thordis, joka aikoo vaatia asian poliisitutkintaa.
  • Italia: Turisteille annetaan tietoa vainosta Colosseumilla Roomassa

    Eräänä päivänä, kun esittelimme Falun Gongia ja kerroimme vainosta, eräs nainen tuli pyytämään useita esitelehtisiä. Hän esittäytyi ja sanoi olevansa presidentin kanslian henkilökuntaan kuuluva. Hän tuli hakemaan lehtisiä sen vuoksi, että oli saanut kirjeen Falun Gongin harjoittajilta.
  • Ruotsi: Kertomuksia vetoomuksista Kiinan konsulaatilta Göteborgissa

    Siitä lähtien kun vaino Falun Gongin harjoittajia vastaan alkoi heinäkuussa 1999, harjoittajat ovat olleet Kiinan konsulaatin edessä Göteborgissa vetoamassa Falun Gongin harjoittajien kärsimysten lopettamiseksi Konsulaatti on nyt ryhtynyt toimenpiteisiin peitelläkseen Kiinan ihmisoikeusrikoksia ja se yrittää rajoittaa harjoittajien vetoamista. Harjoittajat ovat saaneet tukea poliitikoilta ja medialta, jotka julkaisivat useita artikkeleita paljastaen Kiinan kommunistipuolueen yritykset.
  • Kiinan kommunistinen hallitus ulottaa Falun Gongin vainokampanjansa Suomeen

    Helmikuun 6-8. päivän välisenä aikana suomalaiset Falun Gongin harjoittajat saivat lukuisia häirintäsoittoja mitä todennäköisimmin Kiinan kommunistiselta hallitukselta. Kaksi harjoittajaa kertoi joutuneensa jopa yli 400 Falun Gongia mustamaalanneen häiriöpuhelun uhriksi. Yhteensä suomalaiset harjoittajat kertovat saaneensa yli tuhat häirintäpuhelua.
  • Latvia: Harjoittajat vetoavat Kiinan suurlähetystöllä vainon lopettamiseksi

    Iltapäivällä 4. helmikuuta latvialaiset Falun Gongin harjoittajat kerääntyivät Kiinan suurlähetystölle vedotakseen Kiinan hallitukseen, jotta se lopettaisi välittömästi epäinhimillisen vainon, josta Falun Gongin harjoittajat parhaillaan kärsivät.
  • Liikuttava tapahtuma ”Laupeuden taival” -taidenäyttelyn aikana Ukrainassa

    Ystävällinen iäkäs nainen selitti kuinka hän pääsi vaikeuksiensa yli voidakseen tulla katsomaan harjoittajien järjestämää taidenäyttelyä. ”Mennessäni kolmanteen kerrokseen, minun oli pysähdyttävä useita kertoja lepäämään. En voinut kuvitellakaan, että voisin nähdä niin kauniita ja liikuttavia maalauksia tämän päivän yhteiskunnassa.”
  • Ruotsi: Karlstadin yliopiston opiskelijat nauttivat Falun Gongin liikesarjoista

    Tammikuun 29. päivänä 2005, Karlstadin opiskelijoiden liikuntayhdistys (KSIF) kutsui paikalliset Falun Gongin harjoittajat koululle opettamaan Falun Gongin liikesarjoja. Lähes neljäkymmentä opiskelijaa osallistui kurssille, jonka jälkeen osanottajat olivat yksimielisesti sitä mieltä, että harjoitukset olivat ”erittäin mukavia ja rentouttavia”.
  • Ranska: Valheet paljastetaan ”Itsemurhapoltosta” ja totuus tehdään tunnetuksi Falun Gongin harjoituksesta

    Kiinan valtion kontrolloima keskustelevisio panetteli jälleen Falun Gongia käyttämällä hyväkseen lavastettua itsemurhapolton tapausta Taivaallisen Rauhan aukiolta vuodelta 2001. Harjoittajat Pariisissa pitivät kaksi erillistä tapahtumaa tammikuussa levittääkseen tietoa vainosta ja antaakseen ihmisten tietää totuuden tästä itsemurhapoltosta.
  • ”Luumunkukka lumessa” –elokuvan ensi-ilta Göteborgin elokuvafestivaaleilla

    Dokumentti ”Luumunkukka lumessa” kertoo, miten Falun Gongin harjoittajia kohdellaan tämän päivän Kiinassa. Vaimo ja tytär kertoo kohtalokkaan tarinan perheen isästä joka tapettiin Falun Gongin uskonsa vuoksi. Elokuva esitetään Göteborgin elokuvafestivaalien aikana 28.1-5.2.2005. Haga teatterissa, kaupungin museossa.
  • Puola: Falun Gong -kirja viedään kaikkiin Varsovan kirjastoihin

    Varsovan Falun Gongin harjoittajat veivät tammikuun alussa vuonna 2005 Falun Dafan harjoitukset sisältävän Falun Gong -kirjan Varsovan kaikkiin kirjastoihin. Kirjailija on Falun Gongin harjoituksen perustaja, hra Li Hongzhi, joka on ollut Nobelin Rauhan palkinnon ehdokkaana neljä kertaa, sekä myös Saharovin palkinnon ehdokkaana ajatuksen vapaudesta.
  • Tsekin kansantasavalta: Znojmon kaupungissa kerätään allekirjoituksia vetoomukseen ja paljastetaan vaino Kiinassa

    Kaupungin rauhallinen ilmapiiri antoi harjoittajille tilaisuuden selittää ihmisille perusteellisesti ja ajattelematta ajan kulumista, mitä Falun Gong on ja miksi sitä vainotaan niin julmasti Kiinassa. Vaikka tämä oli Znojmon kaupungin asukkaille ensimmäinen kerta kun he kuulivat Falun Gongista, he tiesivät paljon Kiinan kommunistipuolueen terrorista jota puolue on käyttänyt vainoamaan oman maansa kansalaisia viimesten 50 vuoden aikana.
  • Ranska: Vammautunut nuori mies oppi Falun Gongia

    Hänen liikkeensä olivat hyvin hitaita ja hän ei voinut tehdä kaikkia harjoituksia kovin tarkasti. Hän kysyi pitikö Falun Gongissa saavuttaa rauhallisuus harjoituksen aikana. Kun sain tietää, että muihin verrattuna hänen vammautuneisuutensa teki hänelle vaikeammaksi saavuttaa rauhallisuus, liikutuin. Tämä saa hänet tavoittelemaan rauhallisuutta muita enemmän, mutta hänen täytyy nähdä vielä enemmän vaivaa.
  • Suomalaiset Falun Gongin harjoittajat vierailivat Suomen suurlähetystössä Lontoossa

    Falun Gongin harjoittajat ovat käyneet eri maiden suurlähetystöissä ja konsulaateissa kertomassa Falun Gongin harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa. On tärkeää, että ihmiset kaikkialla saavat tietää mikä on totuus vainosta. Kaikki propaganda, jonka kohteeksi ihmiset ovat joutuneet niin Kiinassa kuin muuallakin maailmaa, on peräisin kiinalaisilta poliitikoilta, joista useat ovat jo saaneet haasteen oikeuteen kansanmurhasta ja kidutuksesta.