Paikalliset tapahtumat
-
Belgia: Kansainvälinen ihmisoikeuskonferenssi 2008 pidettiin Euroopassa (kuvia)
2009-01-25Seminaarin puheenjohtajana toiminut Euroopan parlamentin varapuheenjohtaja Edward McMillan-Scott sanoi: ”Suurin Kiinassa tapahtuva vaino kohdistuu ryhmiin, joilla on vakaumus, erityisesti Falun Gongin vainoon. Se on eräänlainen kansanmurha. Kansainvälisen tuomioistuimen tulisi katsoa tätä tapausta lähemmin.” -
Venäjä: Falun Gongin harjoittajat levittävät tietoisuutta vainosta Moskovan kaduilla
2007-09-10Elokuun 25. päivänä 2007 Falun Gongin harjoittajat järjestivät Moskovan tärkeimmällä liikealueella tapahtuman tuodakseen esille Kiinan kommunistipuolueen toteuttamaa kahdeksan vuotta kestänyttä vainoa. -
Suomi: Falun Gongia esiteltiin Helsingin Taiteiden yössä
2007-09-02Elokuun 24. päivän iltana 2007 helsinkiläiset Falun Gongin harjoittajat osallistuivat Kannelmäen kirjastossa järjestettyyn tapahtumaan. Järjestäjät olivat varanneet puoli tuntia tapahtuman alusta Falun Gong -esitykselle. Harjoittajat esittelivät viittä liikesarjaa, paikalla olleet nuoret naiset tanssivat "lootuskukkien tanssin", ja lisäksi ihmisillä oli mahdollisuus ottaa mukaansa Falun Gongista kertovia materiaaleja sekä sieviä paperilootuksia. Helsinkiläiset harjoittajat puhuivat Falun Gongin kauneudesta ja toisaalta Kiinan kommunistipuolueen toteuttamasta julmasta vainosta, josta Kiinassa asuvat harjoittajat ovat joutuneet kärsimään yli kahdeksan vuotta. -
Saksa: Tapahtumia Falun Gongin vastaisen vainon 8-vuotispäivänä
2007-08-23Lauantaina heinäkuun 21. päivänä 2007 pohjoissaksalaisia harjoittajia järjesti Hampurin keskustassa tapahtuman. Vainon alkamisesta oli kulunut miltei tasan kahdeksan vuotta. Aurinko helotti siniseltä taivaalta, kun harjoittajat pystyttivät kojunsa. Samalla ensimmäiset kiinnostuneet ohikulkijat pysähtyivät tarkastelemaan vainoa dokumentoivia valokuvia. He olivat syvästi järkyttyneitä KKP:n käyttämistä kidutusmenetelmistä. -
Italia: Roomassa ja Milanossa muistetaan KKP:n kahdeksan vuotta kestänyttä vainoa Falun Gongia vastaan
2007-07-28Heinäkuun 20. päivänä 2007 tuli kuluneeksi kahdeksan vuotta siitä, kun Kiinan kommunistinen puolue (KKP) aloitti vainon Falun Gongin harjoittajia vastaan. Kunnioittaakseen 3066:n vainossa menehtyneen Falun Gongin harjoittajan muistoa italialaiset Falun Gongin harjoittajat järjestivät rauhanomaisen protestin Kiinan Rooman-suurlähetystön sekä Kiinan Milanon-konsulaatin edessä. -
Unkari: Yli kolmeatuhatta tapettua Falun Gongin harjoittajaa surraan Kiinan suurlähetystön ulkopuolella
2007-07-28Muutaman tunnin aikana unkarilaiset Falun Gongin harjoittajat jakoivat ohikulkijoille tietolehtisiä sekä keskustelivat ihmisten kanssa Kiinan tilanteesta ja Falun Gongista. Eräs ohikulkenut turisti oli sitä mieltä, että Falun Gongin vaino alkoi, koska Falun Gong oli muuttunut poliittiseksi. Hänen kanssaan keskustellut harjoittaja kuitenkin näytti valokuvia Falun Gongin harjoituspaikoilta Kiinasta ja Yhdysvalloista ja kertoi, että vainon taustalla oli Falun Gongin valtava suosio Kiinassa: seitsemässä vuodessa harjoitus oli vetänyt puoleensa arviolta lähes 100 miljoonaa ihmistä. -
Ranska: Falun Gongin opetusta Pariisissa qigong-päivänä
2007-07-04Kesäkuun 24. päivä 2007 oli Ranskan vuotuinen qigong-päivä. Erilaisia qigong-ryhmiä kokoontui Vincennesin puistoon opettamaan menetelmiään maksua vastaan. Koska Falun Gong on kuitenkin aina maksutonta, paikalliset harjoittajat opettivat sitä tietysti ilmaiseksi. Paikalla oli useita ihmisiä, jotka opettivat liikesarjoja halukkaille ja jakoivat Falun Gongista kertovia lehtisiä. Erittäin monet ihmiset olivat kiinnostuneita oppimaan harjoitusmenetelmää ja saamaan lisätietoa Kiinan vainokampanjasta. -
Suomi: Falun Gongin esittelyä Helsingin Mätisfestivaalin osanottajille
2007-06-18Kesäkuun 3. päivänä 2007 Helsingissä järjestettiin Mätisfestivaali Mätäjoen rannalla. Helsinkiläiset Falun Gongin harjoittajat ottivat osaa tapahtumaan esitellen omalla teltallaan harjoitusmenetelmää ja kertoen Kiinassa meneillään olevasta vainosta. -
Ruotsi: Tukholmalaiset tuomitsevat KKP:n ihmisoikeusrikokset
2007-06-18Kesäkuun 7. päivänä 2007 joukko ruotsalaisia ihmisoikeusaktivisteja järjesti tapahtuman Tukholman keskustassa Parlamenttiaukiolla. He vaativat huomiota Kiinan ihmisoikeustilanteeseen ja kehottivat Ruotsin hallitusta ottamaan asian avoimesti puheenaiheeksi Kiinan presidentti Hu Jintaon vierailun aikana. -
Italia: Falun Gongin harjoittajat muistavat Zhongnanhain mielenilmausta Kiinan suurlähetystöllä
2007-04-29Italialaiset Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat 25. huhtikuuta 2007 Kiinan Italian-suurlähetystön edustalle vastustaakseen kommunistipuolueen vainokampanjaa sekä muistamaan Kiinan harjoittajien järjestämää vetoomusta. Vuodesta 2001 lähtien italialaiset harjoittajat ovat säännöllisesti vastustaneet vainoa suurlähetystön edustalla. -
Saksa: Harjoittajat vetoavat Kiinan suurlähetystön edustalla Münchenissa Zhongnanhain vetoomuksen muistopäivänä
2007-04-29Huhtikuun 25. päivänä 2007 useita saksalaisia Falun Gongin harjoittajia järjesti tapahtuman Münchenissa Kiinan suurlähetystön edustalla vastustaakseen Kiinan kommunistipuolueen (KKP) toteuttamaa Falun Gongin harjoittajien vainoa. Samalla muistettiin kahdeksan vuotta sitten Pekingissä tapahtunutta suurta mielenilmaisua. -
Englanti: Leedsin asukkaat saavat tietoa vainosta
2006-10-19Lokakuun 14. päivänä monet Pohjois-Englannissa asuvat Falun Gongin harjoittajat kerääntyivät Leedsin Dortmund Squarelle esitelläkseen Falun Gongia paikallisille ja kertoakseen heille Kiinan vainosta. Harjoittajat keräsivät nimiä ihmisoikeusvetoomukseen, jakoivat lehtisiä ja keskustelivat ohikulkijoiden kanssa Kiinan ihmisoikeustilanteesta. -
Ruotsi: Kiinan kauppaministeri Bo Xilai haastettiin oikeuteen murhista, kidutuksista ja kidnappauksista
2006-09-21Syyskuun 15. päivänä Ruotsin-vierailulla ollutta Kiinan kauppaministeri Bo Xilaita vastaan nostettiin rikoskanne murhista, kidutuksista ja kidnappauksista Liaoningin maakunnassa. Tukholman poliisilaitos hyväksyi ja otti vastaan Falun Gongin harjoittajien syytekirjeen, jossa esitettiin todisteita Bo Xilain joukkotuhontaan johtaneista toimista. Kun Bo Xilai toimi Dalianin kaupunginjohtajana vuosina 1999-2001 sekä Liaoningin maakunnan kuvernöörinä vuosina 2001-2004, kyseiset paikat olivat tilastollisesti Falun Gongin harjoittajia pahiten vainoavien kaupunkien ja maakuntien joukossa. -
Norja: Esitys Kiinassa tapahtuvasta elinryöstöstä kerää huomiota
2006-09-21Kesä- ja heinäkuussa 2006 Oslon Egertorget-torilla järjestettiin esitys, joka kuvasi Kiinassa tapahtuvaa elinten ryöstämistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta. Leikkauspöydästä, kirurgeista ja leikkaussaliavustajista koostuneen esityksen järjestivät norjalaiset Falun Gongin harjoittajat kertoakseen paikallisille sekä turisteille, että Kiinan kommunistinen hallinto toteuttavat laajamittaista elinryöstöä. -
Venäjä: Harjoittajat kertovat Falun Dafasta Pietarissa
2006-08-23Elokuun 5. päivänä 2006 Pietarin Falun Gongin harjoittajat järjestivät ohjelmaa suositulle Aleksanterinpuiston alueelle. Useat ohikulkijat kiinnittivät huomiota Falun Gongin ”maailma tarvitsee Totuudenmukaisuutta, Laupeutta ja Kärsivällisyyttä” –banderolliin sekä harjoittajien valokuvanäyttelyyn.