Maailmalta
-
Kanada: Ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen uhrien tukemiseksi nähtyään järkyttävän kidutusnäyttelyn
2004-07-17 -
Väärinkäsityksien poistamista Jiangia vastaan olevista oikeudenkäynneistä -- Haastatteluja Jiangin haastamisesta oikeuteen (Osa I)
2004-07-13"Kun 1.3 miljardia kiinalaista saa tietää mitä Jiang todella tekee, mitä he ajattelevat? Uskovatko he, että Jiangin oikeuteen haastaminen näistä kidutuksista ja murhista on tähtäämistä Kiinan hallitusta tai kiinalaisia vastaaan? Syytös, että se aiheuttaisi Kiinan hallitukselle ” kasvojen menettämisen”, on yritys suojata Jiangia samalla kun uhrataan koko kansan periaatteet." -
Taiwan: Harjoituksien esittäminen johti voimakkaaseen 9-päivän luennolle osallistujien lukumäärän nousuun (kuvia)
2004-07-13Falun Gongin harjoittajat pitävät joka aamu ryhmäharjoituksia klo 4.30 ja 7.00 välillä kansallisen Show San’in peruskoulun harjoituspaikalla Tapein piirikunnassa. Harjoituksen jälkeen he siivoavat harjoituspaikan. He auttavat erityisesti koulualueen siivoamisessa talvi- ja kesälomien aikana. Heidän käytöksensä sai osakseen kiitosta ja tunnustusta koulun taholta. -
Etelä-Afrikka: Falun Gongin harjoittajat järjestivät tiedotustilaisuuden ampumavälikohtauksesta ja syytökset kohdistuvat Jiangin hallintoon
2004-07-12Falun Dafan informaatiokeskuksen raportin mukaan, kesäkuun 30. päivä 2004 Falun Gongin harjoittajat järjestivät lehdistötilaisuuden Etelä-Afrikassa. Harjoittajat osoittivat lehdistötilaisuudessa Jiangin hallinnon vastuun ampumatapauksesta. Mediasta tilaisuuteen osallistui noin 15 henkilöä. -
FED (Australian ulkoministeriö): Australialaista miestä ammuttu Etelä-Afrikassa: Falun Gong
2004-07-08SYDNEY Kesäkuun 29. päivä AAP – Australialainen haavoittui kriittisesti ampumakohtauksessa Etelä-Afrikassa, henkinen liike sanoi tänään. David Liang oli matkustamassa Johannesburgin lentokentältä Pretoriaan eilen, kun useita laukauksia ammuttiin autoon, jolla hän matkusti, ryhmä sanoi lausunnossaan. -
Kanada: Vuoden 2004 Kanadan Falun Dafan konferenssi kokemuksien jakamiseksi pidettiin Montrealissa
2004-07-02Kesäkuun 20 päivänä 2004 Kanadan Falun Dafan kokemuksienjakokonferenssi pidettiin Montrealissa. Noin 1500 Falun Gongin harjoittajaa Kanadasta, Yhdysvalloista ja Euroopasta osallistui konferenssiin. Falun Gongin perustaja, Mestari Li Hongzhi lähetti onnittelukirjeen tilaisuuteen. -
Taiwanin Falun Dafa yhdistys saa tunnustuksia useilta järjestöiltä
2004-07-01 -
Valokuvaraportti: Coloradon Falun Gongin harjoittajat ottavat osaa "Park County" paraatiin
2004-06-28 -
Yhdysvallat: New Yorkin Falun Gong -harjoittajat osallistuivat kutsusta Espanjalaisen yhteisön paraatiin
2004-06-24Lauantaina 12. kesäkuuta 2004, New Yorkin Falun Dafa -harjoittajat kutsuttiin ensimmäistä kertaa osallistumaan Brooklynin espanjalaisen yhteisön järjestämään ”lippupäivän paraatiin". Harjoittajien kantama ”Falun Dafa on hyvä” -banderolli johti kulkuetta ja viimeisenä banderollina oli ”Totuus- Laupeus- Kärsivällisyys”. -
Kanada: Harjoittajat pitivät paikallisen kokemuksienjakokonferenssin Ottawassa
2004-06-17Vuoden 2004 Ottawan Falun Dafa kokemuksienjakokonferenssi pidettiin kesäkuun 6 päivä Ottawan yliopistolla. Harjoittajat jakoivat kokemuksiaan pahuuden paljastamisen eri näkökulmista, totuuden selventämisestä sekä itsensä kultivoinnista ja edistymisestä menneen viiden vuoden aikana Fa-oikaisuprosessissa. -
Indonesia: Itä-Indonesian Falun Dafa kokemustenvaihtokonferenssi
2004-06-14Toukokuun 29. 2004, itä-Indonesian Falun Dafa kokemustenvaihtoknferenssi pidettiin juhlallisesti Surabayan keskustassa. Konferenssiin osallistui harjoittajia Malangista, Jakartasta, Balista, Tulungista, sekä Pasuruanista. -
Chileläinen tuomioistuin kumoaa Chilen entisen presidentin Augusto Pinochetin koskemattomuuden näyttämällä esimerkkiä Jiangin oikeusjutulle
2004-06-08Chilessä San Diegon valitustuomioistuin kannatti päätöstä presidentti Pinochetin koskemattomuuden kumoamiseksi. Päätös antaa tietä Pinochetin oikeudenkäynnille hänen valtakautensa aikana tehdyistä ihmisoikeusrikkomuksista. Päätös näyttää esimerkkiä meneillään olevalle oikeusjutulle Jiang Zeminiä vastaan Chicagossa. Se osoittaa, että valtion päämies ei voi paeta syytteestä hänen henkilökohtaisista rikoksistaan suvereeniasemansa vuoksi. -
Chicago: Falun Gongin harjoittajat näyttävät kidutusmenetelmiä joita käytetään Falun Gongin harjoittajia kohtaan Kiinassa. (Kuvia)
2004-06-07 -
Historiallinen oikeusjuttu Jiangia vastaan
2004-06-01Toukokuun 27. päivä 2004 Yhdysvaltain liittovaltion seitsemännen hallintopiirin vetoomustuomioistuin Chicagossa on paikka oikeusväittelylle, joka koskee oikeusjuttua Jiang Zeminiä vastaan. Oikeusjuttu on Falun Gongin vainon päärikollista vastaan, ja entinen Kiinan presidentti Jiang Zemin on saamassa yhä enemmän kielteistä huomiota kansainväliseltä yhteisöltä ja suurelta yleisöltä. -
Keski-Yhdysvaltojen kokemuksienjako-konferenssi pidetään Chicagossa – Mestari Li tulee henkilökohtaisesti opettamaan Fa:ta
2004-05-31Toukokuun 24. päivä 2004, Yhdysvaltojen keskilännen Falun Dafa-konferenssi kokemuksien jakamiseksi pidettiin juhlallisesti Rosemont-kokouskeskuksessa Chicagossa. Tilaisuuteen osallistui Yli 2000 Falun Gongin harjoittajaa Yhdysvalloista ja muualta maailmasta.