Perinteinen kiinalainen kulttuuri

Musiikki | Runous | Tarinoita muinaisesta Kiinasta | Kuvataide | Valokuvat | Shen Yun | Kiinalainen uusivuosi | Historiallisia henkilöitä

  • Päästäkää irti ”Toisten väheksymisen” mielenlaadusta

    Joka kerta kun luin ”Fa-opetusta vuoden 2009 Fa-konferenssissa Washington DC:ssa” ja tulin seuraavaan kohtaan, sydämessäni liikahti jotakin: "Useimmiten kysymyksessä on se, että teidän ehdotustanne ei hyväksytty, tai että aliarvioitte toisia. Nämä kaksi kiintymystä vaikuttavat olevan voimakkaimpia.” Kysyin itseltäni: ”Onko minulla sellainen mielenlaatu, joka väheksyy toisia? En ole ollut halukas myöntämään sitä. Kaikki on sitä kuinka hyvä minä olen ja minkälaisia puutteita toisilla on. Mihin olen sydämessäni asettanut muut ihmiset?
  • Jilin: Chai Shuzhi kuoli vainon seurauksena

    Chai Shuzhi alkoi harjoittaa Falun Dafaa vuonna 1997. Hänestä tuli terve ja perhe eli onnellisena. Vuonna 1999, jolloin Kiinan kommunistipuolue (KKP) aloitti Falun Gongin vainon, Chai meni Pekingiin vedotakseen oikeudenmukaisuuden puolesta. Hän huusi Taivaallisen rauhan aukiolla 20. joulukuuta 2000: ”Falun Dafa on hyvä”, ja tästä viranomaiset tuomitsivat hänet vuodeksi pakkotyöhön.
  • Hubei: Vangittu Li Yong Xianningista on kriittisessä tilassa

    Elokuun 17. päivä 2009, kolme paikallista turvallisuuspoliisia pahoinpiteli Li Yongin, koska hän oli jakanut Falun Gongin vainosta kertovaa materiaalia. Pahoinpitelyn jälkeen hänet vietiin Henggoun poliisilaitokselle, hänellä oli vammoja joka puolella kehoa. Li aloitti syömälakon protestina vainoamiselle. Häntä pakkosyötettiin. Huomioimatta hänen heikkoa terveydentilaansa, Xianin piirikunnan 610-virasto ja yleinen turvallisuusvirasto tuomitsivat hänet vuodeksi pakkotyöhön.
  • Hunan: Yu Yong kuoli vainon seurauksena

    Joulukuussa 2005 Yu Yong selvensi ihmisille, mitä Falun Gong on ja kertoi vainosta sekä jakoi informaatiomateriaalia. Hänet ilmiannettiin poliisille ja hänet pidätettiin. Toukokuussa 2006 Yu lähetettiin Xinkaipun pakkotyöleirille sovittamaan vuoden pakkotyörangaistustaan. Pidätyksensä aikana hän piti kiinni uskostaan eikä luovuttanut, sen vuoksi häntä kidutettiin ja pakkolääkittiin.
  • Hunan: Wang Guanghui menehtyi vainon seurauksena

    Sen jälkeen, kun Kiinan kommunistinen puolue (KKP) aloitti vainon 20. heinäkuuta 1999, mediassa julkaistiin loputon virta valheita Falun Gongin mustamaalaamiseksi. Huolimatta joka suunnalta tulevasta painostuksesta, Wang ei koskaan horjunut vakaumuksessaan tai ajatellut luopuvansa uskostaan. Sen seurauksena hänet pidätettiin neljä kertaa. Hän vahingoittui sekä fyysisesti, että henkisesti.
  • Shandong: Li Xiuzhen kuoli vankilassa kidutuksen seurauksena

    Kun Li Xiuzhen aloitti Falun Dafan harjoittamisen vuonna 1998, hänen elämäntilanteensa muuttui ja hän suhtaui elämäänsä positiivisesti. Hänen terveytensä koheni ja hän tunsi voivansa paremmin henkisesti, samalla hänen moraalinsa kohosi. Hän meni Pekingiin kolme kertaa vetoamaan oikeutta Falun Gongille. Vuosien aikana tapahtuneet kidutukset ja pakkosyöttäminen eivät saaneet häntä luopumaan uskostaan Falun Gongiin. Hän kuoli lokakuussa 2009 kidutuksen seurauksena.
  • Hyveellisten miesten ystävyys on kuin ”kirkas vesi”

    ”Herrasmiehen seura on puhdasta, selkeää, yksinkertaista kuin vesi, pikkusieluisen ihmisen kanssakäyminen on makeaa kuin viini!” Tämä vanha sanonta on osa perinteistä kiinalaista kulttuuria. Viimeisten vuosien aikana moraali on laskenut pohjaan ja erityisesti ihmisten mieli on kommunistipuolueen puoluekulttuurin saastuttama. Kiinan kansa on asteittain unohtanut perinteisen kulttuurin arvot. Jotkut ovat jopa vääristäneet vanhojen perinteellisten arvojen tarkoituksen.
  • Hunan: Guo Huisheng menehtyi vainon seurauksena

    Guo Huisheng ja hänen vaimonsa Li Jumei kirjoittivat kirjeen Lanshanin poliisiosaston päällikölle Xi Xiaogangille ja pyysivät harjoittaja Xiao Silanin vapauttamista. Tästä seurasi, että he joutuivat paikallisen 610-viraston ja kansallisen turvallisuusviraston vainon kohteeksi. Illalla 6. elokuuta 2009, joukko poliiseja pidätti avioparin. Pahoinpitelyn seurauksena Guo Huisheng kuoli lokakuun 12. päivä 2009.
  • Shandong: Meng Fei kriittisessä tilassa työleirillä tapahtuneen kidutuksen jälkeen

    Meng Fei on Xinxingin ylä-asteella työskentelevä kemian opettaja Cangshanin kunnassa. Hänet pidätettiin ja poliisit veivät hänet miesten pakkotyöleirille, missä häntä kidutettiin. Leirin sairaalassa lääkärit antoivat hänelle tuntemattomia huumeaineita. Hänet vietiin takaisin työleirille ja siellä häntä pakkosyötettiin, jonka seurauksena hän sai keuhkotulehduksen.
  • Hebei: Maaseutulääkäri Zhou Zaitian joutui vainon kohteeksi

    Heinäkuun 23. päivä 2007, Zhou Zaitian siirrettiin Jidongin vankilaan, nilkat käsiraudoissa ja jalat kettingissä. Hänet vietiin osastolle 2 tiukasti vartioituun ryhmään ja laitettiin eristysselliin. Selli oli alle kolme neliömetriä ja se oli täynnä muurahaisia. Sellissä oli pieni 20 cm:n ikkuna ja huoneen lämpötila saattoi nousta 45 asteeseen.
  • Falun Gongin harjoittajan keskustelu YK:n päivän tapahtuman aikana 24.10.2009

    Iäkäs mies halusi tietää miksi harjoittajat olivat järjestäneet tapahtuman juuri tänä päivänä. Aluksi hän suhtautui hieman kriittisesti siihen, että tuodaan esille Kiinan asioita: ”Eikö teillä ole tarpeeksi tekemistä Suomenkin asioissa. Hän halusi perusteellisempaa tietoa tapahtumasta ja Falun Gongista. Hän tutustui paikalla olevaan kuvamateriaaliin ja keskusteli harjoittajien kanssa. Katseltuaan harjoitusliikkeitä, hän totesi: ”Eihän tässä ole mitään pahaa, olen ollut täällä jo jonkin aikaa ja olen nyt saanut erilaisen käsityksen tästä asiasta." Itsekseen hän totesi, "Näitä tapahtumia siis järjestetään kaikkialla maailmassa."
  • Vapaudesta vainotuksi

    Kertomus sisarista Jing Caista ja Jing Tianista, jotka tällä hetkellä asuvat Vancouverissa, Kanadassa. Tämä on kuvaus harmonisesta perheestä, joka iskettiin pirstaleiksi Kommunistipuolueen aloitettua laajan vainokampanjan Falun Gongia vastaan vuonna 1999.
  • Hubei: Zheng Yuling menehtyi vankeudessa

    Zheng Yuling pidätettiin yöllä 6. elokuuta 2009, kun hän oli ripustamassa banderollia Chibin poliisiaseman rakennukseen. Hänet tuomittiin kahdeksi vuodeksi Hubein maakunnan naisten pakkotyöleirille 25. elokuuta 2009. Pakkotyöleiri sijaitsee Mahun yhdyskunnassa, Wuhanin kaupungissa. Hän menehtyi iltapäivällä 28. syyskuuta. Kuolinsyytä tutkitaan edelleen.
  • Insinööri Tang Yi kuoli vainon seurauksena Chongqingissa

    Tang Yi alkoi harjoittamaan Falun Dafaa vuonna 1995. Kun vaino alkoi 1999, hänen esimiehensä laittoi hänet kotiarestiin kahdeksi kuukaudeksi. Hän meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta lokakuussa 1999. Hänet pidätettiin kahdeksi viikoksi, jolloin hän myös menetti työpaikkansa. Toukokuussa 2001 hänet pidätettiin ravintolasta ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille missä häntä kidutettiin julmasti.
  • Hebei: Vaino johti Liu Erzengin kuolemaan

    Liu Erzeng oli Falun Dafan harjoittaja ja asui Pingshenin kunnassa. Hänet pidätettiin, vangittiin ja kidutettiin useita kertoja. Liu joutui kärsimään vakavaa vainoa työleirillä ja hänestä tuli hyvin heikko. Liu kuoli 10. päivä syyskuuta 2002. Hän oli kuollessaan vain 40-vuotias.