Suomesta, Euroopasta

Lehdistötilaisuudet | Fa-konferenssit | Kirjeet | Rauhanomaiset vetoomukset | Paraatit ja kulkueet | Paikalliset tapahtumat

  • Saksa: Berliinissä asuva kiinalainen paljastaa tarjouksen vakoilla Falun Gongin harjoittajia

    Nimeni on Liu Deqin. Heinäkuusta 2003 lähtien olen työskennellyt Saksassa. Kesäkuun 30. päivänä 2003 sain kirjeessä viisumin Saksaan, mutta huomasin, että kirjekuori oli revitty auki ennen kuin se oli saapunut minulle. Saman vuoden heinäkuussa 610-viraston [eli Falun Gongin vainoa hallinnoivan Gestapon kaltaisen instituution] viranomaisia saapui tapaamaan minua. Keskustelut koskivat ennen kaikkea sitä, että koska minulle oli myönnetty lupa poistua Kiinasta, minun pitäisi ottaa Saksassa joitakin valokuvia. He halusivat minun työskentelevän salaisena agenttina ja keräävän tietoja Falun Gongin harjoittajista sekä heidän aktiviteeteistaan.
  • Iso-Britannia: Yli 30 parlamentin jäsentä allekirjoittaa vetoomuksen Wenjian Liangin vapauttamiseksi

    Yhteensä 34 brittiläistä kansanedustajaa, lordia ja europarlamentaarikkoa allekirjoitti vastikään englantilaisen Falun Gongin harjoittajan alulle paneman vetoomuksen, jossa vaaditaan Wenjian Liangin vapauttamista. Wenjian ja hänen aviomiehensä Zhiyong Lin suljettiin maaliskuussa 2007 pakkotyöleirille Kiinassa ”laittoman kokoontumisen” johdosta, kun kuusi Falun Gongin harjoittajaa oli kokoontunut pariskunnan kotona.
  • Tietoja professori Gao Chunmanin kaappauksesta Venäjällä

    Toukokuun 13. päivänä 2007 Venäjän maahanmuuttoviraston Pietarin haaran viranomaiset vievät väkivalloin kotoaan Falun Gongia harjoittavan professori Gao Chunmanin, jolla on YK:n myöntämä turvapaikka. Gao vietiin Moskovaan ja karkotettiin takaisin Kiinaan seuraavalla lennolla jo samana päivänä. Tämä on jo toinen lainvastainen karkotus Venäjällä viimeisen kahden kuukauden aikana.
  • Falun Gongia esiteltiin Maailma kylässä -festivaaleilla Helsingissä

    Suomen Falun Dafa -yhdistys oli mukana viikonloppuna Helsingin Kaisaniemen puistossa pidetyillä Maailma kylässä -festivaaleilla. Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA ry:n järjestämässä tapahtumassa oli mukana 200-300 näytteilleasettajaa, ja festivaaleilla kävi arviolta noin 70 000 vierasta.
  • Saksa: Ihmisoikeusjärjestö kritisoi Kiinan ihmisoikeustilannetta

    Maaliskuun 14. päivänä – vain päivä ennen EU:n ja Kiinan kommunistipuolueen (KKP) välistä ihmisoikeusdialogia – monet ihmisoikeusjärjestöt kerääntyivät Berliiniin tuomitakseen KKP:n ihmisoikeusrikokset. Organisation supporting threatened groups –järjestön Aasian-vastaava Ulrich Delius ei päässyt kokoukseen paikan päälle ja lähetti sen sijaan tukikirjeen. Kirjeessään Delius toi ilmi, että vaikka dialogi on jatkunut vuodesta 1996, Kiinan ihmisoikeustilanne ei ole parantunut.
  • Suomi: Pohjoismaalaiset Falun Gongin harjoittajat toivottavat kunnianarvoisalle Mestarille hyvää syntymäpäivää

  • 73-vuotias YK:n turvapaikan saanut mies kaapattu Venäjällä – vaarassa tulla palautetuksi Kiinaan

    Falun Gong –informaatiokeskus on saanut tietoja, joiden mukaan 13.5.2007 Venäjän viranomaiset ovat kaapanneet Pietarissa kiinalaisen Falun Gongin harjoittajan Gao Chunmanin. Hänen uskotaan olevan vaarassa tulla palautetuksi Kiinaan. Venäjän maahanmuuttoviranomaiset tunkeutuivat sunnuntaina 73-vuotiaan Gaon kotiin tekosyyn varjolla, katkaisivat puhelinlinjat ja veivät Gaon mukanaan.
  • Iso-Britannia: Parlamentaarikon kommentti: “Falun Gongin harjoittajien kokema kärsimys on käsittämätöntä kolmannella vuosituhannella”

    "Itse asiassa menneisyyden virheitä toistetaan Kiinassa tänä päivänä, ja on ratkaisevaa, että tämä vaino lopetetaan. Kirjoja ja kasetteja on tuhottu, Internet-sivuja on kielletty, ja kansa on joutunut ankaran paineen alaiseksi. Yksittäiset ihmiset eivät pysty vastustamaan näitä asioita yksin; siksi onkin välttämätöntä että me, jotka asumme etuoikeutetussa, demokraattisessa maassa, annamme tukemme niille, joilla ei ole vapautta."
  • Iso-Britannia: Lontoon Leicester-aukiolla juhlistettiin Falun Dafa –päivää

    Ohikulkijat seurasivat puutarhan keskellä, William Shakespearen patsaan kohdalla järjestettyä tapahtumaa tasaisesti koko päivän ajan. Ihmiset pysähtyivät katselemaan ohjelmaa hetkeksi ennen kuin he jatkoivat matkaa, ja paikalle saapui jatkuvasti uutta yleisöä kauniin musiikin johdattelemana.
  • Yhdysvallat: Kiinan elinryöstöt järkyttävät lääkäreitä Kansainvälisen sydän- ja keuhkosiirtoliiton vuosikokouksessa San Franciscossa

    Kansainvälinen sydän- ja keuhkosiirtoliitto ISHLT järjesti vuosikokouksensa San Franciscon Hilton-hotellissa 25.-28. huhtikuuta 2007. Noin 2000 sydän- ja keuhkosiirtojen asiantuntijaa, akateemikkoa ja sairaanhoitohenkilökunnan jäsentä ympäri maailmaa osallistui kokoukseen. San Franciscon lahden Falun Gongin harjoittajat käyttivät tilaisuuden hyväkseen kertoakseen osanottajille Falun Gongin vainosta ja epäinhimillisistä elinryöstöistä, joiden uhreiksi kiinalaiset Falun Gongin harjoittajat ovat joutuneet ollessaan vielä elossa.
  • Suomi: Harjoittajat auttavat kiinalaista opiskelijaa

    "Mitä voin tehdä?" "Mitä Suomen hallitus on tehnyt?" Nämä kysymykset toistuvat usein, kun suomalaiset Falun Gongin harjoittajat tuovat esille Falun Gongin vainoa Helsingin rautatieaseman edessä Elielinaukiolla. Huhtikuun 28. päivänä 2007 harjoittajat olivat jälleen paikalla kertomassa jo 8 vuotta kestäneestä vainosta sekä vetoamassa Suomen hallitukseen ja kansalaisiin Suomessa opiskelevan kiinalaisen Sunnyn isän Zhang Weijien pelastamiseksi.
  • Euroopan Falun Dafa –yhdistyksen julkilausuma

    Seuraava EU:n ja Kiinan välinen ihmisoikeusdialogi järjestetään 15.—16.5.2007. Miljoonien tänä päivänä Kiinassa vainottujen ihmisten puolesta meidän on muistutettava EU:ta siitä, ettei kyseinen prosessi ole johtanut mihinkään myönteisiin tuloksiin. Itse asiassa Kiinan ihmisoikeuksien on havaittu heikentyneen dialogin aloittamisen jälkeen. Pyydämme EU:ta tarkistamaan koko lähestymistapaansa Kiinan ihmisoikeuskysymyksiin.
  • Kiinan kommunistipuolueen virkamies Wu Guanzheng haastetaan oikeuteen Espanjassa

    Huhtikuun 17. päivän aamuna 2007 espanjalaiset Falun Gongin harjoittajat nostivat oikeusjutun kiinalaista Wu Guanzhengia vastaan syyttäen häntä joukkotuhonnasta sekä Falun Gongin harjoittajien kidutuksesta Kiinassa. Espanjassa vierailulla oleva Wu on Kiinan kommunistipuolueen (KKP) pysyvän komitean jäsen ja puolueen kurinpidollisen tutkintakomission sihteeri.
  • Iso-Britannia: Falun Gongin harjoittajat muistavat Zhongnanhain vetoomusta Kiinan suurlähetystöllä

    Huhtikuun 25. päivänä 2007 on Zhongnanhain vetoomuksen kahdeksas vuosipäivä. Brittiläisiä Falun Gongin harjoittajia järjesti mielenilmauksen Kiinan Lontoon-suurlähetystöllä sekä kynttilämuistotilaisuuden, jossa surtiin Kiinan kommunistipuolueen (KKP) Manner-Kiinassa kuoliaaksi vainoamia Falun Gongin harjoittajia.
  • Italia: Falun Gongin harjoittajat muistavat Zhongnanhain mielenilmausta Kiinan suurlähetystöllä

    Italialaiset Falun Gongin harjoittajat kokoontuivat 25. huhtikuuta 2007 Kiinan Italian-suurlähetystön edustalle vastustaakseen kommunistipuolueen vainokampanjaa sekä muistamaan Kiinan harjoittajien järjestämää vetoomusta. Vuodesta 2001 lähtien italialaiset harjoittajat ovat säännöllisesti vastustaneet vainoa suurlähetystön edustalla.