Suomesta, Euroopasta
Lehdistötilaisuudet | Fa-konferenssit | Kirjeet | Rauhanomaiset vetoomukset | Paraatit ja kulkueet | Paikalliset tapahtumat
-
Ajattele enemmän muita
2013-08-18Usein pinnalta näyttää siltä että olemme oikeassa. Mutta syvällisemmin tarkasteltuna kyse on silti siitä, että teemme asioita itsemme takia sen sijaan että tekisimme sen toisen henkilön vuoksi. -
Yhteistyö on ylivoimaista henkilökohtaisiin saavutuksiin verrattuna
2013-08-18Aloitin kultivointini Dafassa seitsemän vuotta sitten. Kuten monet muut harjoittajat, olen kokenut suoraan tai epäsuoraan monia asioita, joita Mestari mainitsee Zhuan Falunissa. Vaikka ei vaikuta siltä, että olen edistynyt suuresti kultivoinnissa katsoessani taaksepäin, minusta tuntuu kuitenkin, että olen muuttunut paljon. -
Vainotun taiteilijan kokemuksia – koskeeko se meitä?
2013-08-11Näyttely järjestettiin Visbyssä Gotlannin saarella, jonne oli kokoontunut Ruotsin elinkeinoelämän vaikuttajia ja eri poliittiset puolueet. Tämä oli ainutlaatuinen tilaisuus korkeantason vaikuttajille saada tietoa Falun Gongin vainosta. Viikon aikana näyttelyvieraita kävi päivittäin yli 200 henkilöä ja heitä oli eri puolilta maailmaa, useimmat Euroopasta. -
Sydämellä tehty totuudenselventäminen on tärkeää
2013-08-11Harjoittaja kertoo kokemuksessaan kuinka todellinen usko Dafaan auttoi häntä tekemään asioita oikein selventäessään totuuden Falun Gongin vainosta ihmisille. -
Totuuden selventäminen Free China -dokumenttielokuvan avulla
2013-08-11"Jokainen eri elämänaloilta kohtaamme ihminen on harjoittajille tärkeä henkilö, ja jokainen heistä odottaa meidän kertovan totuuden Falun Gongista, vainosta ja kultivoijista". Free China -dokumenttielokuva on yksi tapa selventää totuus Falun Gongin harjoittajien kohtaamasta vainosta. -
Kööpenhamina: Rauhanomainen vastarinta jatkuu, Falun Gongin vainossa alkoi 15. vuosi
2013-08-04Lähes tuhat Falun Gongin harjoittajaa ja kannattajaa eri puolilta Eurooppaa kokoontui 20. heinäkuuta Tanskan parlamentin edessä olevalle aukiolle. Kööpenhaminassa pidetyssä tapahtumassa tuotiin esille Falun Gongin harjoitusmenetelmää ja annettiin tietoa Kiinan hallinnon ihmisoikeusrikoksista, kuten elinryöstö Falun Gongin harjoittajilta. -
Espanjalainen asianajaja puhui elinsiirtoturismista Falun Gongin tapahtumassa Kööpenhaminassa
2013-08-04Asianajaja Carlos Iglesias kertoi puheessaan Espanjan laista, jonka mukaan ne, jotka osallistuvat laittomaan elinsiirtotoimintaa ja vastaanottavat laittomia elimiä, voidaan tuomita 6-12 vuodeksi vankeuteen. Lakimuutosta alettiin valmistelemaan sen jälkeen, kun lainsäätäjät ja elinsiirtoasiantuntijat saivat tietoonsa Kiinassa tapahtuvat elinryöstöt Falun Gongin harjoittajilta. -
Oikeamieliset ajatukset tuntevien olentojen pelastamiseksi
2013-08-04Vuodesta 2012 aloin osallistua Free China -dokumentin promotointiin; autoin myös promotoimaan vuoden 2013 Shen Yun -esitystä Wienissä. Tänä aikana omat inhimilliset kiintymykseni kuten itsekkyys, taipumukseni osoittaa mielipiteeni oikeaksi ja haluni riidellä toisten kanssa paljastettiin kaikki. -
Muuta vaikeudet iloksi
2013-08-04Kokemuskertomuksessaan harjoittaja kertoo kuinka vaikeatkin asiat voidaan muuttaa myönteiseksi, jos itse katsoo sisäänpäin ja luopuu inhimillisistä ajatuksistaan ja tunteistaan, joiden kautta ei voi nähdä asioiden todellista tarkoitusta. -
Falun Gongin vainon muistoksi Euroopassa ja maailmalla
2013-07-2820. heinäkuuta 1999 Kiinan kommunistisen puolueen silloinen johtaja Jiang Zemin määräsi Falun Gongin hävitettäväksi. Siitä lähtien, joka vuosi, Falun Gongin harjoittajat ovat järjestäneet 20. heinäkuuta tapahtumia, joissa kunnioitetaan vainossa menehtyneitä, ja kerrotaan ihmisille mitä Falun Gong on sekä miten sitä vainotaan. Harjoittajat myös vaativat vainon lopettamista. -
Zürichissä ihmiset tuomitsevat Kiinassa tapahtuvat elinryöstöt ja vainon
2013-07-28Harjoittajat eri puolilla maailmaa tiedottavat mitä Kiinan työleireillä ja vankiloissa todella tapahtuu. Samalla annetaan tietoa Kiinan hallituksen vuosia jatkuneesta propagandasta, jonka avulla se pyrkii tukahduttamaan harjoittajien perusoikeuksia. Vasta Kiinan ulkopuolella kiinalaisilla on mahdollisuus saada todellista tietoa Falun Gongin vainosta. -
Helsinki: Puhe Kiinan suurlähetystöllä
2013-07-17Kiinan suurlähetystöllä järjestetyssä tapahtumassa Falun Gongin harjoittaja sanoi puheessaan muun muassa: "Heinäkuun 20. päivänä tulee kuluneeksi 14 vuotta siitä, kun Kiinan kommunistinen hallinto käynnisti julman vainokampanjan kymmeniä miljoonia maansa kansalaisia vastaan. Kansalaisia, jotka haluavat harjoittaa Falun Gongia, perinteistä kiinalaista kehon ja mielen kultivointimenetelmää." -
Italia: Kiinan kommunistihallinnon elinryöstörikokset järkyttivät liikemaailman edustajia
2013-07-17Italialaiset Falun Gongin harjoittajat kutsuttiin puhumaan konferenssiin, joka järjestettiin Milanon Galleria Vitorio Emanuele II:ssa 19. kesäkuuta 2013. Konferenssiin osallistuneet liikemaailman edustajat ja asianajajat saivat tietoa Kiinan kommunistisen hallinnon elinryöstörikoksista, joiden uhreiksi Falun Gongin harjoittajat Kiinassa ovat joutuneet. -
Media ja parlamentin jäsenet paheksuvat Kiinan delegaation yrityksiä estää Falun Gongin toiminnat Kööpenhaminassa
2013-07-07Kiinan delegaatio onnistui peruuttamaan kahden kansainvälisen mediayritysten The Epoch Timesin sekä NTDTV:n medialuvat. Media ja parlamentin jäsenet olivat tuohtuneita siitä, että Tanskassa vieraileva Kiinan kommunistinen hallinto puuttui maan sananvapauteen ja demokratiaan. -
Skotlanti: Falun Gongin harjoittajat osallistuvat Glasgow'n West End Festivaliin
2013-07-07Suositussa tapahtumassa yli 100 järjestöä esitteli tomintaansa, ja lisäväriä toivat kansainväliset taiteilijat. Falun Gongin harjoittajat esittelivät harjoitusliikkeitä ja kertoivat ihmisille Kiinassa edelleen jatkuvasta harjoittajien vainosta. Monet allekirjoittivat vetoomuksen toivoen Britannian hallituksen kannanottoa asiaan.