Anlun kaupungin turvallisuusvirasto pakottaa naispuolisen Dafa-harjoittajan jalan ja käden pussiin jossa on myrkyllisiä käärmeitä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Nimeni on Pan Juying. Olen naispuolinen Falun Gongin harjoittaja ja Huarongin ostoskeskuksen entinen työntekijä, Anlun kaupungista, Hubein maakunnasta. Minulla oli tavallinen ja mukava perhe-elämä. Koska kieltäydyin luopumasta Falun Gongista, viranomaiset kiduttivat minua, ja he suunnittelivat minulle hermoromahdusta, ja sitten lavastaisivat sen johtuvan Falun Gongista. Kuitenkin ennen kuin viranomaiset onnistuivat suunnitelmassaan, päätin jättää kotini suojellakseni Falun Gongia sekä estääkseni sotkemasta perhettäni mukaan asiaan.

Menneisyydessä minulla oli kaikenlaisia sairauksia, kuten kipuja niskassa, alaselässä ja vatsassa. Kärsin myös naisten taudeista, niveltulehduksesta, huimauksesta sekä kehon kivuista. Monet lääkärit tutkivat minua, mutta ilman että terveyteni kohentui. Kärsin siitä että lähes halvaannuin. Itse asiassa kärsin niin paljon, että minusta tuntui että olisi parempi kuolla kuin elää kaikkien näiden sairauksien kanssa.

Vuonna 1996 sain kopion Zhuan Falun-kirjasta [Falun Gongin pääopetukset]. Kolmen päivän jatkuvan lukemisen jälkeen, käsitin että tämä ei ole tavallinen kirja. Seurasin "Totuuden-Laupeuden-Kärsivällisyyden" periaatteita, jotka olivat kirjassa ja aloin kultivoimaan ahkerasti. Pian tapahtui ihme. Ensimmäisen kerran ymmärsin mitä tarkoittaa olla terve ja ymmärsin elämän arvon merkityksen.

Tunsin sydämeni raskaaksi sen jälkeen kun Jiangin hallinto alkoi vainoamaan Falun Gongia heinäkuun 20, 1999. Oli sydäntä raastavaa kokea kampanja, joka loi Falun Gongista demonisen kuvan. Koska hyödyin niin paljon Falun Gongin harjoittamisesta minun oli pakko antaa ihmisten tietää totuus. Matkustin Pekingiin toteuttaakseni perustuslaillisia oikeuksiani vetoamalla vääryydellä tehtyjä päätöksiä vastaan. Minut kuitenkin pidätettiin ja lähetettiin Anlun kaupunkiin ja vangittiin Anlun pidätyskeskukseen 50 päiväksi ja minut pakotettiin maksamaan 2000 Yuania [kiinalaisen kaupunkilaisen keskiansio on 500 yuania kuukaudessa] Minulle ei annettu edes kuittia kiristetyistä sakoista.

Vedotakseni Falun Gongin puolesta menin Pekingiin uudelleen vuonna 2000. Anlun poliisi pidätti minut Xiaoganin rautatieasemalla. Tuona aikana pidätykseni kesti yli kuukauden ja minua sakotettiin 4000 yuanilla.

Huhtikuussa 2000 minut pidätettiin jälleen, koska annoin Opettajan artikkeleita kanssaharjoittajille. Yli kymmenen poliisia kuulusteli minua kellon ympäri viisi päivää ja neljä yötä. Päälleni käytiin sekä henkisesti että fyysisesti. Viranomaiset häpäisivät Falun Gongin opettajaa ja polttivat epäkunnioittavasti hänen kuvansa edessäni. Minun ei sallittu nukkua ja käteni pakotettiin selän taakse rautoihin. Sitten minua potkittiin maassa ja he työnsivät sanomalehtirullan suuhuni. Menin syömälakkoon vastustaakseni heidän laittomia tekojaan, mutta minua pakkosyötettiin ja minulle annettiin suonensisäisesti ruiskeita. Yhdeksäntenä päivänä jalkani olivat jäykät ja he eivät voineet tuntea pulssiani. 610-viraston edustajat [virasto joka on erityisesti perustettu Falun Gongin vainoamiseen, ja jolla on ehdoton valta kaikilla hallinnon tasoilla sekä muissa poliittisissa ja oikeudellisissa järjestelmissä], julkisesta turvallisuusvirastosta ja terveysvirastosta tulivat katsomaan minua. He epäilivät, että minulle oli annettu vääriä lääkkeitä. Paetakseen vastuuta, he pyysivät perhettäni hakemaan minut takaisin kotiin.

9. elokuuta 2000 poliisit Chen Xinyun, Shen Chao, Li Ling ja Chen Yidong veivät minut väkisin kodistani ja toivat minut Anlun kaupungin julkiseen turvallisuusvirastoon. He pitivät minut hereillä kuusi päivää ja viisi yötä. He kiduttivat minua myös muilla menetelmillä. Käteni laitettiin käsirautoihin ja jalat sidottiin. He käyttivät jäätä palelluttamaan minua ja tupakansytytintä polttamaan kasvojani. He tönäisivät minut lattialle ja astuivat nilkkojeni ja varpaitteni päälle. Poliisi Ke Jicheng ripusti minut roikkumaan koukusta kattotuulettimeen niin että ainoastaan toinen jalka kosketti maata. Elokuun 11 päivä poliisimies Chen Xinyun toi kaksi myrkyllistä käärmettä ja laittoi ne luikertelemaan kehoani pitkin. Pitääkseen minua pelon vallassa he tunkivat käteni säkkiin ja jalkani toiseen säkkiin joissa kummassakin oli käärme. Tunsin kuinka kylmä käärme luikerteli jaloissani.

Mikään yllä olevista ei horjuttanut päättäväisyyttäni Falun Dafaan. Marraskuussa 2000 Anlun kaupungin julkinen turvallisuusvirasto tuomitsi minut kahdeksi vuodeksi Hubein Shayangin pakkotyöleirille. Minua ei otettu vastaan fyysisestä kunnostani johtuen.

Maaliskuun 2, 2003 Anlun kaupungin julkinen turvallisuusvirasto tuli jälleen kerran kotiini pidättämään minua. Jopa portinvartijana ollut vanhahko nainen sanoi, "Mitä hän teki? Hän ei mennyt edes ulos. Miksi viette hänet pois?" Mutta minut vangittiin Anlun kaupungin pidätyskeskukseen. Vastustin rajusti minuun kohdistettua vainoa muutaman menneen vuoden aikana. Maaliskuun 4 päivä minut lähetettiin kotiin. Mutta paikallisen 610-viraston johtaja ilmoitti, että jos he saavat hänet vielä kiinni, hänen pitää mennä vankilaan ja kuolemallani ei ole väliä.

Toukokuun 20, 2003 minut vietiin jälleen Anlun kaupungin pidätyskeskukseen. Pidätyskeskuksessa poliisimies Zhang (hän on myös poliisikouluttaja) hakkasi minut. Olen nainen ja yritän parhaani mukaan olla hyvä ihminen, joka seuraa Opettajan opetuksia ja yritän käyttäytyä tarkasti "Totuuden, laupeuden ja kärsivällisyyde" periaatteiden mukaan. Siitä huolimatta he ovat säälimättömiä. Menin syömälakkoon vastustaakseni ja minua pakkosyötettiin ja annettiin lääkeruiskuja kunnes ne eivät enää toimineet muutamien yrityksien jälkeen. He vapauttivat minut, koska pelkäsivät että kuolen.

Se ei ollut vainon loppu. Syyskuun 28, 2003 vasta nimitetty puoluesihteeri Hu Maoshu poliittisesta ja juridisesta toimikunnasta lähetti ihmisiä kotiini pidättämään minua jälleen.

Jatkuvat pidätykset aiheuttivat perheelleni ja lapsilleni suunnatonta tuskaa. Suojellakseni kotiani ja estääkseni perheeni ahdistelua, jätin kotini 40 vuoden jälkeen. Minut pakotettiin kodittomaksi.

Tämä on tarinani, jolle ei ole vielä rauhanomaista loppua. Minä kärsin yhä. Haluan sanoa kansalaisilleni: "Teillä on oikeus tietää totuus Falun Gongista. Älkää antako valheiden hämätä."

Haluan myös kertoa noille, jotka vainosivat minua: "Pyydän, ettette vahingoita näitä hyväntahtoisia ihmisiä enempää." Haluan myös sanoa Jiangin seuraajille: "Herätkää. Hyvä palkitaan hyvällä ja paha saa palkkansa". Historia on näyttänyt toteen tämän periaatteen.


* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a18356-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.