FDIC: Surullinen päivä Vietnamissa - Falun Gongin radiotoimittajia vangittiin näytösoikeudenkäynnissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

NEW YORK - Vietnamilainen tuomioistuin tuomitsi kaksi Falun Gongin harjoittajaa vankilaan.Heidän asianajajansa ja mediatiedotteen mukaan.Yleisradio lähetti Kiinaan sensuroimatonta uutisohjelmaa Samaan aikaan poliisi on pidättänyt Falun Gongin harjoittajia, jotka olivat hiljaisesti kokoontuneet oikeussalin ulkopuolelle, ja istuneet lootusasennossa protestoidakseen oikeudenkäyntiä.

Hitec-yrityksen 31-vuotias toimitusjohtaja Vu Duc Trung ja hänen 36-vuotias lankonsa Le Van Thanh tuomittiin Hanoissa kolmen ja kahden vuoden vankeusrangaistuksiin. He ovat olleet vangittuna 17 kuukautta, joka vähennetään rangaistusajasta. Oikeudenkäynti kesti puoli päivää ja paikan päällä olleet lähteet kertovat tuomion olleen ennalta suunniteltu.

"Sanoin, että Vietnamissa ei ole lakia, joka kieltää Falun Gongin, joten heitä ei voi laittaa syytteeseen," heidän asianajajansa Tran Dinh Trien kertoi Agence France -lehdelle.

The Epoch Times kertoo, että oikeudenkäynnissä mukana olleen todistajan mukaan syytettyjen asianajaja kiisti kaikki syyttäjien esille ottamat kohdat, joilla ei ollut vastaväitettä.

"Tämä ei ole oikeudenkäynti," oikeudenkäynnissä läsnä ollut kollegani Trungista sanoi. "Se on vain tapa lavastaa ihmiset. Tuomarit eivät voineet viitata mihinkään, mihin oikeudenkäynti perustuisi. He vain lukivat syytteet."

Toimittajat ilman rajoja sekä Freedom House tuomitsivat julkilausumissaan tuomion.

"Tämä on surullinen päivä Vietnamille", sanoi Falun Gongin tiedottaja Erping Zhang. "Nämä miehet, jotka lähettivät sensuroimatonta uutismateriaalia Kiinaan, eivät tehneet mitään haittaa Vietnam yhteiskunnalle tai rikkoneet Vietnamin lakia. Heitä olisi juhlittava sankareina, eikä kohdeltava rikollisina."

"Trungin ja Thanhin tuomitseminen vankilaan näytösoikeudenkäynnissä, on häpeämätöntä ja tekee siitä vaarallisen ennakkotapauksen, jossa Vietnamin hallitus antaa periksi Kiinan kommunistipuolueen painostukselle", sanoo Zhang. "Toivomme, että kansainvälinen yhteisö voi kaksinkertaistaa ponnistelunsa vapauttaakseen nämä miehet heti ja käyttävät mitä tahansa keinoa varmistaakseen, että Vietnamin viranomaiset lopettavat kohtelemasta väärin paikallisia Falun Gongin harjoittajia."

Taustatietoja

Trungia ja Thanhia syytettiin "laittomien tietojen lähettämisestä televerkossa" Sound of Hopen uutislähetyksissä käyttämällä radion lyhytaaltolähetintä Kiinaan. Sound of Hope -ohjelmat raportoivat myös ihmisoikeusloukkauksista, korruptiosta ja sorrosta Falun Gongin harjoittajia ja muita vainottuja ryhmiä vastaan. Trung aloitti lähetykset huhtikuussa 2009. Molemmat miehet siepattiin kesäkuun 11. päivänä 2010 ja he ovat olleet pidätettyinä siitä lähtien muutamaa lyhyttä perhevierailua lukuun ottamatta.

Trungin ja Thanhin väärä kohtelu tapahtuu keskellä laajempaa Kiinan kommunistisen puolueen tehostamaa suoraa Falun Gongin yhteisön painostusta ja häirintää. Tapauksessa käytetyn syytteen mukaan, Vietnamin hallitus pidätti miehet sen jälkeen, kun diplomaattinen muistio lähetettiin 30. toukokuuta 2010 Kiinan suurlähetystöstä Vietnamin tutkimus- ja turvallisuuspalvelujen ministeriöön.

"Muistiossa todettiin, että Kiinan poliisiosasto havaitsi radiosignaaleja, jotka tulevat Vietnamin alueelta, ja joissa on sama sisältö Falun Gongista, kuin "Sound of Hope" -radioaseman lähetyksissä. "On suositeltavaa, että kaikkiin ... Falun Gongin yksilöiden toimintaan Vietnamin alueella on hyökättävä ja pysäytettävä."


LISÄTIETOJA: FALUN DAFA INFORMATION CENTER
Contacts: Gail Rachlin (+1 917-757-9780), Levi Browde (+1 845-418-4870), Erping Zhang (+1 646-533-6147), or Joel Chipkar (+1 416-731-6000) Fax: 646-792-3916
Email: [email protected], Website: http://faluninfo.net/


Englanniksi: http://en.clearharmony.net/articles/201111/57366.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.