Kultivointikokemus saksankielisen Epoch Times -lehden taiteellisena suunnittelijana

Tervehdys Mestarillemme, tervehdys kanssaharjoittajille,

Nimeni on Szilvia. Olen työskennellyt saksankielisen Epoch Times -sanomalehden taiteellisena johtajana toukokuusta 2010. Haluan jakaa kultivointikokemukseni, joita minulla oli työskennellessäni Epoch Timesille.

Kun otin vastuun toimiakseni saksankielisen Epoch Times -lehden taiteellisena johtajana toivoin itse asiassa, että kokenut harjoittaja tekisi tämän työn minun sijastani, ja että minun avuttomuuteni saisi hänet ymmärtämään miten tärkeää tämä työ on. Hän ei ottanut takaisin vastuuta. Koska olin uusi ja kokematon tässä asiassa, jouduin tekemään erilaisia päätöksiä. Tämä sai minut todella hieman pelkäämään. Kuitenkin kun sydämeni oli vilpitön ja oikeudenmukainen, sain paljon tukea tilanteissa, joissa en sitä odottanut. Erityisesti koin saavani tukea jumalilta – se oli samanlaista kuin kokemus, joka minulla oli mainosten suunnittelussa.

Kun aloitan työskentelyn, ideat tulevat hyvin nopeasti. Ja ne ovat aina oikeita ideoita – jos tarkastelen ympärilläni tapahtuvia asioita hyvin avoimesti ja selväpäisesti, saan monia vinkkejä siitä, miten suunnitella asioita ja mihin suuntaan sanomalehden suunnittelun pitäisi mennä.

Minun näkökulmastani suunnittelu on kommunikointitapa. Se on väline välittää tiettyjä tietoja, ja on tärkeää välittää tärkeitä tietoja oikealla tavalla. Työni on aina hyväksytettävä henkilöllä, joka on tilannut sen, useimmiten kyseessä on joko toimittaja tai asiakas. Mutta tästä hyväksynnästä tuli jotain, jolla oli liikaa merkitystä minulle. Se tarkoitti, että olen tehnyt kaiken oikein! Jos minua kritisoitiin, sydämeni tuli heti raskaaksi enkä voinut kuunnella kritiikkiä. Minusta tuli tunteellinen, joka myös heijastui työni tulokseen. Kyseessä oli noidankehä. Tämä tila jatkui, kunnes luin Mestarin luennon ”Fa‘n opetusta Manhattanilla, 2006”.

Olen ajatellut paljon Mestarin sanoja. Prosessin aikana työssäni olen yrittänyt päästä eroon kiintymyksestä etten kuuntele kritiikkiä. Tajusin, että siitä tulee helpompaa ja helpompaa. Kritiikki ei vaikuttanut enää niin raskaalta ja kaikki muukin tuli helpommaksi. Mutta minun täytyi päästää irti egostani, ja tästä tuli minulle vaikea tehtävä. Olen ottanut kritiikin henkilökohtaisesti, aivan kuin henkilö arvostelisi minua eikä vain työtäni. Olen pyrkinyt saamaan tunnustusta ja minulla oli pakkomielle näistä ajatuksista. Käsitykset itseni halveksimiseen ja tuloksena oleva riippuvuus tunnustuksen saamiseen on muodostunut hyvin varhain elämässäni ja häiritsee minua monissa asioissa.

Työskennellessäni Epoch Timesille olen voinut päästää irti valtavan isoon osaan tästä käsitteestä, koska kuulin siitä jatkuvasti. Minun oli suunniteltava [luonnoksia] uudelleen ja uudelleen, ja aina muut ihmiset kertoivat minulle, onko työni hyvä vai ei. Näin pystyin katsomaan sisäänpäin ja valaistumaan asioihin, joihin minun pitäisi valaistua sillä hetkellä. Jos en opiskellut Fa‘ta tarpeeksi tai en ottanut oikeamielisten ajatuksien lähettämistä vakavasti, tuloksena työni ei ollut myöskään hyvää.

Sen sijaan että ottaisin kritiikin henkilökohtaisesti, olen huomannut, että luomistyön vaikutukset riippuvat aina siitä, kuinka hyvin henkilö on kultivoinut. Tunne suunnitteluprosessin aikana on niin luonnollinen ja itsestään selvä, että en pysty kuvailemaan sitä. Sanomalehden tärkeyden tajuaminen oli myös selvää minulle. Asioiden toteutuminen vain tapahtui ilman, että tarvitsi tehdä siitä päätöstä tai tehdä jotain muuta sen eteen.

Esimiehen kuunteleminen

Ajattelin, että työstäni tulisi tasaisesti vakaampi, kunnes Mestarin Fa-opetus Washington DC:ssä julkaistiin. Luennossa Mestari mainitsi, että pitäisi kuunnella hankkeen tärkeintä koordinaattoria. Opiskeltuani luentoa sain käsityksen, että minun pitäisi alkaa ottaa hierarkia työssäni vakavammin. Alussa minun ei ollut helppoa tehdä suunnittelemaani malliin muutoksia, joita johtaja halusi minun tekevän. Minulla oli sisäinen ristiriita, etten oikeastaan uskonut johtajieni ominaisuuksiin. En voinut käsitellä tilanteita, jolloin oli pakko kuunnella heitä, vaikka heidän ehdotuksensa eivät olleet ammattimaisia, kun olin itse tulossa enemmän ja enemmän ammattimaiseksi joltakin puolelta. En voinut hyväksyä sitä, että minun on mentävä taaksepäin, kun olin edistymässä. Mutta joidenkin selvittelevien keskustelujen jälkeen tajusin, että ongelmat nousivat esiin vain siksi, koska sydämeni ei ollut enää rauhallinen. Ei ollutkaan olemassa ajattelemaani ristiriitaa edistymisen ja taaksepäin menemisen välillä. Kyse oli vain siitä, että sydämeni ei ole oikeamielinen. Kun tajusin, että minun oli vain tehtävä juuri se, mitä minulle sanottiin, ehdotukset pomoltani muuttuivat yhtäkkiä ammattimaisiksi.

Tässä prosessissa olen valaistunut siihen, että on aina katsottava itseensä riippumatta siitä, mitä tapahtuu, ja riippumatta siitä, mitä joku muu ei ole tehnyt tai on toimittanut liian myöhään. Parasta, mitä voi tehdä, on katsoa sisäänpäin, löytää omat virheensä ja poistaa niitä. Ei muuta.

Mestari sanoo Fa‘n opetuksessa Epoch Timesin kokouksessa: "Vain yhdellä kuninkaalla asiat ovat helppoja – mitä tahansa hän sanoo, toimii. Mutta oho, täällä teillä on niin monia kuninkaita kaikki yhdessä, he ovat täynnä ideoita ja lähestymistapoja, ja jokaisella on voimakas taipumus haluta tehdä päätös ja saada toiset noudattamaan sitä. Tämä on suurin haaste, jonka Dafa-opetuslapset kohtaavat tehdessään yhteistyötä [keskenään], ja se on este, joka juontaa juurensa siitä, keitä te luonnostanne olette."

Tämä on niin selvä ohje Mestarilta minulle. Se niin selvästi selittää Fa‘n. Tämä uusi tilanne auttoi minua kukistamaan ylpeyteni ja alkaa tekemään mitä pyydettiin. Harjoittajina vain teemme juuri sitä, mitä meidän Mestari opastaa meitä tekemään. Hän järjesti meille tien juuri tuolla tavalla. Nyt pitäisi olla paljon helpompaa kuin ennen.

Kiintymyksistä huolestuminen

Sanomalehdessä olevan asemani johdosta minulla on paljon vastuuta ja minun on tehtävä tärkeitä päätöksiä. Olen keskittynyt asioihin enemmän kuin minun pitäisi. Monet asiat tapahtuivat osoittamaan minulle, että minun pitäisi päästää irti kiintymyksestä olla huolissaan. Mielestäni tämä liittyy myös ego-ongelmaan, koska henkilö ajattelee olevansa asiantuntija kaikissa sanomalehden asioissa. Henkilö näkee virheitä, ongelmatilanteita, rakennustyömaita ja huonoa käytöstä. Ja lopulta henkilö näkee vain nämä asiat ja alkaa huolestua. Minusta tuntui siltä. Olin melkein menettänyt luottamuksen ja aloin tehdä asioita, joista en ollut vastuussa. Minulla ei ollut luottamusta tiettyihin harjoittajiin, koska niin monia mahdollisuuksia ei oltu käytetty. Minulla oli raskas tunne, että olin vastuussa koko sanomalehdestä. Jos en tekisi tätä asiaa ja tuota asiaa, sitten kukaan ei tekisi sitä, ja jäisi aukko.

Tämä ei ole oikein, koska tällöin henkilö pitää itseään ja omaa työtään liian tärkeänä ja unohtaa toiset. Jokainen meistä kantaa vastuun osasta, josta hän on vastuussa. Ei enempää eikä vähempää. Olen monta kertaa ylittänyt minun vastuuni, ja olen jopa alkanut "kevyesti" muistuttaa johtavia henkilöitä heidän vastuustaan. Tilanne jatkui, kunnes valaistuin seminaarin aikana, että tämä on väärin, koska tällöin kanssaharjoittajat menettävät mahdollisuuden luoda mahtavaa hyvettään.

Pidin tiukasti kiinni näistä ajatuksista ja halusin pelastaa koko sanomalehden sen vaikeuksista. Mutta tämä ei ole minun vastuullani. Minun täytyy tehdä työtehtäväni hyvin, ja tämä on minun osuuteni pelastaa sanomalehti sen vaikeuksista. Mutta lähes jokaisessa tilanteessa joudun tähän tilanteeseen ja alan uudelleen huolehtia siitä, voimmeko saada tuotannon valmiiksi ajoissa. Lopussa saamme asian valmiiksi täsmällisesti, ja tulos on usein tyydyttävä ja joskus jopa hyvä.

Tällä hetkellä yritän ottaa askeleen taaksepäin ja tarkastella tilannetta eri näkökulmasta. Yritän nähdä, mitä olemme jo saavuttaneet. Läheskään kaikilla ei ole koulutusta sanomalehden tuotantoon, ja he omaavat ainoastaan sydämen, jolla osallistua sanomalehtitoimintaan – ja siitä kehittyy niin suuri asia, jota tukevat jumalat ja joka voi pelastaa niin monia ihmisiä. Tehkäämme se vieläkin paremmin, niin että tuntevat olennot saavat mahdollisuuden pelastua!

Kiitos!