Ammattitanssijat Euroopassa ihailevat Divine Performing Arts -ryhmää (Kuva)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Helmi- ja huhtikuun välisenä aikana 2008 Divine Performing Arts (DPA) piti 45 näytöstä 18 kaupungissa ja 13 maassa Euroopassa. DPA esitti 5000-vuotista perinteistä kiinalaista kulttuuria Euroopalle, josta paljon länsimaista kulttuuria on peräisin.

Esitys sisältää pääasiassa klassista kiinalaista tanssia. Kiinalaisessa tanssissa on kolme pääkomponenttia: rytmi, muodostelma ja tekniikka. Tämän kaltainen tanssi antaa ilmaisun ajatuksille, tunteille ja sisällölle rytmin ja muodostelmien avulla, joka poikkeaa baletista. Kiinalainen tanssi painottaa käsiliikkeiden tärkeyttä, silmien, kehon, eleiden ja jalkatyötä kuten asennot, ilmaisua ja rytmiä, jotka ovat tärkeitä perusasioita tanssissa.

Monet katsojien joukossa olleet balettitanssijat pitivät DPA-ryhmän esityksestä, muodostelmat olivat piristäviä, hyvin kauniita ja niissä oli erinomainen tekniikka. Tanssien sisäinen merkitys ja jokaisen liikkeen rytmit, tekivät vaikutuksen tanssijoihin. He sanoivat oppineensa esityksestä paljon.

Kuninkaallisen baletin entinen johtaja Antwerpenissa, Belgiassa: DPA esitti todellakin perinteistä kiinalaista kulttuuria.

Marinella Panedaa, joka on entinen Antwerpenin kuninkaallisen balettikoulun johtaja ja hänen oppilastaan haastateltiin
Marinella Paneda, entinen Antwerpenin kuninkaallisen balettikoulun johtaja, on opettanut monia oppilaita vuosien kuluessa. Baletin erikoistuntijana hän sanoi: ”Olemme onnekkaita saadessamme nähdä todellista kiinalaista kulttuuria. Luemme Kiinasta ja sen pitkästä historiasta ja kun näemme tämän esityksen voimme vain ajatella, ”tämä on todella hyvä alku, he haluavat osoittaa ketä he todella ovat, ja minusta se on tärkeää.

”Rakastin rumpuja. Siinä tuntee miesten voiman ja rummunlyönnit kaikuvat syvällä sisimmässä. Samaan aikaan voi kokea todellisen naisellisuuden tytöistä, liikkeitten pehmeys ja kauneus, pidin niistä myös. No, hyvä on, pidin kaikesta.”

Palkittu koreografi: Valmistuvien artistien tulisi nähdä DPA:n esitys

Hugo Fanari on valaistusteknikko ja tanssinopettaja. Hän tanssi aikaisemmin klassista balettia ja on voittanut Hampurin koreografiapalkinnon. Fanari katsoi näytöksen ensiesityspäivänä yhdessä opettajansa kanssa ja sitten hän katsoi näytöksen uudelleen äitinsä kanssa toisena esityspäivänä. Yli 60 henkilöä näki esityksen Fanarin suosituksesta.

Hän sanoi: ”Musiikkinumero, jossa oli musiikki-instrumentti Erhu, oli hyvin kaunis. Qi Xiaochun hallitsee ei vain tekniikkaa, vaan on myös hyvin viehkeä ja hänen esiintymisensä lavalla on lumoavaa. Pianisti Ma Changzi oli myös erittäin hyvä ja hänellä oli hieno yhteistyö solistin kanssa. Tanssijat hymyilivät koko ajan. Heidän liikkeensä olivat yhteneväiset ja muodostelmat täydellisiä. Heidän kauneutensa ei ollut Barbie-nukkien kaltaista, vaan heistä näki sisäisen kauneuden. Täydellinen esiintyminen osoitti sen kuinka hyvin he olivat harjoitelleet. Sitä paitsi saatoin tuntea kuinka antaumuksellisia he olivat, jotta saisivat useammat katsomaan kiinalaista perinteistä kulttuuria.”

Fanari oli yllättynyt DPA-ryhmän koosta ja kaikista lahjakkuuksista kautta maailman. Hän sanoi, että oli vaikeaa olla turneella niin monessa maassa ja että hän itse on työskennellyt useiden kansainvälisten yhtyeiden jäsenien kanssa, ja ei ole koskaan aikaisemmin nähnyt esitystä, joka on ollut kiertueella niin monessa maassa ja niin lyhyessä ajassa.

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200901/21038.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.