FGI: Kiireellinen vetoomus: Puoliso kidutettiin kuoliaaksi – vaimo tuomitaan pitkään vankeusrangaistukseen

Poliisin pidättämä tunnettu muusikko ja Falun Gongin harjoittaja menehtyy poliisin käsittelyssä, ja leski on vaarassa saada pitkän vankeustuomion. Pekingin tuomioistuin käsitteli tapausta tiistaina 25. marraskuuta.

Xu Na ja hänen miehensä Yu Zhou olivat silloin jäseniä suositussa musiikkiryhmässä, heidät pidätettiin 26. tammikuuta 2008 kotimatkalla, Yun orkesterin esiintymisen jälkeen. Heidät pysäytettiin eräässä monista tarkastuspisteistä, joita perustettiin ennen Pekingin Olympialaisia. Hallituksen yrityksenä oli siivota toisinajattelijat pois ennen Olympialaisia. Tarkastuksessa ilmeni, että he molemmat harjoittivat Falun Gongia.

Yksitoista päivää myöhemmin Yun perhe sai ilmoituksen tulla Qinghen akuuttivastaanottoon. Perillä he näkivät, että Yun oli kuollut (lehdistötiedote). Yunia surettiin Kiinan blogikeskusteluissa maailmalla ja siitä raportoitiin The London Times’issa (news). Amnesty raportoi YK:n kidutuksen vastaiselle komitealle (lehdistötiedote)

Yun vaimo Xu Na, joka on palkittu runoilija ja taiteilija, on ollut vangittuna avioparin pidätyksestä lähtien. Hänen perheensä sai huhtikuussa tiedotteen, että häntä tultaisiin syyttämään ”vääräoppisen organisaation kannattajana ja lain heikentämisestä” – epämääräinen kappale rikoslaissa, jota käytetään Falun Gongin harjoittajien tuomitsemiseksi vankeuteen jopa 12 vuodeksi. (Amnestyn raportti)

Kiinassa olevien lähteiden mukaan Chongwenin piirikunnan tuomioistuin Pekingissä julistaa päätöksen Xun tapauksessa 25. marraskuuta klo 9.00 Pekingin aikaa. Tuomioistuimen osoite: 10 Yong Wai Ding An Li, Chongwen District, Beijing.

Cheng Hai, tunnettu ihmisoikeusasianajaja Yitongin asianajotoimistosta, on puolustanut Xu’ta ja vaatinut hänen syyttömyyden tunnustamista. Xu tuomittiin myös vuonna 2001 asunnon luovuttamisesta Falun Gongin harjoittajalle, joka matkusti Pekingiin vetoamaan vainon loppumisen puolesta. Hänet vapautettiin vuonna 2006, viiden vuoden vankeuden jälkeen. Raporttien mukaan häntä kidutettiin vankeudessa muun muassa seuraavilla tavoilla: pahoinpitely, unenriisto, pakkosyöttö ja sitominen tuskallisiin asentoihin useiksi tunneiksi.

Falun Dafa Informaatiokeskus kehottaa mediaa ja diplomaattisia kanavia valvomaan tuomioistuimen toimintaa, ja kehottaa tutkimaan Xun tapauksen olosuhteet, sekä vaatia hänen välitöntä vapauttamistaan ehdoitta.

Lisää informaatiota liittyen Xu’n tapaukseen http://www.faluninfo.net/article/675

Ruotsiksi: http://se.clearharmony.net/articles/200812/20991.html
Englanniksi: http://www.faluninfo.net/article/833/?cid=84

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.