Sichuan: Iäkäs harjoittaja Liao Yongyi kuolee vainon seurauksena

Liao Yongyi oli 66-vuotias nainen ja hän asui Chengdun kaupungissa, Sichuanin maakunnassa. Hänellä oli aiemmin ollut diabetes ja monia muita sairauksia, mutta sen jälkeen kun hän alkoi harjoittaa Falun Gongia vuodesta 1997 lähtien, hänen kehonsa puhdistui sairauksista ja hänen mielentilansa parantui. Hän oli erittäin energinen sekä henkisesti että fyysisesti. Hänen perheensä todisti nämä myönteiset muutokset hänessä ja kannusti häntä jatkamaan sellaisen Suuren tien harjoittamista.

Kesäkuun 20. päivä 1999 Kiinan kommunistinen puolue (KKP) alkoi panetella Falun Gongia. Liao meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin puolesta marraskuussa 1999, mutta hänet pidätettiin ja paikallinen poliisi vei hänet takaisin kotiseudulle minkä jälkeen hän oli vangittuna viisitoista päivää Jiurucunin pidätyskeskuksessa Chengdun kaupungissa. Selli oli märkä, likainen, täynnä muita vankeja ja he olivat ilman auringonvaloa. Liaoa pahoinpideltiin, hänelle kirottiin, hänen oli nälkä ja hän paleli. Hänet pakotettiin seisomaan ulkona yön yli jäätävässä kylmyydessä.

Auttaakseen ihmisiä saamaan tietää totuus Falun Gongin vainosta, Liao levitti väsymättä tietoa siitä kaikkina vuodenaikoina. Maaliskuussa 2005 kaksi Sisäisen turvallisuuden edustajaa Lanzhoun kaupungista, Gansun maakunnasta seurasi häntä Chengdun kaupungissa. Agentit ilmoittivat hänet paikalliselle poliisille, joka meni penkomaan Liaon kodin ylösalaisin aamuyöllä. Vaikka Liaon halvaantunut mies rukoili etteivät he pidättäisi vaimoa, hänet pidätettiin kuitenkin ja vangittiin 30 päiväksi Chengdun kaupungin ensimmäiseen pidätyskeskukseen. Pidätyskeskus oli Pin piirikunnassa. Liao menetti melkein näkönsä ja sai vaikean ihottuman pidätyksen aikana tapahtuneen pahoinpitelyn vuoksi.

Senkin jälkeen kun Liao vapautettiin vuonna 2005, Xingrongin kunnanhallinto palkkasi työttömiä tarkkailemaan häntä vuorotellen, eikä häntä päästetty pidemmälle kuin naapuritalon portille. Hän ei edes saanut käydä ostamassa päivittäisiä tarvikkeita. Liaon lapset olivat töissä ja heillä oli pieniä lapsia, joten vanhan pariskunnan elämä oli erittäin kovaa kun Liaon henkilökohtaista vapautta rajoitettiin.

Helmikuun loppupuolella 2007, juuri kiinalaisen uuden vuoden jälkeen, Liao oli jälleen ilmoitettu poliisille kun hän jakoi esitteitä, jotka paljastivat vainon ja tosiasiat Falun Gongista. Hän oli vangittuna lähes kaksi kuukautta Chengdun kaupungin ensimmäisessä pidätyskeskuksessa Pin piirikunnassa. Häntä kidutettiin sekä henkisesti että fyysisesti. Hänen näkönsä heikkeni niin paljon, ettei hän voinut tunnistaa ihmisiä kuin metrin etäisyydeltä. Hänen hiuksensa harmaantuivat, hän laihtui ja hänen oli vaikea pysyä pystyssä. Pidätyskeskuksen hallinto pelkäsi joutuvansa vastuuseen hänen voinnista, joten he pyysivät hänen perhettään hakemaan hänet kotiin.

Vuoden 2008 alussa naapuruushallinto määräsi vartijat hänen asuntonsa oven eteen joka päivä klo 8.00 – 22.00 väliseksi ajaksi. He hakkasivat hänen oveaan 3-6 kertaa päivässä ja kysyivät kovalla äänellä mitä hän oli tekemässä ja uhkailivat häntä. Liao oli hyvin heikko ja tällaisen häirinnän alaisena hänen painonsa putosi 45 kilosta 25 kiloon. Hän kuoli syyskuussa 2008.

Xiaojiahen poliisiaseman High-Tech -kehittämisalue: 86-28-85191323; osoite: 9 Xiaojiaheyan Street, Chengdu City, Sichuan Province, postinumero 610041
Xu Chunkang, paikallinen poliisi: 86-13981757271 (matkapuhelin)
Wang Xiya, KKP:n sihteeri Xingrongin kunnanhallituksessa
Wang Zhongjun. puheenjohtaja Xingrongin kunnanhallituksessa

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2008/11/16/189773.html
Englanniksi: http://clearharmony.net/articles/200811/46919.html

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.