Maineikas kiinalainen taidemaalari Fan Yiming vangittiin Falun Gongin harjoittamisen vuoksi

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Ennen Olympiakisoja Kiinan kommunistinen hallitus käytti kisoja tekosyynä pidättää Falun Gongin harjoittajia laajamittaisesti. Heinäkuun puolivälissä 2008 Pekingin poliisit pidättivät maineikkaan taidemaalari Fan Yimingin ja tuomitsivat hänet kahdeksi vuodeksi pakkotyöhön.

Taidemaalari Fan Yiming

Fan Yiming syntyi Fujianin maakunnassa vuonna 1967. Hänen kiinnostuksensa maalaamiseen alkoi hyvin nuorena. Vuonna 1991 hän valmistui öljyvärimaalausosastolta kuvataidekorkeakoulun keskuksesta ja hänen uransa taidemaalarina alkoi.

Fanin maalauksia on näytteillä Kiinassa ja ulkomailla. Monet kuuluisat henkilöt Euroopassa ja Amerikassa ostavat hänen maalauksiaan. Vuonna 2001 hänelle annettiin tehtäväksi maalata muotokuva entisestä brittiläisestä pääministeristä Edward Heath’istä, ja johtaa projektia, joka liittyy kulttuurin ja taiteen välitykseen Iso-Britannian ja Kiinan välillä.

Vuosien 2001 ja 2003 välillä Fan piti kolme yksityistä taidenäyttelyä Hongkongissa ja yhden erillisen Lontoossa vuonna 2004. Syyskuussa 2004 PekinginTyö- ja Taidejulkaisulehti julkaisi kirjan "Go the same way", joka on Fanin hienoimpien öljymaalauksien erikoispainos. Lokakuussa 2004 hän osallistui ensimmäiseen "Go the same way"-öljymaalausnäyttelyyn, mikä pidettiin Pekingin kansainvälisessä taideakatemiassa. Marraskuussa 2005 hän osallistui toiseen "Go the Same Way"-näyttelyyn, joka pidettiin Jinrin taidemuseossa Pekingissä.

Tammi- ja heinäkuun välisenä aikana vuonna 2008, vähintään 586 harjoittajaa Pekingin alueella pidätettiin, mukaan lukien kuuluisa kansanmuusikko Yu Zhou ja hänen vaimonsa Xu Na. Eräänä päivänä kun Yu ja Xu ajoivat kotiin työstä, poliisit pysäyttivät heidät, pidättivät ja vangitsivat heidät. Yksitoista päivää myöhemmin Yun perheenjäsenille ojennettiin pieni purkki, joka sisälsi Yun tuhkan. Hänen vaimonsa Xu Na on yhä vangittuna.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2008/10/22/188262.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a46616-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.