Ni Wenkui kuoli kidutukseen ja pahoinpitelyyn Daqingissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittaja Ni Wenkui työskenteli Daqingin kaupungin kuudennessa öljytehtaassa, Heilongjiangin maakunnassa. Hän oli huonossa kunnossa siitä lähtien, kun hänet vapautettiin Daqingin vankilasta vuoden 2005 lopussa. Kymmenenä viimeisenä elinkuukautenaan Ni oli tiedottomassa tilassa eikä pystynyt huolehtimaan itsestään. Ni kuoli marraskuun 12. päivänä 2007.

Ni Wenkui ennen vainoa Ni Wenkui Daqingin vankilassa tapahtuneen kidutuksen jälkeen

Ennen kuin Ni Wenkui alkoi harjoittaa Falun Gongia, hän kärsi vakavasta psoriasiksesta. 98 prosenttia hänen ihostaan, mukaan lukien kasvot, oli ihottuman peitossa. Hän kärsi myös unettomuudesta ja joutui nukkumaan kaikki vaatteet päällään, sillä hänen ihostaan olisi vuotanut verta, jos se olisi joutunut kosketuksiin lakanan kanssa. Huhtikuussa 1997 Ni lähetettiin Wudalianchin parantolasta kotiin, ja hänelle sanottiin, että hänen ihonsa tila oli parantumaton.

Ennen kuin Ni oli luopunut kaikesta toivosta, hän alkoi harjoittaa Falun Gongia. Hän luopui savukkeista ja alkoholista yhdessä päivässä luettuaan Zhuan Falunin (kirja sisältää Falun Dafan pääasialliset opit), ja ihottuma hävisi kokonaan, kun hän oli harjoittanut Falun Dafaa reilun kuukauden ajan. Kaikki hänen työpaikallaan olivat ällistyneitä harjoittamisen aihettamasta ihmeestä.

Viimeisen yli 8 vuoden vainon aikana Ni Wenkui on ollut pidätettynä useita kertoja. Hänet tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen, ja hän koki epäinhimillistä kohtelua Hongweixin vankilassa. Kun hän vapautui vankilasta, paikallinen poliisi ahdisteli häntä jatkuvasti. Joulukuussa 2000 Ni meni Taivaallisen rauhan aukiolle Pekingiin vedotakseen Falun Gongin vainon lopettamisen puolesta. Hänet pidätettiin ja lähetettiin takaisen Daqingin kaupunkiin. Hän oli pidätettynä Ranghu-tien pidätyskeskuksessa 15 päivän ajan ja myöhemmin Sartun alueen pidätyskeskuksessa 45 päivän ajan.

Marraskuun 2. päivänä 2002 yli 20 poliisia Lamadian poliisiasemalta murtautui Ni'n asuntoon kuistin ikkunan kautta ja vei hänet poliisiasemalle. Ni tuomittiin kolmeksi vuodeksi vankeuteen
kesäkuussa 2003, ja lähetettiin pahamaineiseen Hongweixin vankilaan. Vankeutensa aikana hän kärsi epäinhimillisestä kohtelusta. Neljä vankia tarkkaili häntä 24 tuntia vuorokaudessa. Häntä
pahoinpideltiin usein sekä estettiin nukkumasta. Hänen ei annettu puhua kenellekään, eikä hän saanut poistua sellistä. Hänet pakotettiin katsomaan herjaavia TV-ohjelmia ja kirjoittamaan ns. "kolme lausuntoa"
(1). Kerran Ni vedettiin sellistä ulos keskellä yötä, ja 20 vartijaa kidutti häntä kaatamalla hänen päälleen kylmää vettä. Ni kärsi suunnattomasti vankeutensa aikana, eikä vapauduttuaan pystynyt puhumaan selkeästi.

Paikallinen poliisi vainosi Ni'tä jatkuvasti hänen vapautumisensa jälkeen, eikä hän koskaan toipunut vankilassa kokemastaan julmasta kohtelusta. Maaliskuussa 2006 Ni joutui lähtemään kotoaan yli kymmeneksi päiväksi välttääkseen tulemasta pidätetyksi uudelleen, kun useat vanginvartijat tulivat etsimään häntä. Hänestä tuli heikompi ja heikompi. Helmikuun 28. päivänä 2007 Ni vajosi yhtäkkiä koomaan. Hän ei pystynyt huolehtimaan itsestään ja joutui letkuruokintaan. Ni kuoli marraskuun 12. päivänä 2007.

Aiheeseen liittyvä raportti: http://www.clearharmony.net/articles/200709/41081.html


Viite:

1. "Kolme lausuntoa": Harjoittajia painostetaan aivopesun ja kidutuksen avulla allekirjoittamaan “katumuslausunto”, “takuulausunto” ja “erolausunto” vakuutena siitä, että he ovat luopuneet vakaumuksestaan. Lausunnoissa heidät pakotetaan ilmaisemaan katumusta Falun Gongin harjoittamisesta, lupaamaan, että he lopettavat harjoittamisen, ja suostumaan siihen, etteivät he koskaan lähde Pekingiin vetoamaan vainon lopettamisen puolesta. Lisäksi harjoittajan täytyy ilmiantaa kaikki henkilöt, joiden hän tietää harjoittavan Falun Gongia.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.