Suomi: Falun Gongin vaino esillä EU-huippukokouksen aikana

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Lokakuun 20. päivänä 2006 Euroopan Unionin 25 suurimman maan johtajat kokoontuivat Lahdessa. Saman päivän iltana Venäjän presidentti Vladimir Putin otti osaa tapaamiseen. Muutamat Falun Gongin harjoittajat päättivät käyttää tilaisuuden hyväkseen ja matkustivat Lahteen tuodakseen esille Falun Gongin vainoa ja Kiinan kommunistisen puolueen (KKP) elinryöstörikoksia. Heidän tavoitteenaan oli myös vedota Euroopan maiden johtajiin elinryöstön pysäyttämiseksi ja KKP:n rikosten tuomitsemiseksi.

Vetoomus kaupungin keskustassa

Toimittaja haastattelee harjoittajaa

Allekirjoitus ihmisoikeusvetoomukseen

Aamulla harjoittajat lähtivät Lahden keskustaan ja jakoivat lehtisiä, joissa kerrottiin elinryöstöistä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta Kiinassa. Paikallinen radioasema haastatteli heitä ja kysyi mm. heidän viestiään Lahden asukkaille. Tähän eräs harjoittajista vastasi: ”Kiinassa on ollut käynnissä vakava vainokampanja jo seitsemän vuoden ajan. Kaiken huipuksi kommunistinen puolue ryöstää uuden tutkimusraportin mukaan sisäelimiä eläviltä Falun Gongin harjoittajilta ja tuhoaa todisteet polttamalla ruumiit. Maailman ihmisten tulisi vaatia laajamittaisten kansainvälisten tutkimusten käynnistämistä, ja siksi tarvitsemme apuanne.”

Iltapäivällä harjoittajat menivät jakamaan lehtisiä kokouspaikan lähettyville. Paikalla oli myös mieltään osoittaneita ryhmiä, ja harjoittajat saivatkin apua banderollinsa kanssa, jossa vaadittiin KKP:n rikosten tuomitsemista. Tiedotusvälineet olivat jälleen kiinnostuneita, ja monet toimittajat haastattelivat harjoittajia. Putinin vierailun aikana oli hyvä tuoda esille viimeaikaisia tapahtumia Venäjällä, esimerkiksi sitä, että KKP:n painostuksen vuoksi useille Falun Gongin harjoittajille ei myönnetty viisumeja, kun he anoivat niitä osallistuakseen Pietarissa järjestettyyn konferenssiin. Toisaalta viisumin jo saaneita ukrainalaisia harjoittajia poistettiin junasta Venäjän rajalla. Harjoittajat ilmaisivat toiveensa myös siitä, että Euroopan johtajat hankkisivat lisää tietoja Falun Gongin vainosta. Kun heiltä kysyttiin, uskoivatko he siihen, että heidän äänensä kuultaisiin, eräs harjoittaja sanoi: ”Suomi on tällä hetkellä EU:n puheenjohtaja, ja toivomme että Suomi ottaa tämän asian puheeksi. Olemme tuoneet asian esille kaikkien mahdollisten kanavien avulla, ja Suomen tiedotusvälineissä on ollut useita juttuja vainosta. Uskon, että äänemme kuullaan.” Harjoittaja ilmaisi myös, että hän oli hyvin liikuttunut siitä, kuinka niin monet ihmiset ovat vainosta huolissaan ja ilmaisseet tukensa.

Kiinalainen harjoittaja sanoi: “Kiinassa on mahdotonta vedota tällä tavalla. Kuka tahansa, joka arvostelee kommunistipuoluetta, päätyy vankilaan tai joutuu vielä pahemman kohtelun uhriksi. Esimerkiksi asianajaja Gao Zhisheng on tällä hetkellä vangittuna, koska hän taistelee vääryyksiä vastaan. Falun Gongin harjoittajat pidätetään heti, jos he tekevät vetoomuksen, ja heidät saatetaan jopa tappaa sisäelinten vuoksi. Kommunistipuolueen perustana ovat väkivalta, terrori ja viha. Yli 3000 Falun Gongin harjoittajaa on jo kuollut. Me jatkamme totuuden kertomista ihmisille ja kommunistipuolueen todellisen luonteen paljastamista.”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a36229-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.