Falun Gongia Hengen ja tiedon messuilla Helsingissä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Viime viikonloppuna 14. - 15. lokakuuta järjestettiin Helsingissä perinteiset Hengen ja tiedon messut. Suomen suurimmassa "rajatiedon" messutapahtumassa nähtiin laaja läpileikkaus vaihtoehtotieteen eri alueilta.

Hengen ja tiedon messut ovat jo useana vuonna tarjonneet ihmisille mahdollisuuden tutustua myös Falun Gong -harjoitusmenetelmään. Muutamia suomalaisia harjoittajia oli paikalla esittelemässä liikesarjoja Suomen Falun Dafa -yhdistyksen nimissä.

Helsingin harjoittajista koostunut ryhmä opetti messuvieraille Falun Gongin liikesarjoja, joita on kaiken kaikkiaan viisi erilaista. Hitaat ja rauhalliset liikkeet perustuvat mm. kehon energiakanavien avaamiseen ja vahvistamiseen. Lisäksi Falun Dafan näytteilleasettajat kertoivat omia näkemyksiään menetelmän periaatteista, jotka keskittyvät pitkälti mielen ja kehon kultivointiin, sisäisen rauhan ja henkisen täydellistymisen saavuttamiseen. Näitä asioita käsittelevä Falun Gongin pääteos Zhuan Falun oli myytävänä messuilla omakustannehintaan. Kirjasta ollaan lähitulevaisuudessa julkaisemassa uutta käännösversiota, jonka pystyy tallentamaan ilmaiseksi falundafa.fi -verkkosivuilta.

Kaksipäiväiset messut onnistuivat mainiosti. Viime vuosien tapaan Helsingin suomalaisella yhteiskoululla oli kävijöitä arviolta 3000-5000. Sunnuntaina, tapahtuman lähestyessä loppuaan, kiireisillä näytteilleasettajillakin oli aikaa käydä tutustumassa messujen tarjontaan. Yleensä messukahviloissa on tarjolla runsaasti erilaista luomuruokaa sekä tuoretta pullaa ja kahvia, mutta tällä kertaa kysyntä näytti ylittäneen tarjonnan, eikä loppuajasta jäljellä enää ollutkaan juuri muuta kuin kahvia.


http://www.yuanming.net/articles/200610/56718.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.