Falun Dafa Euroopassa: Falun Dafan kauneus tuodaan Espanjaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Espanja sijaitsee Iberian niemimaalla, Euroopasta lounaaseen. Se on lähellä Biskajan lahtea pohjoisessa, Portugalin naapuri lännessä, kallistuu Välimereen päin idässä, on rajana Ranskalle ja Andorralle koillisessa ja on Afrikkaan päin Gibraltarin salmen kautta etelässä. Sen maa-alue on yli 500 000 neliökilometriä ja väestön lukumäärä on lähes 43 miljoonaa.

Espanja on katolinen maa, jolla on vanha historia sekä myös ainutlaatuinen kulttuuri. Espanjalaiset tavat ovat yksinkertaiset ja luonnolliset. Monet ihmiset pitävät itämaisista kulttuureista, erityisesti kiinalaisesta kulttuurista. Kun puhutaan ”Taichista” melkein kaikki tietävät siitä. Jotkut ihmiset ovat ylpeitä kertoessaan, että he ovat lukeneet ”Tao Te Ching” (Tien ja Hyveen klassikko) jonka Lao Zi on kirjoittanut. Jotkut perheet ovat pyhittäneet elämänsä Buddha Sakyamunin, Buddha Maitreyan ja Bodhisattva Guanyinin patsaille ja aika monet ihmiset ovat kokeilleet meditaatiota.

”Löysin ihmiskunnan todellisen aarteen”

Keväällä vuonna 1997 Espanja oli isäntämaa sarjalle kulttuurivaihdon tapahtumia kuten kiinalaisen ja länsimaisen kulttuurin taidenäyttely, Maailma ja Amerikka-messut, Kiinalainen lyhtynäyttely jne. Kiinalainen perinteinen taidenäyttely saavutti epätavallisen loistavat tulokset täällä. Joka päivä tuli vierailijoita yksi toisensa jälkeen ja he ihastelivat kiinalaista siroa perinteistä taidetta suurella kiinnostuksella. Kaikkien näyttelypaikkojen joukossa oli yksi erityinen esittelypaikka joka vähitellen kiinnitti entistä useamman henkilön huomion. Pekingiläinen taiteilija, jolla oli tämä näyttelypaikka, oli jättänyt kasan tiedotteita siistiin pinoon lapun kanssa jossa luki: ”Kiinalainen Falun Gong. Vapaaehtoinen opetus. Maksutonta.” Tämä kuvanveistäjä on myös Falun Gongin harjoittaja. Hän toivoi voivansa esitellä Falun Gongin espanjalaisille, koska hän oli hyötynyt siitä, kuten sadat tuhannet muut ihmiset.

Ohikulkevista vierailijoista jotkut pyysivät uteliaina tiedotetta luettavakseen samalla kun he ihailivat siroja taidetöitä. Daner vaalea nuori mies, jolla oli suuri kiinnostus muinaiseen itämaiseen kulttuuriin, sai Falun Gongin tiedotteen ’Maailma ja Amerikka’ messuilla. Hän kertoi heti tästä ystävilleen. Seuraavana päivänä Daner matkusti ystäviensä kanssa eräästä vuorella sijaitsevasta kaupungista kaksisataa mailia vain oppiakseen Falun Gongin harjoitukset. Daner sanoi: ”Vaikka kuulin Falun Gongista ensimmäistä kertaa, se tuntui minusta hyvin myötätuntoiselta ja tutulta. Falun Gongin periaatteet – Totuus, Laupeus, Kärsivällisyys - ovat verrattomia luonteenlaatuja joita me ihmiset tarvitsemme. Löysin tästä ihmiskunnan todellisen aarteen.”

Taistelulajin opettaja otti yli kymmenen oppilasta mukaansa oppimaan Falun Gongia kun hän kuuli maksuttomista opetuksista. Kun näyttely loppui, hän kutsui Falun Gongin harjoittajat taistelulajin kouluunsa opettamaan Falun Gongin harjoituksia kaksi kertaa viikossa.

”Olen opettanut yli kaksikymmentä vuotta ja tämä on ensimmäinen kerta kun luen näin hyvän kirjan”

Ensimmäisen Kiinalaisen perinteisen taiteen lyhtynäyttelyn avajaispäivänä, joka pidettiin Madridin Eteläpuistossa, kuuluisa Espanjassa asuva vanha kiinalainen mies meni näyttelyn aulaan ja katseli esittelijöiden paikkoja yksi toisensa jälkeen. Myöhemmin hän tuli Falun Gongin harjoittajan kuvaveistoksien esittelypaikkaan ja hänen huomionsa kiinnittyi norsunluiseen Bodhisattva Guanyinin patsaaseen. Falun Gongin harjoittaja huomasi vanhan miehen katseen. He keskustelivat ja miestä kiinnosti lukea Falun Gongin kirjoja joten harjoittaja lainasi hänelle yhden.

Useiden päivien jälkeen vanha mies tuli näyttelyyn vielä kerran. Juuri silloin harjoittaja esitteli Falun Gongia eräälle toiselle kiinalaiselle, joka asui Espanjassa. Vanha mies, joka ei ollut puhelias, istui vieressä ja kuunteli tarkasti vähän aikaa kunnes mainitsi: ”Olen opettanut yli kaksikymmentä vuotta ja tämä on ensimmäinen kerta kun olen lukenut näin hyvän kirjan.” Siitä lähtien vanha mies ja useat muut kiinalaiset aloittivat Falun Gongin harjoittamisen.

Espanjalainen versio ”Zhuan Falunista” julkaistiin

Vaikka Espanja on kolmanneksi käytetyin kieli maailmassa, se ei ole niin suosittu Kiinassa. Harvat kiinalaiset ymmärtävät espanjaa, minkä vuoksi Falun Gongin kirjojen kääntäminen ei ole ollut helppoa. Falun Gongin harjoittajat Kiinasta, Etelä- ja Pohjois-Amerikasta, jotka osaavat puhua espanjaa, auttoivat kääntämistyössä vuosina 2001 ja 2002, ja lopulta sekä Falun Gong että Zhuan Falun julkaistiin espanjaksi. Kun kirjat oli julkaistu, yhä useampi espanjalainen alkoi opetella Falun Gongia.

Häikäisevä helmi Espanjan kansainvälisillä terveysmessuilla

Espanjan pääkaupungissa Madridissa marraskuussa vuonna 2001 Falun Gong oli ensimmäistä kertaa kansainvälisillä terveysmessuilla, mitkä olivat suurimmat messut Espanjassa ja joita on pidetty 21 vuotta. Falun Gong, aivan kuin häikäisevä helmi ainutlaatuisuudessaan ja kauniilla liikkeillään sekä myös yksinkertaisella mutta kuitenkin syvällisellä teorialla, veti puoleensa laajaa huomiota.

Heti kun ihmiset tulivat portista sisään, he saattoivat nähdä Falun Gongin harjoitukset nurmikentällä. Vierailijat eri alueilta Espanjasta pysähtyivät ryhmissä katsomaan harjoituksien tekoa. Silloin tällöin saattoi kuulla jonkun sanovan: ”Falun Gong! Kuinka kaunista se on!” Monet vierailijat ottivat kuvia harjoituspaikasta mitä leikillisesti kutsuttiin ”terveysmessujen erityinen esittelypaikka.” Messujen tukija sanoi myös leikillisesti harjoittajille: ”Falun Gongista tulee terveysmessujen melkein erikoisin esittely. Tiedättekö sen? Falun Gong on ainoa osanottaja, jolla on etuoikeus esityksiin ulkona.”

Falun Gongin messuseminaarissa harjoittajat tekivät Falun Gongia tunnetuksi vierailijoille esittelemällä viisi liikesarjaa ja näyttämällä videon vainosta joka tapahtuu Kiinassa. Rva Month joka oli yksi messujen tukijoista piti myös puheen seminaarissa. Hän ylisti innokkaasti rauhallista, terveellistä ja henkistä edistymistä jota Falun Gong tuo mukanaan. Rva Month suositteli Falun Gongia kaikille osanottajille terveysmessujen tukijan nimissä ja puhui omasta kokemuksestaan kun hän kokeili harjoituksia. Hän sanoi: ”Suosittelen teille vakavasti ja antaumuksella Falun Gongia, tätä ikivanhaa ja parhainta kiinalaista harjoitusmenetelmää.”

Terveysmessujen järjestyskomitea antoi erityisesti Falun Gongin harjoittajille luvan käyttää messujen ulkona olevia tiloja messujen aikana. Harjoituksia opetettiin nurmikolla eteisaulan ulkopuolella ja vierailijoiden ryhmät liittyivät odottavien jonoon oppiakseen harjoitukset. Väsymättä harjoittajat esittelivät myös näyttelyosastolla viisi harjoitusta useita kertoja ja kertoivat kärsivällisesti Falun Gongista vierailijoille.

Falun Gongia kohtaan osoitettiin suurta kiinnostusta, ihmiset tekivät kysymyksiä ja ottivat tiedotteita, monet oppivat liikkeet paikan päällä. Eräs vierailija (hänestä tuli Falun Gongin harjoittaja myöhemmin) sanoi: ”Olen kiertänyt koko messualueen kaksi kertaa, mutta joka kerta kun menen tämän paikan ohi, tunnen että tämä on erilainen muista näyttelyosastoista. Voin tuntea täällä voimakkaan energiakentän. Tässä kentässä mieleni on rauhallinen ja tunnen sydämessäni rauhallisuutta.”

Monet ihmiset ilmoittautuivat Falun Gongin yhdeksän päivän luennolle missä he katsoivat videota Falun Gongin perustajan Mestari Li’n yhdeksän päivän luentosarjasta. Kaksi laatikollista espanjankielisiä Falun Gongin kirjoja myytiin loppuun jo kahdessa päivässä.

Kun messut olivat päättyneet, yhdeksän päivän luento pidettiin Madridin kulttuurikeskuksessa. Noin 150 ihmistä tuli kuuntelemaan, mutta huoneeseen mahtui vain 50 ihmistä. Viime hetkellä ei löytynyt suurempaa huonetta, minkä vuoksi ihmiset istuivat sivustoilla ja käytävillä huoneen ulkopuolella. Kulttuurikeskuksen hoitaja sanoi yllättyneenä: ”Espanjalaisille, jotka ovat tottuneet mukavuuteen, tämä on todella uskomatonta, että he istuvat lattialla kaksi tuntia kuuntelemassa luentoja.

Falun Dafa leviää laajalti yli Espanjan

Viikonloput ja lomat ovat päiviä jolloin espanjalaiset ovat aktiivisempia. Niinä päivinä he menevät ulos perheen kanssa tai tapaavat ystäviä rentoutuen. Nämä päivät ovat kiireisimpiä Falun Gongin harjoittajille. He käyttävät viikonloppuja ja pyhiä opiskellakseen Falun Gongin opetuksia, tehdäkseen harjoituksia ja matkustaakseen muihin kaupunkeihin tiedottamaan ihmisoikeusrikoksista harjoitustovereita kohtaan Kiinassa.

Kun he perustivat harjoituspaikan Barcelonaan, madridilainen kokenut harjoittaja sanoi: ”Siihen aikaan minulla ei ollut aikaa mennä kotiin kun lopetin työt perjantaisin klo 22.00, vaan menin kiireesti bussiasemalle matkustaakseni Barcelonaan yön aikana. Seitsemän tunnin matkan jälkeen saavuin Barcelonaan aamulla. Järjestimme opiskelun ja teimme harjoitukset puistossa klo 10.00 lauantai- ja sunnuntai aamuna. Sen jälkeen jaoimme tiedotteita turisteille. Sunnuntai-iltana lähdin bussilla takaisin Madridiin mennäkseni töihin maanantaiaamuna.”

Tällä tavalla Falun Gongin harjoittajat levittivät Fa’ta ja opettivat harjoituksia kaupungista toiseen ja puhuivat monille ihmisille Kiinan kommunistisen puolueen häikäilemättömästä vainosta. Tämän jatkuvan ponnistelun kautta yhä useammat espanjalaiset ymmärtävät Falun Gongia ja monet heistä, joilla on ennalta määrätty kohtalonsuhde, ovat alkaneet kultivoida.

Eräs harjoittaja sanoi, muistellessaan kokemustaan kun hän sai tietää Falun Gongista: ”Kun isäni oli kerran matkalla kotiin, joku antoi hänelle VCD. Isäni ei katsonut sitä vaan laittoi sen pöydälleni. Uteliaisuudesta katselin VCD ja hämmästyin sen sisällöstä. Sen tapainen julma vaino tapahtuu todellakin Kiinassa vaikka kaikki näyttää niin rauhalliselta pinnalta. Voimakas halu sai minut toivomaan että tuntisin syvemmin mitä Falun Gong on ja miksi Kiinan kommunistinen puolue vainoaa sitä. Etsin sen vuoksi internetistä löytääkseni lisätietoa. Kun ymmärsin kaiken, huomasin yhtäkkiä että Falun Gong oli itse asiassa totuus, jota olin etsinyt kauan aikaa ja aloin sen jälkeen harjoittamaan sitä.”

Espanjalainen Falun Gongin yhdistys saa tavallisesti kutsuja kulttuurikeskuksilta, Qigongryhmiltä ja monilta kouluilta eri paikoista, joissa heitä pyydetään opettamaan liikkeet ja pitämään seminaareja joissa esitellään Falun Gongia. Usein on ihmisiä jotka ovat lentäneet tai matkustaneet junilla kaukana olevista paikoista vain oppiakseen Falun Gongia. Ihmiset pitävät Falun Gongista, toivottavat sen tervetulleeksi ja entistä useammat ihmiset Espanjassa tukevat sitä.

Espanjalaiset tukevat Falun Gongia ja ovat vainoa vastaan

Siitä lähtien kun Falun Gongin perustaja hra Li Hongzhi teki Falun Gongin tunnetuksi yleisölle vuonna 1992, se levisi pian kaikkialle Kiinassa ja vain seitsemässä vuodessa melkein sata miljoonaa ihmistä harjoitti sitä. Vuonna 1999 Kiinan kommunistinen puolue aloitti Falun Gongin vainon ja väitti että se ”tuhoaisi” Falun Gongin pois maan päältä kolmessa kuukaudessa. Kiinan kommunistisen puolueen yllätykseksi sen vaino työnsi Falun Gongin kansainväliselle näyttämölle ja sai monet ihmiset, jotka eivät tienneet mitään Falun Gongista, tietämään siitä, kiinnittämään huomiota siihen ja ymmärtämään tätä henkistä liikettä.

Ihmiset tulevat hakemaan lisätietoa ja allekirjoittamaan vetoomuksia

Falun Gongin harjoittajat Espanjassa pitivät kidutuksen vastaisen näyttelyn jossa näyteltiin todellisia tapauksia ja keräsivät allekirjoituksia vetoomukseen, jossa pyydettiin vainon lopettamista. Tämä tehtiin monissa paikoissa Espanjassa mikä auttoi espanjalaisia ymmärtämään tätä julmaa vainoa ja allekirjoittamaan nimensä vetoomukseen näin tukien harjoittajien ihmisoikeuksia.

Ihmiset tulevat hakemaan lisätietoa ja allekirjoittamaan vetoomuksia

Pääministerin pääsihteeri vastasi Falun Gongin harjoittajille: ”Uskokaa että Espanjan hallitus katsoo kiinalaisten harjoittajien vainoa huolestuneisuudella ja levottomuudella. Euroopan parlamentissa ja ihmisoikeuskomissiossa olemme selvästi ilmaisseet huolestumisemme ja levottomuutemme. Ryhdymme asianmukaisiin toimenpiteisiin riippuen päätöslauselmasta joka koskee ihmisoikeustilannetta Kiinassa.”

Protestit tukevat Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuksia Kiinassa

Protestit tukevat Falun Gongin harjoittajien ihmisoikeuksia Kiinassa

Toledon pormestari, Jose Carcia, kirjoitti kirjeen Falun Gongin harjoittajille: ”Olen lukenut tarkkaan materiaalit jotka lähetitte minulle sähköpostilla koskien Falun Gongin harjoittajia joita vainotaan Kiinassa. Haluan samalla myös käyttää jokaista mahdollista tilaisuutta hyväkseni, joko se on kotimainen tai kansainvälinen, mainitakseni vainon tilanteesta Kiinassa asiaan kuuluville ihmisille ja pyydän heitä vetoamaan jotta tämä vaino loppuisi.”

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a31457-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.