Kansanlääkkeiden hämmästyttävä vaikutus

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Käännettynä yli kolmeenkymmeneen kieleen, kirja Zhuan Falun on levinnyt yli koko maailman. Tässä kirjassa on kertomus joka kuvailee kuinka kansanlääkkeen resepti levitettiin kansan piirissä. Kertomuksessa kerrotaan kuinka myyjä käytti tätä lääkettä ja myi kadulla. Tällä kellahtavalla lääkinnällisellä liuoksella ja muutamilla tulitikuilla hän veti ihmisiltä helposti hampaita pois.

Jotkut ihmiset puhuvat kuinka suurenmoinen nykyajan lääketiede on. En näe asiaa sillä tavalla. Muinaiset kiinalaiset yrtit voivat todella tehokkaasti poistaa sairauden. Monet asiat ovat kadonneet kun niitä ei jätetty jälkipolville, samalla kun suurta määrää ei ole kadotettu ja on kulkenut perintönä kansanlääkkeenä (Zhuan Falun).

Kaksi vuotta ennen kuin aloin kultivoida, 1999 vuoden alkupuolella, syylä ilmestyi poskeeni. Eräänä yönä olin uneton mitä en ollut koskaan aikaisemmin kokenut. Olin vilustunut ja olin käynyt perinteisen kiinalaisen kansanlääkärin luona Tapeissa. Seuraavana aamuna soitin hänelle ja kysyin mitä voisin tehdä unettomuudelleni. Hän antoi ohjeet laittaa vähän suolaa lääkkeeseen jota otin vilustumiseeni. Kun olin tehnyt niin, minulla ei todellakaan ollut enää unettomuutta. Kuinka tahansa, pian sen jälkeen kun syylä ilmestyi oikeaan poskeeni, menin perinteisen kiinalaisen lääkärin luo Taipeissa uudelleen. Kuvittelin että joidenkin kiinalaisten yrttien käyttäminen voisi poistaa syylän. Lääkäri suositteli kuitenkin laserhoitoa. Kävin myöhemmin kiinalaisen lääketieteen osastolla paikallisessa terveyskeskuksessa. Lääkärit siellä suosittelivat myös laserhoitoa.

Laserin käyttö on edistynyt hoito länsimaisesta lääketieteestä syylien poistamiseen. Koska en ollut kokenut sitä aikaisemmin, pelkäsin sen käyttöä, erityisesti kasvoilleni. Minulla ei alun perin ollut aikomusta käyttää laserhoitoa syylään. Mutta sen jälkeen minulla oli ollut hillittömiä haluja raapia sitä joka yö ja kun löysin verta joka aamu herätessäni, ymmärsin että minun oli tehtävä j sille otain.

Kun olin pieni poika, lapset naapurissa leikkivät rajusti ja saivat usein naarmuja kasvoihinsa. Kun heidän vanhempansa näkivät naarmut, äidit pyysivät heitä laittamaan sipulin viipaleita kasvoihinsa. Naarmut hävisivät nopeasti. Oli hämmästyttävää että muistin tämän kansanparannuksen niin monen vuoden jälkeen. Joten ostin joitakin sipuleita ja laitoin viipaleen iholleni.

Joka aamu käytin uutta ohutta sipulin viipaletta. Muistan kun ensimmäistä kertaa otin pois ihonvärisen teipin, jota käytin peittämään sitä, pala syylästä tuli pois sen mukana. Olin tyrmistynyt sipulin tehokkuudesta, kuinka se voi tehdä eron hyvän ja huonon osan välillä. Syylän huono osa, jonka kuorin pois, ja hyvä osa, kasvojeni iho, johon kasvoi hyvin pehmeä uusi iho. Tämä oli hidas prosessi, muuttuen vähän joka päivä. En kuitenkaan ollut lainkaan huolissani, koska tiesin että se parantuisi täysin jonakin päivänä.

Tänä aikana ystäväni kyselivät huomaavaisesti tilastani. Opiskelin matematiikkaa iltakoulussa erään kuuluisan yliopistoprofessorin luokassa. Luokkatoverini kysyivät kuinka kasvoni voivat. Työpaikallani esimieheni kutsuu vuorotellen osaston työntekijöitä illalliselle. Kun hän tarjosi meille illallisen hän kysyi myös, Zheng Wen, miten poskesi kanssa menee? Palasin kotiin viikonlopuisin ja perheeni jäsenet kysyivät myös siteestä kasvoissani. Koska he eivät olisi ymmärtäneet sipulin käyttöäni vaikka olisin kertonut heille, selitin vain yksinkertaisesti että se ei ollut mitään ja että se oli tulossa paremmaksi.


Kahden viikon jälkeen syylä oli kokonaan pudonnut pois kasvoistani. Paikkaan, jossa syylä oli ollut, kasvoi uusi pehmeä, valkoinen iho. Jos ei tutkinut sitä tarkasti, ei voinut edes nähdä, että siinä oli ollut jotain. Hitaasti uusi iho tasoittui muun ihon kanssa niin näkymättömästi, että ei ollut merkkiäkään siitä missä syylä oli ollut. Olen lukenut terveydenhoidon ja lääketieteen kirjoista ihmisistä joilla oli syyliä jaloissa ja jotka kuolivat huonon hoidon vuoksi. En ollut koskaan ajatellut, että kansanparannuslääke syyläni hoitoon olisi ollut niin helppo ja tehokas ja että se ei jättäisi mitään arpia.

Eräs toinen kokemus tapahtui lukiossa: pyöreitä rakkoja ilmestyi jalkoihini. Siellä oli pieniä ja suuria. Kuultuamme erilaisista menetelmistä hoitaa rakkoja, päätimme kokeilla niitä. Muistan että käytimme kalligrafiakyniä piirtämään ympyröitä rakkoihin mutta se ei näyttänyt toimivan. Seuraavaksi kuulimme, että länsimäisen lääketieteen lääkäri oli oikein hyvä, joten menimme hänen luokseen. Lääkäri käytti kemikaaleja poistamaan kynän merkit. Sen jälkeen hän leikkasi rakot pienellä veitsellä. Makasin sängyssä ja huusin kovan kivun vuoksi. Pian sen jälkeen rakot jaloistani olivat poissa. Tämä hoito jätti kuitenkin arpia jotka ovat vieläkin jäljellä. Oliko tämän länsimaisen lääkärin hoidon tulos ollenkaan hyvä? Hoito oli kivulias ja jätti elinikäisiä arpia. Sipulin voi toisaalta ostaa hyvin halvalla eikä se jättänyt mitään arpia. Se ei myöskään tehnyt kipeää.

Kiertäen henkilöltä henkilölle, monia suurenmoisia kansanlääkkeitä on todellakin olemassa. Vuosia sitten perheeni ja minä menimme hautausmaalle. Monet yrtit kasvoivat vuorilla. Isälläni oli tapana poimia yksi satunnaisesti ja selittää mitä se voi parantaa. Tunsin monia ihmisiä Taiwanissa jotka tekivät tutkimuksia yrttien parantavista vaikutuksista. Tapasin kerran erään vanhahkon herrasmiehen joka ei ollut käynyt kouluja eikä ollut lukenut paljon. Hän teki ensin kaivaustöitä, ajan kuluessa hän oppi tekemään Feng Shuita, poimimaan yrttejä ja muita menetelmiä. Potilaat joilla oli leikkauksen tarve, menivät ensiksi hänen luokseen parantuakseen yrteistä, joita hän poimi. Hän ei ottanut paljon maksua, tarpeeksi vain voidakseen saada elantonsa katetuksi, se oli tarpeeksi hänelle. Toin esiin tämän herrasmiehen kertomuksen pienessä artikkelissa, jonka kiinalainen Times lehti julkaisi. Sain kirjeitä ihmisiltä jotka tahtoivat tavata tämän henkilön. Vuosia sen jälkeen aloin harjoittaa Falun Dafa’a joten lähetin Dafa-materiaalia noille lukijoille.

Todellisuudessa on olemassa monia kuureja ja hoitoja tavallisten ihmisten joukossa, jotka ovat tutkimisen arvoisia ja joista voi ottaa selville. Nykyaikaisen tieteen vaikutuksen vuoksi ihmiset eivät usko niiden tehokkuuteen. Miten tahansa, kun nykyajan lääketiede ymmärtää enemmän sen omista puutteistaan, nämä kansalääkkeet tulevat ihmisille yhä suositummaksi

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a16219-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.