Rakkautta ja vihaa ei voida täysin ymmärtää inhimillisellä tasolla

Sanotaan että suurin rakkaus tässä inhimillisessä maailmassa on äidin rakkaus. Se on puhdas ja rehellinen. Huomasin, että on mahdotonta selvästi selittää rakkautta ja vihaa tässä inhimillisessä maailmassa.

Sallikaa minun kertoa vanha tarina äidin rakkaudesta.

Eräs nuori nainen kultivoi yli kymmenen vuotta ja hänen kovat ponnistelunsa kultivoida saisi lopulta palkinnon. Hän oli täydellistymässä kultivoinnissaan. Hän istui jalat ristissä, kädet yhdessä (jieyinissä) ja astui kohti taivasta. Yhtäkkiä hän kuuli sydäntä viiltävän huudon, ”tyttäreni, älä ole niin julma, että jättäisi vanhan äitisi!” Äiti oli saanut kestää valtavaa kipua kun hän synnytti tyttärensä, joka oli antanut hänelle iloa koko elämän ajan. Hän oli antanut maitoansa tässä elämässä, joka tuli hänen omasta kehostaan. Hän oli ilolla valmistanut ruokaa tytölle ja antanut hänelle pannukakkuja omalla lautasellaan. Yhtäkkiä eräänä päivänä kun tyttö keräsi puita, hän tapasi vanhan miehen. Mies neuvoi häntä ja antoi hänen muistaa, että hänen elämänsä oli tarkoitettu kultivointiin.

Nyt äiti on vanha ja tuntee, että se jota hän on rakastanut koko elämänsä, on katoamassa. Hänen huutonsa kaikui taivaassa. Ensiksi hän huusi: ”etkö todellakaan halua tietää äidistäsi kauempaa?” Kultivoijan mieli oli rauhallinen kuin seisova vesi. Äiti huusi jälleen: ”kuinka Buddha voi ottaa elämän äidiltään?” Kultivoija oli täysin välinpitämätön. Äiti huusi kolmannen kerran ja niiskutti ”jos sinun nyt on lähdettävä etkö voisi kääntyä ympäri ja katsoa äiti parkaasi?” Se kosketti kultivoijaa samalla kun hän nousi ylös, ”koska olen saavuttamassa täydellistymisen ja olen päättäväisesti päättänyt jättää tämän paikan, miksi en katsoisi häntä viimeistä kertaa?” kun hän kääntyi ympäri katsoakseen, hän putosi välittömästi alas maahan. Sitten hän näki äitinsä surulliset epämuodostuneet kasvot harmaitten hiusten takaa. Hän muuttui näkyväksi linnuksi ja lensi tiehensä nauraen kovaäänisesti, ”olen odottanut kolmetuhatta vuotta tuhotakseni kultivointisi tässä elämässä!”

On olemassa kohtalonyhteys rakkauden ja vihan välillä, jota on vaikea selittää inhimillisessä maailmassa.

Suurin rakkaus voi muuttua heltymättömäksi vihaksi kun henkilö ei saa sitä mitä hän on odottanut. Siirtykäämme erääseen kertomukseen tunteista, jotka haavoittuivat rakkauden vuoksi. Se on rakkauskertomus koskien Buddha Sakyamunia.

Kun Sakyamuni luopui sekä vaimostaan että omaisuudestaan kun hän lähti ylös vuorille etsimään Taoa, oli hänen nuori vaimonsa pakotettu luopumaan nuoruudestaan, kauneudestaan ja rakkaudestaan. Prinssi Suddhodana oli palatsissaan nälästä kuihtuneena ja saattoi tuskin niellä vettä tai riisiä. Kun naispuolinen lammaspaimen antoi lusikallisen maitoa prinssille, joka oli pyörtynyt nälästä, niin toisaalla yksinäinen prinsessa nieli vastahakoisesti hiukan riisivelliä, lähinnä pienen lapsensa vuoksi. Kun Sakyamuni tuli valaistuneeksi istuttuaan pitkän ajan bodhipuun alla, ja kun hän pelasti kaikki elävät olennot ja oli kymmenien tuhansien ihmisten ihailema, johtuen arvokkaasta ja kunnioitusta herättävästä tavastaan, silloin yksinäinen nainen tuli yhä yksinäisemmäksi ja vanhemmaksi. Sinä aikana Sakyamuni tuli takaisin omaan maahansa pelastamaan ihmisiä. Vanha kuningas Shuddhodana keräsi prinssit ja heidän jälkeläisensä tervehtiäkseen häntä kunnioittaen, mutta prinsessa sai istua yksinään palatsin tornissa. Hänen opetuslapsensa ilmoittivat, ”prinsessa ei tahdo tavata sinua.” Buddha vastasi, ”silloin minä etsin hänet.” Hän käveli portaat ylös ja sulki oven jäljessään. He istuivat kahdestaan, kasvotusten. Prinsessa ei sanonut sanaakaan. Hänen poisheitetty nuoruutensa oli asteittain muuttunut vihaksi. Buddha sanoi pehmeästi, ”tiedän, että vihaat minua, mutta ole ystävällinen ja katso tätä.”

Hän käytti kämmentään näyttäen muistikuvia prinsessan menneisyydestä ja hän näytti heidän kohtalonsuhteensa. Se oli Buddhan kultivoinnista hänen aikaisemmasta elämästään. Hän oli pieni poika, joka antoi lootuskukan Buddha Dipamkarille koko ruumiillaan ja sielullaan. Buddha Dipamkar nyökkäsi hymyillen, ”On ennalta määrättyä, että saavutat Taon seuraavassa elämässäsi.” Samalla hetkellä saapui nuori tyttö ja polvistui Buddha Dipamkarin eteen, ”Buddha, olen kantanut Buddha-luonnettani elämä elämän jälkeen, pyydän saada tulla pelastetuksi hänen kanssaan seuraavassa elämässä!”

Buddha Dipamkar sanoi, ” Hänen kohtalonsa on vaeltaa ympäriinsä ja levittää Fa’ta seuraavassa elämässä. Sinä saat maksaa hinnan yksinäisyyden muodossa koko elämän.

Haluatko sitä?”

”Kyllä, kyllä minä haluan!”

”Sinun on luovuttava koko nuoruudestasi.”

”Olen valmis tekemään sen!”

”Tulet kärsimään katkeruudesta suurimman osan elämääsi, kunnes hän pelastaa sinut.”

”Olen valmistautunut siihen! Olen valmis! Olen valmis!”

Sen vuoksi hän sai kärsiä tässä elämässä.

Rakkaus ja viha muodostavat molemmat esteitä kultivoijalle tunteellisuuden muodossa. Jos sitä ei täysin voida nähdä ja päästää siitä irti, se tulee johtamaan siihen, että molemmat osapuolet ovat tunteiden estämiä ja molemmat tulevat kärsimään siitä.

Tämän päivän vankiloissa esiintyvät syvin rakkaus ja suurin viha. Olen lukemattomia kertoja nähnyt liikuttavia näytelmiä vierailuhuoneessa, kun hyväntahtoiset Dafa-harjoittajat hyvästelevät vaimojaan ja lapsiaan. Kyynelsilmin heidän on käännettävä selkänsä perheen lämmölle kun heidät noudetaan takaisin työleireille, ”palavaan helvettiin.”

Muistan erään tapauksen erityisen selvästi.

Niin kutsutut ”perhehuoneet” ovat itse asiassa taistelukenttiä. Poliisin tarkoitus on kutsua harjoittajien perheet taisteluun, tunteet aseenaan, samalla kun he kiduttavat harjoittajia luopumaan vakaumuksestaan. Tapasin erään harjoittajan, Shuxiangin (alias) Ryhmästä 2. Hänen nuori vaimonsa haki hänet huoneeseen jossa olin yhdessä äitini kanssa ja hän halusi apuamme. Intensiivinen haaste hänen kauneutensa ja surkean, pahoillaan olevan äänensä kanssa, äänen, joka olisi haavoittanut ketä tahansa, sai minut tuntemaan kuin olisin tukehtumaisillani. Hän itki lakkaamatta. Hän peitti kasvonsa käsiinsä ja syytteli.

"Shuxiang, muistatko mitä lupasit äidilleni kun meidät vihittiin? Sanoit, ole huoletta, minä huolehdin pikku kyyhkysestä. Oletko unohtanut sen?

”En halua mitään seuraavaa elämää. En halua. Haluan vain olla onnellinen kanssasi tässä elämässä.”

”Haavoitat minua niin helposti koska rakastan sinua…”

Ajattelin että Shuxiang loukkaantuisi syvästi, koska minunkin sydämeni liikuttui. Kerroin Shuxiangille sydämeni syvyydestä, ”Ihailen sinua. Saatoit vastustaa niin kaunista asetta. Ollakseni rehellinen, se jopa teki kipeää sydämessäni.

Kuukausi myöhemmin Shuxiang itki, harjoittaja joka ei ollut luovuttanut huolimatta julmasta kidutuksesta sähköpampuilla joka yö. Hän luovutti ”pikku kyyhkysen” hellittämättömien rukousten jälkeen. Vartija joka oli saattanut Shuxiangin vaimonsa luo, kertoi että vaimo oli iloinen kuin leivonen sinä päivänä.

Kun tapasin Shuxiangin uudelleen, yritin todella ylipuhua hänet, rukoilin ja pyysin. Halusin, että hän lukisi ”Lunyu:n” (Zhuan Falun), ”ei-olemisen” (Hong Yin) sekä ”Mitä kultivoijan tulisi välttää” (Olennaiset jatkuvaan edistymiseen) yhdessä kanssani. Se oli kuitenkin liian myöhäistä. Hän vaikutti hengettömältä. Hänen kasvoillaan, jotka tavallisesti olivat niin päättäväiset ja lujat, oli nyt vain kyyninen hymy. Kun ajattelin sitä ”pientä kyyhkystä” sillä hetkellä, tuntui kuin olisin saanut jääkylmän tuulensivalluksen!

Kohtalonsuhteeni ei suonut minulle kaunista vaimoa, vaan äidin, joka kärsi kaikenlaisista koettelemuksista ja sai kärsiä valtavaa tuskaa. Kun hän oli nuori, hänen oli autettava köyhää perhettään. Hänen oli lopetettava koulunsa, vaikka hänellä oli erinomaiset todistukset. Sen jälkeen kun hän oli mennyt naimisiin, hän sai yksin huolehtia perheestä. Hän huolehti isästäni joka oli sairas ja oli ollut vuodepotilaana kovissa tuskissa jo pitemmän aikaa. Nyt olen suljettuna vankilaan. Joka kerta kun äitini tulee vierailulle, se tekee kipeää sydämessäni. Hän kertoi kuinka hän ja isäni olivat polvistuneet poliisin eteen kun minut ensimmäisen kerran vangittiin ja kuinka he olivat suunnitelleet vuokraavansa pienen huoneen pakkotyöleirin lähistöltä ja asuvansa siinä kunnes vapautuisin ja kuinka tragedia isäni kanssa alkoi ja kuinka isäni kadotti mielenmalttinsa kovien tuskiensa vuoksi ja hyppäsi erään rakennuksen katolta ja kuinka äitini joutui valvomaan koko yön pestessään isää. Lopuksi eräänä heinäkuun päivänä 2001, putosin polvilleni hänen jalkoihinsa antaakseni kyynelieni tehdä uhrin hänen kärsimykselleen ja suurenmoisuudelleen. Polvistuin maahan ja katsoin ylös kun hän laittoi kätensä poskelleni. Lopulta otin hänen kätensä omiini ja sanoin, ”Ne ovat saaneet meidät erilleen ja kääntymään toisiamme vastaan säälimättömällä panettelukampanjallaan. Myös minä tunnen tuskaa, mutta minun on kestettävä tämä.”
Sen jälkeen ryhdistäydyin ja kuljin päättäväisesti tietä pitkin jota tulisin kulkemaan yksin.

Sen päivän pimeinä tunteina minulla oli runo mielessäni ja kertasin sitä yhä uudelleen:

”Sulaudu Fa’han epäitsekkyydellä ja pyyteettömästi…”

Valossa, joka muistutti kristalliauraa, näin Mestarin pelastuksen miljoonien vuosien jälkeen. Näin ne elävät olennot, jotka odottivat kärsivällisesti että tulisin ja opettaisin Fa’ta tulevassa maailmassani. Olentojen joukossa, joiden vuoksi tulisin tekemään kaikkeni jotta he pelastuisivat, näin äitini jota ympäröi kaunis musiikki ja värikkäät sateenkaaret. Näin itseni pienenä partikkelina – Fa-partikkelina joka sulautui Fa-mereen.

Kun sitten poistuin verstaalta rangaistusajan jälkeen, näin että sateen jälkeen kirkastunut ja kirkas taivas paljastui! Nostin päätäni katsoakseni keveitä pilviä ja auringon säteitä ja silloin yht’äkkiä tunsin että maailmani oli valtavan suuri ja sydämeni oli niin puhdas. Olin ollut vangittuna pitkän aikaa ahtaassa tilassa ja nyt minua valaisi ihana vapaus.

Puhetapa jota joskus kuulee, vaikutti luonnolliselta ja arkiselta, ”Ilman itsekkyyttä sydämessäsi, taivas ja maa tulevat avautumaan sinulle.” Sinä hetkenä tajusin, että tuska, rasitukset ja rakkaus – kaikki tunteita – täytyy nähdä mitä ne ovat ja työntää sivuun. Ainoastaan silloin Mestari tulee opastamaan sinut alkuperääsi, taivaaseen ja auttaa sinua löytämään myötätunnon joka voi käsittää kaikki ja hyväntahtoisesti huolehtii kaikesta.

Inhimillisessä maailmassa on todellakin vaikea tehdä ero rakkauden ja vihan välillä.

Kommentti: kultivointi menneisyydessä tarkoitti yksilön täydellistymistä. Se eroaa siitä tilanteesta mikä Dafa-harjoittajilla tänä päivänä on. Vanhat voimat haluavat kuitenkin jatkuvasti kokeilla Dafa-harjoittajaa omilla normeillaan, joka on johtanut koettelemuksiin jotka näemme tänään.

Kiinalainen versio: http://www.minghui.org/mh/articles/2003/5/15/50345.html
Lähde: http://se.clearharmony.net/articles/189912/8134.html