The Epoch Times: Charles Leen erikoishaastattelu

Tohtori Charles Lee palasi Yhdysvaltoihin 26.1.2006 oltuaan vangittuna Kiinassa viimeiset kolme vuotta. Hän joutui kärsimään sekä fyysistä että psyykkistä kidutusta eri muodoissaan (The Epoch Times)

Toimittaja: Ben Bendig

(ET, San Francisco)


Tohtori Charles Lee, Yhdysvaltain kansalainen, joka vangittiin Kiinassa 22. tammikuuta 2003, palasi Yhdysvaltoihin 21. tammikuuta 2006. Tohtori Lee antoi The Epoch Timesille tämän erikoishaastattelun, jota on tässä lyhennetty.

ET: Miksi teidät pidätettiin Kiinassa?

Lee: Minut pidätettiin, koska aioin päästä käsiksi valtiolliseen mediaverkkoon ja lähettää videoita, jotka paljastavat Falun Gongin vainon.

ET: Kertokaa oikeudenkäynnistänne.

Lee: Oikeudenkäynnissä minulta evättiin kaikki mahdolliset lailliset oikeudet. Minulla on todistusaineistoa, jonka avulla olisin voinut osoittaa syyttömyyteni, eikä minun annettu esittää sitä. Yritin puolustaa itseäni, mutta sitä ei sallittu – etenkään, kun puhuin syistä, joiden vuoksi yritin paljastaa totuuden vainosta. Minut keskeytettiin useita kertoja; aina, kun yritin puhua, minua estettiin. Joten en saanut lainkaan mahdollisuutta puolustaa itseäni. Eikä minua vastaan esitetty minkäänlaisia todisteita, vaikka pyysin sitä useita kertoja.

Joten juridisesta näkökulmasta tämä oikeudenkäynti oli täydellisen laiton ja mahdoton hyväksyä.

ET: Millä tavoin teitä kohdeltiin?

Lee: Kun minut aluksi pidätettiin Kantonissa, ja kun minut sitten lähetettiin Guangzhouhun, minua kidutettiin käsirautojen kanssa. Ne pureutuivat luihini asti; se oli äärimmäisen kivuliasta. Minun ei annettu nukkua yhteensä 92 tuntiin. Käsirautoja käytettiin kidutusvälineenä. Käsivarteni vedettiin takaa ylöspäin, mikä oli äärimmäisen tuskallista, enkä pystynyt lainkaan liikkumaan. Jos liikuin, kivusta tuli vielä pahempaa.

Menin syömälakkoon heti aluksi, tammikuun 22. päivänä 2003, ja jatkoin sitä helmikuun 10. päivään – yhteensä 18 päivää.

En suostunut luopumaan Falun Gongin harjoittamisesta, joten minut laitettiin käsirautoihin 27. maaliskuuta, oikeudenkäynnin jälkeen; oikeudenkäynti oli 21. maaliskuuta. Minut laitettiin siis käsirautoihin, ja aloitin syömälakon 30. maaliskuuta uudelleen. Aloitin sen siitä syystä, että halusin kirjoittaa vetoomuskirjeen laittoman oikeudenkäynnin johdosta, ja minun täytyi tehdä siitä kolme kopiota – ja lisäksi yksi kopio itselleni – joten vetoomuskirje piti kirjoittaa neljänä kappaleena, ja olin käsiraudoissa.

Toukokuun 9. päivänä vetoomuskirjeeni hylättiin, joten aloitin syömälakon jälleen, koska tämä oli täysin oikeudenvastaista, joten halusin esittää taas vastalauseeni. Tämän jälkeen – heidän lakinsa mukaan – kyse oli lopullisesta päätöksestä, minut oli vangittava, ja näin ollen minut lähetettiin Nanjingin vankilaan toukokuun 12. päivänä. Olin yhä syömälakossa protestoidakseni, ja sitten toukokuun 14. päivänä sain puhelinsoiton Yhdysvaltain konsulaatista ja sanoin: ”Minulla on täällä teille materiaalia; haluan antaa ne teille. Lopetan syömälakon tänään, ja jos ette hae materiaalia kahden viikon sisällä, aloitan syömälakon uudelleen.” Nämä materiaalit olivat nimittäin äärimmäisen tärkeitä. Niihin oli kirjattu kaikki oikeudenkäynnin yksityiskohdat, mitä he (viranomaiset) sanoivat, mitä he tekivät, miksi he eivät antaneet minun tehdä sitä ja tätä, ja lisäksi niihin sisältyivät anomuskirjeeni ja kertomukset siitä, kuinka minua kidutettiin. Kahden viikon sisällä minulle ei lähetetty mitään haluamaani, joten aloitin taas syömälakon.

Pakkosyöttö oli äärimmäisen kivuliasta, ja vastustin heidän kohteluaan. Näin ollen he vain työnsivät ison ja paksun letkun nenääni ja vatsalaukkuuni. Se ärsytti niin paljon, että oksensin useita kertoja. Se oli mielipuolista – kiljuin tuskasta. Kameramies, joka oli ”vihreä” – juuri poliisikoulusta valmistunut – pyörtyi paikan päällä. Kesäkuun 2. päivänä Yhdysvaltain konsulaatti vastaanotti kaiken materiaalin, jonka halusin antaa heille.

Heillä oli yhä Zhuan Falun –kirjani [Falun Gongin harjoittajien keskeinen teos], ja sanoin heille, että heidän on annettava Zhuan Falunini takaisin, tai muutoin en lopeta syömälakkoa. He aloittivat pakkosyötön uudelleen kesäkuun 3. päivänä. Ennen tätä he huusivat: ”Maistahan kansan demokraattisen tyrannian voimaa!” He olivat täynnä voitonriemua ennen kuin he alkoivat kiduttamaan minua, aivan kuin se tuntuisi hyvältä. He jättivät letkut nenääni, ja vedin ne itse ulos.

Itse asiassa he käyttivät pakkosyöttöä kiduttaakseen minua.

He järjestivät tällaisia niin sanottuja ryhmäopiskelutilaisuuksia – Falun Gongin vastaisia ryhmäopiskelutilaisuuksia. Olin 15 ihmisen ympäröimänä ja he kaikki huusivat minulle: Falun Gong on sitä ja tätä, mielipuolista, miksi uskot sellaisiin asioihin... tällä tavoin he nimittelivät minua päivittäin. Joten aloitin syömälakon jälleen, koska se oli niin hirveää. Protestoin kidutusta vastaan.

Olin syömälakossa kesäkuun 14. päivästä 18. päivään, ja tällöin he jättivät nenääni letkun 33 tunnin ajaksi, ja koko ruumiini oli sidottu sänkyyn. 33 tuntia makasin liikkumatta; se oli äärimmäisen kivuliasta – hirvittävää piinaa.

Sitten tuli aivopesu. Elokuusta 2003 lähtien he alkoivat pakottaa minua katsomaan videoita. Joka päivä minulle näytettiin videoita kolmen tunnin ajan. Sitten he järjestivät Falun Gongin vastaisia ”paheksuntakokouksia”, jotka kestivät kolme tuntia; niiden jälkeen poliisit tulivat puhumaan kanssani. Tämä jatkui kolmen tai neljän kuukauden ajan, ja he eivät nähneet riittäviä tuloksia, joten he muuttivat strategiaansa.

Vuoden 2003 lopusta lähtien minut pakotettiin orjatyöhön, tekemään kenkiä. Kengissä käytetään bentseeniä sisältävää teollisuusliimaa; se on erittäin myrkyllistä ja ärsyttävää. Henkeäni ahdisti ja sain päänsärkyä, ynnä muuta. Toinen asia on se, että yritin aina kieltäytyä työstä, koska olin syytön – minua ei olisi pitänyt laittaa tekemään sellaista. Minut pakotettiin seisomaan 16 päivän ajan, aamusta iltaan; seisoin muiden vankien edessä; minua vastaan hyökättiin sanallisesti, ja minua halvennettiin, sen sellaista. Jos en seisonut suorassa, minua potkittiin ja tönittiin.

He yrittivät saada minut tunnustamaan rikoksen käyttämällä pakkoistumista. He sanoivat, että minun täytyy istua ja ajatella tekemiäni vääryyksiä, ikään kuin katua. Minut pakotettiin istumaan määrätyssä asennossa. Pisin aika oli 48 päivää keskeytyksettä. Aloin uudelleen kärsiä sydänongelmista. Aamupalan jälkeen kello oli 7:30; sitten istuminen alkoi, ja lounasaikaan sain syödä lounaan. Ja sen jälkeen istuminen alkoi taas, ja sitten oli päivällinen, minkä jälkeen tulin taas istumaan joksikin aikaa ja katsoin heidän CCTV:tään (China Central Television = Kiinan pääuutiskanava). Joka tunti sain kävellä ympäri selliä viiden minuutin ajan. Jakkara oli tämän kokoinen [näyttää käsillään kuvaillen jakkaraa, joka on alle yhden jalan korkuinen ja levyinen, ja noin kuusi tuumaa syvä], ja istuin tässä, takapuoleeni kehittyi kovettuma – se on äärimmäisen kivuliasta, ja myös selkääni sattui kovasti. Minua uuvutettiin niin kauan.

Ehkä kahden tai kolmen viikon jälkeen aivoni alkoivat toimia erittäin hitaasti. Kun konsuli saapui paikalle, minun oli vaikea puhua; jostakin syystä aivoni eivät yksinkertaisesti toimineet!

ET: Millaista oli päivittäinen elämänne?

Lee: Minun varalleni oli jatkuvasti jotakin, esimerkiksi aivopesuistuntoja. Kyse on jatkuvasta aivopesusta, ihan alusta loppuun asti. He sanovat, että olet vanki, olet tehnyt rikoksen, ja että sinua on rangaistava.

ET: Kuinka vakaumustasi Falun Gongin harjoittamiseen pyrittiin tuhoamaan?

Lee: Se oli erittäin, erittäin vihamielistä. Kun minut pidätettiin lentokentällä, eräs poliisi yritti napata Zhuan Falun –kirjani; hän sanoi: ”Sinulla on vieläkin tämä Zhuan Falun!” Hän narskutti hampaitaan ja oli täynnä vihaa.

He yrittivät tehdä kaikkensa pilkatakseen ja halveksiakseen minua, ja he kutsuivat minua mielisairaaksi.

ET: Mikä oli pahinta vankilassa?

Lee: Pahinta oli mielestäni se, etten saanut nähdä lainkaan äitiäni, enkä voinut tehdä mitään hänen puolestaan. Hän on jo kuollut; siitä on vuosi aikaa. Mitä tahansa minulle tapahtuukin, voin kärsiä sen, ja jonkin ajan kuluttua pystyn yhä palautumaan. Mutta äitini kuoli, enkä pysty tekemään mitään.

ET: Haluatteko välittää maailmalle jonkin viestin liittyen Falun Gongin vainoon?

Lee: Se on äärimmäisen puistattavaa; itse asiassa, jos ajattelen mennyttä, se oli todella helvetillistä. Toisinaan meillä on tapana liioitella jotakin kutsumalla sitä helvetilliseksi, mutta tämä oli kirjaimellisesti helvettiä. Minua valvottiin kaiken aikaa; olin jatkuvan paineen alaisena. He antavat tunteen siitä, että mitään pakoa ei ole, ei ole ulospääsyä, ja että olet aina heidän valvonnassaan.

Se on todellakin helvettiä. Toivon, että jokainen tässä maailmassa voisi tietää totuuden siitä, minkälaista tämä vaino on. Jos joku tapetaan saman tien, hän ei ehdi kärsiä kovin paljon. Mutta jos ihmisiä kidutetaan tällä tavoin, se on pahempaa, paljon pahempaa kuin kuolema. Toisinaan itse asiassa väittelimme niiden vankien kanssa, jotka valvoivat minua. Sanoin heille: ”Ette voi tappaa minua, eikö niin?” He vastasivat: ”Emme, mutta voimme tehdä olosi kuolemaakin pahemmaksi.” He todella sanoivat näin. Joten he tietävät, kuinka ihmisiä kidutetaan; he tietävät, kuinka sinut saadaan kärsimään äärimmäisellä tavalla.

Toiveeni on, että ihmiset saavat tietää totuuden, ja että ihmiset voivat tehdä osuutensa; kaikki oikeudenmukaiset ihmiset maailmassa voivat tehdä osuutensa lopettaakseen tämän vainon.

Lähde: http://english.epochtimes.com/news/6-1-26/37437.html