Lisätietoa nuoresta Wang Borusta: Traaginen ja lyhyt lapsuus

Wang Boru oli 16-vuotias teini-ikäinen ja perheen ainoa lapsi, jota hänen vanhempansa rakastivat. Heinäkuun 20. päivän jälkeen vuonna 1999 hänen lapsuutensa päättyi traagisesti.

Kuva 1: Wang Boru 16-vuotiaana vuonna 2005	Kuva 2: Aika kuluu ja kaikki on muuttunut. Tämä on kuva Borun isästä (Wang Hongbinistä) ja äidistä (Feng Xiaomeista). Borulle lapsuus on vain kallisarvoinen muisto.

Boru muistaa selvästi kymmenvuotispäivänsä jälkeisen päivän. Hän oli nauttinut syntymäpäiväkakustaan päivää ennen ja mennyt nukkumaan turvassa ja onnellisena. Aamulla kun Boru nousi ylös, hän oli yksin. Hänen vanhempansa olivat kadonneet ja koti oli tyhjä. Mitä oli tapahtunut sinä yönä? Boru kysyi kaikilta jotka hän tapasi. Aikuiset kertoivat hänelle, että hänen vanhempansa oli vangittu keskiyöllä.

Boru ja hänen tätinsä kävelivät pitkän matkan etsien hänen vanhempiaan. Paljon myöhemmin hän sai tietää, että hän oli mennyt vetoamaan. Boru on unohtanut monia asioita tästä matkasta. Mutta hän muisti, että kaikkialla oli poliiseja. He eivät voineet mennä poliisien ohi. Boru näki poliisien vangitsevan ihmisiä tien varrella ja Taivaallisen rauhan aukiolla. Hän jatkoi kävelemistä! Hänen tätinsä oli kadonnut. Sen vuoksi hänen oli pysyttävä tuttujen seurassa. Lopulta joku tunnisti tädin ja vei hänet takaisin Shijiazhuangiin.

Sen jälkeen kun täti joutui uudelleen Shijiazhuangiin, Boru oli yksin, ja sen vuoksi hänestä tuli kerjäläinen. Boru ei muista koteja, joissa hän asui löytääkseen suojan. Mutta kun hän silloin tällöin tapaa tutun kadulla, he sanovat hänelle: ”Tämä lapsi on jo kasvanut niin suureksi! Vähän aikaa sitten vietit kaksi päivää luonamme.” Sukulaiset soittivat Borun kotiin, mutta kukaan ei vastannut puhelimeen. Täten he ymmärsivät, että jotain oli tapahtunut hänen perheelleen. Sen jälkeen kun sukulaiset lopulta löysivät Borun, he näkivät, että hänen jalkansa olivat täynnä avohaavoja, joista valui mätää ja nestettä.

Kuukausi myöhemmin yksi hänen nuoremmista enoistaan tuli hänen kotiinsa. Hän vei Borun vankilaan, missä hän sai nähdä vanhempansa. Vaikka se olikin vankila, Boru halusi jäädä vanhempiensa luo sen sijaan että palaisi kotiinsa. Aikuisten oli vietävä hänet pakolla kotiin.

Viikkoa myöhemmin hänen vanhempansa vapautettiin, mutta katuviraston ja asukaskomitean henkilökunta kävi usein heidän luonaan ja poliisien etsinnät oli jokapäiväinen näky. ”Arkaluontoisina päivinä” vanhempien oli pakko poistua kodistaan ja mennä piiloon. Noiden päivien aikana Boru oli yksin kotona ja söi nuudeleita. Joskus hänen vanhempansa ottivat hänet mukaansa, kun he joutuivat olemaan kodittomina välttääkseen vainoa. Nälkäisenä he jakoivat tiellä keskenään paistetun leivän tai perunan. Boru tottui tähän elämäntapaan. Koulu ei enää ollut niin kiinnostava. Hän ei halunnut puhua perheensä asioista opettajien tai koulutovereitten kanssa. Yöllä nukkuessaan, hän piti aina kiinni äitinsä kädestä. Hän pelkäsi koko ajan, että äiti olisi taas kadonnut kun hän herää.

Eräänä yönä vuonna 2000 ryhmä poliiseja tuli hänen kotiinsa ja vangitsi hänen isänsä. Minne he veivät hänen isänsä? Borun äiti ei tiennyt, eikä Borukaan. Melkein kaksi kuukautta myöhemmin he kuulivat, että hänen isänsä oli tuomittu kolmeksi vuodeksi pakkotyöleirille.

Harjoittajien pelastusponnistelujen avulla, Borun isä vapautettiin heinäkuussa vuonna 2003, ennen tuomion päättymistä. Sinä päivänä Boru ja hänen äitinsä ottivat firman auton ja menivät hakemaan isää kotiin. Hänen hiuksensa olivat muuttuneet valkoisiksi. Boru ei ollut nähnyt isäänsä kahteen vuoteen, mutta ei tiennyt mitä hän sanoisi kun he tapasivat. Kotimatkalla hänen isänsä kysyi Borulta hänen opiskeluistaan.

Perhe oli vihdoin uudelleen koossa. He eivät voineet enää käsittää kuinka lämmin ja onnellinen heidän perhe-elämänsä oli ollut ennen heinäkuun 20. päivää 1999. Tukeakseen perhettään Borunin äidin oli tehtävä paljon työtä yöt ja päivät. Borunin isä oli hiljainen, mutta joskus hän kertoi kuinka pimeää työleirillä oli ollut. Perheenjäseniä ei päästetty katsomaan häntä ja hänen ei annettu nukkua kolmesta neljään päivään. Vartijat olivat polttaneet hänen sormiensa kynsiä tupakansytyttimellä, riiputtaneet häntä ikkunasta ja käyttäneet monia muita kidutuksia. Boru ei tiennyt kuinka voisi lohduttaa isäänsä muulla tavalla kuin laittamalla ruokaa ja pesemällä vaatteita. Hän ymmärsi, että isä olisi iloinen jos hän opiskelisi kovasti, minkä vuoksi hän opiskeli ahkerasti.

Eräänä yönä kolme kuukautta myöhemmin Borun äiti vei sairaan isän sairaalaan. Seuraavana aamuna äidin oli kerrottava Borulle surullinen uutinen, hänen isänsä oli kuollut keuhkosyöpään.

Kun Boru kaipaa isäänsä hän katsoo valokuvia – kuvia onnellisista ajoista, kun hän meni uimaan isänsä kanssa viikonloppuisin, tai kun he vaelsivat vuorilla perheen kesälomien aikana. Boru näkee silloin isänsä ajatuksissaan.

Sen jälkeen kun isä oli kuollut, poliisi vangitsi hänen tätinsä ja enonsa. Mutta he onnistuivat pakenemaan. Jonkin ajan kuluttua hänen tätinsä pääsi kotiin, mutta hän oli hyvin sairas. Hän kuoli sairaalassa viisi päivää kotiin tulonsa jälkeen, kansainvälisenä lasten päivänä vuonna 2004. Sinä päivänä kun täti kuoli Boru näki hänen miehensä. Sen jälkeen kukaan ei tiennyt minne hän oli mennyt, mutta poliisi tuli usein hänen kotiinsa kyselemään hänen olinpaikastaan.

Pian tätinsä kuoleman jälkeen Borun isoisä jätti tämän maailman. Tämä iäkäs mies oli tullut kahden tyttärensä luo kotikylästään koillisesta. Hän ei ollut odottanut, että perhe hajoaisi vuoden sisällä. Tyttärensä kuolemasta lähtien hänen isänsä oli usein kuin pyörryksissä. Hänen terveytensä huononi ja hän kuoli pian tyttärensä kuoleman jälkeen.

Boru, hänen äitinsä ja 3-vuotias serkku Tian Xing ovat ainoat neljä perheensä jäsentä jotka ovat jäljellä tästä kerran niin onnellisesta perheestä. Tian Xing on hyvin viaton ja on oppinut laulamaan. Hän laulaa kaiket päivät. Boru säälii häntä, koska hän on menettänyt molemmat vanhempansa niin nuorena. Boru vie sen vuoksi Tian Xingin usein puistoon ja leikkii hänen kanssaan viikonloppuisin.

Boru on nyt 16-vuotias ja hän suoritti hiljakkoin yläasteen loppututkinnon. Hänellä ei ole mitään tulevaisuudensuunnitelmia. Hän on kuitenkin tehnyt yhden päätöksen, että hän ei ehdottomasti halua olla missään tekemisissä poliisin kanssa.

Kiinaksi: http://minghui.ca/mh/articles/2005/8/9/108086.html