Artikkeli Falun Gongista Länsi Suomessa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Mielen ja ruumiin harjoittamiseen keskittyvä Falun Gong- liike esitteli omaa toimintaansa Rauman torilla tiistaina. Kahden suomalaisen ja kahden kiinalaisen joukko kertoi myös Falun Gongin harjoittajien Kiinassa kärsimästä vainosta.

-Eräs ystäväni joutui ensin kolme kertaa vankilaan, koska harjoitti Falun Gongia. Maaliskuussa 2000 hän katosi, enkä tiedä missä hän on, sanoo nyt Suomessa asuva Jiang Hong.

Kiinan lähetystöt ulkomailla seuraavat Hongin mukaan Falun Gongin harjoittajia joka puolella maailmaa. Jos Hong menee takaisin Kiinaan, hän uskoo joutuvansa vangituksi heti lentokentällä.
- Ystäväni kieltävät minua palaamasta Kiinaan, ja äitini sanoo aina, etten saa puhua Falun Gongista puhelimessa tai kirjoittaa siitä kirjeissä, Hong selittää.

Falun Gong on vilahdellut viime vuosina uutisotsikoissa. Jyväskyläläinen Sinikka Suontakanen on ollut Falun Gongin harjoittaja noin kolme vuotta, Helsingissä asuva Jiang Hong jo kahdeksan vuotta. Yhdessä Wang Jien ja Jarkko Simiunaniemen kanssa he kiertävät Suomea kertomassa liikkeestä ja sen harjoittajien Kiinassa kokemasta vainosta.

- Falun Gongissa on viisi liikesarjaa joilla on terveyttä edistävä vaikutus. Kuka tahansa voi tehdä harjoituksia tarvitsematta liittyä mihinkään. Tähän liittyy myös syvällinen tieto elämästä, Suontakanen kertoo.

Falun Gongilla on Kiinassa vuosisatoja pitkät perinteet, julkisuuteen sen toi Li Hongzhi vuonna 1992. Nykyinen liike perustuu kahteen kirjaan, jotka on koottu Hongzhin luennoista. Kirjat on käännetty suomeksi ja ne löytyvät internetistä.

- Nykyään kannattajia on yli 60 maassa. Falun Gongilla ei ole organisaatioita, yhdistyksiä perustetaan siksi, että kuka tahansa voi tutustua menetelmään sanoo Suontakanen

Suomeen Falun Gong on levinnyt Ruotsin kautta, nyt harjoittajia on parikymmentä. Suontakanen itse tutustui liikkeeseen vuonna 2000 Hengen ja tiedon messuilla.
- Tein siellä liikesarjat, ja Falun Gongista tuli heti minulle sydämen asia. Se on elämäntapa, jota noudatan 24 tuntia vuorokaudessa. Olen aidosti sitä mitä olen, ja pyrin parantamaan itseäni, valottaa Suontatakanen, joka on ammatiltaan opettaja.

Kiinassa harjoittajia vainotaan

Presidentti Jiang Zeminin johdolla Falun Gong julistettiin Kiinassa kielletyksi vuonna 1999. Menetelmän harjoittaminen ja levittäminen on täysin kielletty rangaistusten uhalla.

61-vuotias Jiang Hong tuli Suomeen kaksi vuotta sitten, koska hänen tyttärensä asuu täällä. Nyt hän asuu Helsingissä, Kiinassa koti oli Pekingissä.

- Presidentin mielestä Falun Gongia harjoitti liian moni ihminen, ja hän haluaa kaikkien lopettavan. Jos ei suostu, joutuu vankilaan. Ihmiset aivopestään uskomaan, että Falun Gong on paha, Jiang Hong kertoo.

Hong ei halua lähteä Falun Gongista, koska se tekee hyvää hänen terveydelleen. Sydämessään hän haluaa levittää tietoa liikkeestä. Monet Kiinassa asuvat eivät suostu lopettamaan Falun Gongia, ja joutuvat sen takia kidutetuiksi.

Lukuisat maiden hallitukset ja ihmisoikeusjärjestöt ovat vedonneet Kiinaan Falun Gongin jäsenten vainon lopettamiseksi. Kymmenien ihmisten tiedetään kuolleen vainojen seurauksena, ja pidätettyjä ja kidutettuja on tuhansittain.

Fakta:

- Kiinalainen mielen ja kehon harjoitusmenetelmä. Siihen kuuluu viisi liikesarjaa, joihin sisältyy meditaatio. Luonteen jalostamisen tunnussanat ovat totuus, laupeus, kärsivällisyys. Menetelmän sanotaan edistävän terveyttä ja auttavan ymmärtämään elämää syvällisemmin.
- Harjoittajat korostavat, että kyse ei ole uskonnollisesta liikkeestä.
- Menetelmä on vuosisatoja vanha.
- Mestari Li Hongzhi esitteli Falun Gongin ensimmäisen kerran julkisesti Kiinassa vuonna 1992. Lyhyessä ajassa liike sai maassa miljoonia kannattajia.
- Vuoden 1999 jälkeen liikkeen jäsenet ovat joutuneet Kiinassa vainon kohteiksi. Ihmisoikeusjärjestöt ja eri maiden hallitukset ovat vedonneet maan hallitukseen vainojen lopettamiseksi.
- Amnesty Internationalin mukaan satoja liikkeen jäseniä on kuollut Kiinassa vainojen aikana.
- Falun Gong on levinnyt yli 60 maahan. Liikkeen mukaan harjoittajia on yli 100 miljoonaa, joista suurin osa Kiinassa..


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.