Viisivuotias tyttö Dalianin kaupungissa haluaa että isä tulee kotiin (kuvia)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin miesharjoittaja Miao Junjie on Dalianin kaupungista Liaoningin maakunnasta. Hänet tuomittiin yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen Wafangin vankilaan. Vankilan henkilökunta ei ainoastaan estä hänen perhettään tuomasta hänelle mitään, vaan myöskään hänen äitinsä ei saa tulla tervehtimään häntä. Hänen viisivuotias tyttärensä Zhenzhen saa tulla katsomaan kerran kuukaudessa äitinsä kanssa. Jokainen käynti on rajattu puoleen tuntiin. Kun Zhenzhen näki kuinka hänen luokkalaistensa isät nostivat syliinsä lapsiaan hän kysyi aina äidiltään: ”Milloin isä tulee kotiin? Kaipaan todella isääni.”

Falun Gongin harjoittaja Miao Junjie Miao'n viisivuotias tytär Zhenzhen

Miao Junjie työskenteli vesituotteiden teknisellä neuvonta-asemalla Kaifan alueella. Lokakuun 28. päivä 1999 hän meni Pekingiin vetoamaan Falun Gongin oikeuksien puolesta jolloin hänet vangittiin. Poliisit Pekingissä kiristivät häneltä 2000 yuania (1) ja hän oli vangittuna Jinzhoun pidätyskeskuksessa. Hänet vapautettiin tammikuun 16. päivä 2000. Hänen tyttärensä syntyi marraskuun 30. päivä 1999. Vaimo kärsi paljon hänen pidätysaikanaan.

Uuden vuoden aattona 2000 poliisi seurasi Miaon vaimoa, Li Xiniä, hänen äitinsä kotiin ja vangitsi heidät, sekä vuoden ikäisen Zhenzhenin. Li oli pidätettynä poliisiasemalla 18 tuntia ja Zhenzhen oli hyvin peloissaan. Seuraavana päivänä poliisi tuli takaisin heidän kotiinsa ja otti Miaon vuokrasopimuksen ja kaikki hänen henkilötodistuksensa.

Miao Junjie oli silloin pidätettynä Jinzhoun alueen pidätyskeskuksessa. Oltuaan syömälakossa 20 päivää häntä alettiin pakkosyöttämään. Hänet vapautettiin toukokuun 23. päivä 2001. Syyskuun ensimmäisenä päivänä samana vuonna, Miao vangittiin uudelleen kun hän oli ollut Tangwangin temppelissä harjoitustovereiden kanssa. Onnekseen hän kykeni pakenemaan poliisiasemalta. Sen jälkeen poliisi tuli usein hänen kotiinsa ja yritti pakottaa häntä kirjoittamaan takuulausunnon siitä, että hän lopettaa Falun Gongin harjoittamisen. He uhkasivat lähettää hänet työleirille. Miao Junjien oli pakko lähteä kotoaan välttääkseen tulemasta uudelleen vangituksi. Zhenzhen oli vain kaksivuotias. Hän itki joka päivä ja kyseli isäänsä. Myös Miaon äiti itki joka päivä ja hänen silmänsä tulivat kipeiksi. Myöhemmin hänellä todettiin harmaakaihi.

Heinäkuun 20. päivä 2002 poliisi Yu Weidong pidätti Miao Junjien julkisesti. Hänet lähetettiin uudelleen Jinzhoun pidätyskeskukseen. Poliisit Dalianin- ja Jinzhoun poliisiasemalta kuulustelivat ja kiduttivat häntä. Pahuuden tekijät riiputtivat häntä ilmassa ja laittoivat jopa painavan vesiämpärin riippumaan hänen niskaansa.

Poliisit kiristivät Miaolta 27 000 yuania. Se oli lahja jonka hänen vanhempansa olivat antaneet hänelle jotta hän voisi avata oman yrityksen. Hänen sukulaisensa pyysivät viranomaisia palauttamaan rahat. Jinzhoun alueen ”610-viraston” johtaja (2) Li Wancheng sanoi heille: ”Raha takavarikoitiin. Matkapuhelin ja moottoripyörä takavarikoitiin myös.” Virkailija Gao Mingxi Jinzhoun alueen ”610-virastosta” oli aina läsnä kun Miaoa kidutettiin. Hän tiukensi Miaon käsirautoja saaden metallin leikkautumaan lihaan. Gao huusi. ”Haasta minut oikeuteen jos voit!”

Useiden kuulustelujen jälkeen Miaolla oli vammoja kaikkialla kehossaan. Sukulaiset, jotka tulivat tervehtimän, eivät tunteneet häntä. Vajaan kuukauden jälkeen Miao lähetettiin Yiaojian pidätyskeskukseen Dalianin kaupunkiin. Jinzhoun alueen piirioikeus tuomitsi hänet yhdeksäksi vuodeksi vankeuteen maaliskuun 3. päivä 2003 ilman laillista oikeudenkäyntiä ja ilmoittamatta hänen perheenjäsenilleen.

Asiaan kuuluvat puhelinnumerot ja osoitteet:

Wafangdianin vankila, Dalianin kaupunki, Liaoningin maakunta

Osoite: Penalty Execution Department 1 and 2, Fugong P.O. Box 055, Wafangdian Prison, 116300 Dalian City, Liaoning Province

Vartija Liu Miaozhen: 86-411-85676999, 86-411-85676818
Vartija Chang Guojiao: 86-411-85676618, 86-411-85676688
Johtaja Song Lujun, puhelin: 85676630
Rangaistuksen täytäntöönpano-osasto no 2 johtajan osoite: Wu Zheng,
The District court of the Jinzhou area, 116100 Dalian City, Liaoning Province

Kommentti:

(1) Yuan on Kiinan rahayksikkö; 500 yuania on kaupunkityöläisen kuukauden keskiansio Kiinassa

(2) "610-virasto" on elin, joka on erikoisesti luotu vainoamaan Falun Gongia; jolla on ehdoton valta puolueen hallinnollisten tasojen ja kaikkien muiden poliittisten ja laillisten järjestelmien ylitse."

Kiinaksi: http://minghui.org/mh/articles/2005/4/14/99586.html

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a26171-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.