Kirjamyyjä: ”Viisi vuotta samaa kirjaa. Sen täytyy olla hyvä kirja”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Eräänä iltana päätin jättää väliin yhteisen iltatapahtuman, joka harjoittajilla Kalmarissa oli, käydäkseni katsomassa vapaa-ajan asuntoamme Etelä-Ruotsissa olleen kovan myrskyn jälkeen.

Vapaa-ajan asuntomme on hieman syrjässä ja autiona. Siellä on sysipimeää ulkopuolella ja ilman lähinaapureita. Mutta sisällä talossa oli lämmintä ja miellyttävää ja päätin jäädä hetkeksi. Viikkoa aikaisemmin oli ollut sähkökatko ja puhelin oli myös ollut mykkänä. Mutta nyt sähköt toimivat taas ja valo loisti. Käynnistin vanhan tietokoneen ja yritin löytää alkua mielipideartikkelille, jonka olin kirjoittanut jouluna. Mutta vaikka kuinka etsin läpi kaikkien tiedostojen ja kaikin tavoin, en löytänyt sitä. Internet ei toiminut myöskään. Tunsin oloni yhä tukalammaksi. Suljen tietokoneen ja sen sijaan aloin lukemaan.

Silloin puhelin yhtäkkiä soi. Puhelin soi erittäin harvoin siellä, koska se on vapaa-ajan asunto ja sitä paitsi puhelin oli ollut toimimattomana jo jonkin aikaa. Sen täytyy olla vaimoni joka soittaa. Kummallista, että hän soittaa nyt, koska hänen pitäisi olla mukana yhteisessä tapaamisessa.

Nostan luurin ja vastaan rakastettavasti
- Heeeiii ”!

Toisessa päässä on ensin hiljaista hetken aikaa, sitten vastaa tuntematon naisääni:
- Hei! Soitan kirjakerhosta…. ja mietin jos voin esittää muutaman kysymyksen?”
- Ahaa, se käy hyvin
- Mietin, kysyy nainen, luetko kirjoja?
- Kyllä, kyllä minä luen, vastaan. Mutta luen vain yhtä kirjaa.
- Vain yhtä kirjaa, hän sanoo ihmetellen.
- Kuinka kauan olet sitten lukenut sitä?
- Jaa, siitähän on kohta viisi vuotta.
- Viisi vuotta samaa kirjaa. Sen täytyy olla hyvä kirja.
- Kyllä, se on erittäin hyvä kirja. Kirjassa on kaikki mitä tarvitsee tietää.
- Kuulostaa erittäin kiinnostavalta. Saanko kysyä mikä kirjan nimi on.
- Sen nimi on Zhuan Falun ja sen on kirjoittanut Li Hongzhi.
- Mitä se käsittelee, kuinka monta sivua siinä on, hän kysyi.
- Se käsittelee Falun Gongia. Oletko kuullut puhuttavan siitä?
- En, en koskaan, hän vastasi.

Sitten kerroin kokemuksistani harjoittajana ja mitä Falun Gong oli merkinnyt minulle.
- Minulla on eräs ongelma, hän sanoi, minulla on niin huono paikallismuisti. Eksyn aina kun tulen suureen kaupunkiin. Luuletko, että voit auttaa minua?
- Minulla on sama ongelma, vastasin, mutta jos se ei ole auttanut minua, on se kuitenkin auttanut pelkooni, kun en löydä. Sillä jollakin tavalla se ennemmin tai myöhemmin aina ratkeaa, olen huomannut.
- Kyllä, se on totta. Tulen aina hermostuneeksi niissä tilanteissa. Minkä sanoit kirjan nimen olevan. Kuinka se kirjoitetaan?

Hän kirjoitti ylös ja kysyi sitten jos sen voisi ostaa kirjakaupasta.
- Se käy hyvin, vastasin.
- Pitää mennä ostamaan se kirja ja lukea se. Onko se kallis?
- Ei, sitä myydään omakustannushintaan ja jos ostat sen joltakin harjoittajalta, oletan sen maksavan 8,50 euroa.
- Loistavaa. Eikö teillä ole kotisivua josta voin lukea lisää.

Kerroin Clearharmonysta.

Lopetimme kiittämällä toisiamme keskusteluhetkestä.
Siitä tuli antoisampi ilta kuin osasin aavistaakaan.

Käännetty: http://se.clearharmony.net/articles/200502/13370.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.