Hollanti: Kidutuksenvastainen näyttely pidettiin Rotterdamissa

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Gongin harjoittajat Belgiasta ja Hollannista kokoontuivat 25. syyskuuta Rotterdamiin, missä on eniten kiinalaisasutusta Hollannissa. He järjestivät kidutuksenvastaisen näyttelyn Schouwburgpleinin kaupungin keskustassa lähellä kiinalaista kaupunginosaa.

Näyttely, sekä informaatiotaulut kiinnostivat monia ohikulkijoita. Monet pysähtyivät katsomaan tarkemmin ja kyselemään lisätietoja vainosta. Monet tiesivät Falun Gongin, mutta eivät vainoa. Kuunneltuaan harjoittajien selityksiä Kiinan tilanteesta, he saivat tietää Jiang Zeminin hallinnon julmuudesta ja sen rikoksista ihmisyyttä vastaan. Monet ihmiset pitivät sitä täysin käsittämättömänä ja he olivat järkyttyneitä ja surullisia; he näyttivät myös sympatiansa harjoittajia kohtaan sekä heidän perheenjäsenilleen, jotka ovat kärsineet vainosta. Jotkut ohikulkijat ottivat myös valokuvia jokaisesta esityksestä.

Sää Hollannissa on jo aika kylmä tähän aikaan vuodesta. Harjoittajat jatkoivat kuitenkin esitystä oikeamielisin ajatuksin. Haluamme herättää ihmisten omantunnon näiden näyttelyiden avulla, jotta voimme yhdessä lopettaa vainon. Jos jokainen tietää tämän vainon julmuudesta, se tietää sen loppua koska Jiangin hallinnolla ei ole silloin tilaa piiloutua.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a22215-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.