Ruotsalaiset ovat tietoisia Kiinan ihmisoikeusrikkomuksista

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Heinäkuun 4 päivänä ihmisoikeusryhmät kokoontuivat muistotilaisuuteen muistuttaakseen ihmisiä ja tuodakseen esille huolensa Kiinan rikkomuksista ihmisoikeuksia kohtaan.
Kiväärin laukaukset viisitoista vuotta sitten ei ole kadonnut Ruotsalaisten
mielistä; totuus Falun Gongin vainosta on heidän nähtävillään.

Eräänä aamuna, toimitusjohtaja käveli toimistooni ja sanoi minulle, ”eikö
tänään olekin hyvä päivä?” en pystynyt reagoimaan hänen sanoihinsa heti,
joten katsoin häntä kysyvä ilme kasvoillani. Hän jatkoi, ”on hyvä päivä tuoda
esille ihmisoikeusrikkomukset Kiinassa.” Toinen työkaverini tuli luokseni
ja sanoi, ”Kiinan hallituksen tulisi kumota väärä tuomionsa heinäkuun 4:nnen tapauksesta ja Falun Gongista.” Kaikki ystäväni, työkaverini ja naapurini tietävät, että olen Falun Gongin harjoittaja ja että Kiinan konsulaatti kumosi viisumianomukseni ja sen seurauksena minulla on negatiiviset merkinnät (tarkoittaa, että olen mustalla listalla koska harjoitan Falun Gongia). Sen vuoksi isäni ei voinut nähdä rakastamaansa tytärtään ennen kuolemaansa. Tämä epäoikeudenmukainen kohtelu on saanut aikaan suunnatonta vastenmielisyyttä ystävien, naapureiden, kollegoiden ja kaikkien sukulaisteni ja hautajaisiin osallistuneiden ihmisten keskuudessa. Saatuaan tietää tukalasta tilanteestani, jopa Ruotsin kongressin jäsenet ja ihmisoikeusasiantuntijat lähettivät kirjeitä minulle, ilmaistakseen surunvalittelunsa ja rohkaisunsa.

Hiljattain Ruotsin Radio, TV ja useat sanomalehdet ovat julkaisseet uutisia heinäkuun 4:nnen tapauksesta, ihmisoikeuksista Kiinassa ja ilmapiiristä Tiananmenin aukiolla. Ruotsin kansallis-sanomalehti ja Dagens Nyheter julkaisi pitkän artikkelin, jossa esiteltiin yksityiskohtia siitä, kuinka kaukana Kiina on demokraattisesta hallitusjärjestelmästä. Artikkeli kertoo tiukemmasta ja ankarammasta sananvapauden, uskon ja demokratian kontrollista, esimerkkeinä heinäkuun 4:nnen tapauksen tehoisku ja Falun Gongin harjoittajien vaino.

Viimeaikoina Ruotsalaiset tuttavani, joilla uskon olevan arvostusta Kiinalaista kulttuuria ja sivilisaatiota kohtaan, ovat ilmaisseet tuomionsa ihmisoikeusrikkomuksia kohtaan Kiinassa ja epäilleet Kiinan hallituksen puheiden luotettavuutta.
Jos verilöyly Tiananmenin aukiolla heinäkuun 4. päivä viisitoista vuotta sitten paljasti Kiinan hallitsijoiden raakuuden ja hirmuvallan, niin Falun Gongin harjoittajien kansanmurha paljastaa vielä enemmän pahoja ja petollisia toimia.

* * *

Here is the article in English language:
http://en.clearharmony.net/articles/a20078-article.html

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.