Eduskunnan puhemies Falun Gongin harjoittajille: ”jatkakaa, teette arvokasta työtä”

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomen Eduskunnan Puhemies Paavo Lipposen tapaaminen Oulussa

Suomen Eduskunnan puhemies Paavo Lipponen oli 21. päivä toukokuuta 2004 EU-vaalikiertueella Oulussa. Sateisena toukokuun päivänä saimme tilaisuuden keskustella puhemies Paavo Lipposen kanssa. Lipponen kertoi, että Suomen oikeuslaitos on aloittanut yhteistyön kiinalaisten virkaveljiensä kanssa antamalla heille Suomen oikeuslaitoksen mallin, joka edistää oikeudenmukaisuutta. Hän oli tietoinen, että Kiinassa virkamiehet saavat ohjeet ”ylhäältä päin” . Lipponen kertoi, että hän on itsekin Kiinan vierailujensa aikana ottanut esille ihmisoikeusloukkauksia. Hän piti asian julkisuutta tärkeänä ja että asioista tiedotetaan ja puhutaan, se on yksi keino vaikuttaa asioihin. Puhemies toivotti Falun Gongin harjoittajille menestystä, ”jatkakaa, teette arvokasta työtä”. Hän pyysi avustajaansa vastaanottamaan materiaalin, joka oli varattu Puhemiestä varten.


Suomen Pääministeri Matti Vanhasen tapaaminen Raahessa

Saman päivän iltana Suomen Pääministeri Matti Vanhanen oli Raahessa pidettävässä tilaisuudessa, joka oli yleisölle avoin. Tilaisuuden lopussa yleisöllä oli mahdollisuus esittää Pääministerille kysymyksiä. Oululainen Falun Gongin harjoittaja esitti kysymyksen, jossa tuotiin esille Suomen kauppasuhteet Kiinan kanssa. Pääministeri Vanhanen ja yleisö saivat tietää Kiinan pakkotyöleireistä ja niissä teetetyistä tuotteista jotka saattavat päätyä koteihimme. Esille tuli myös ihmisoikeuksien kunnioittamisen tärkeys kauppasuhteissa. Käynnissä olevista oikeusprosesseista mainittiin Kiinan kauppaministerin Bo Xilain saama haaste hänen Yhdysvaltain vierailunsa aikana helmikuussa tänä vuonna. Pääministeri Vanhanen sanoi, että emme voi tietystikään ummistaa silmiämme epäkohdille. Ihmisoikeuksien kunnioittaminen on tärkeää kaikkialla. Tilaisuuden päätyttyä tapasimme Pääministerin lyhyesti hänen kiirehtiessään seuraavaan tilaisuuteen, saimme tilaisuuden antaa hänelle materiaalia joka koski Falun Gongin vainoa.

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.