Saksa: Lapset nauttivat opettavaisista ja hauskoista aktiviteeteista Minghuin talvileirillä

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Vuoden 2024 Minghuin talvileiri pidettiin Horn-Bad Meinbergissä Saksassa 24.12.2024–4.1.2025. Lapset ja heidän vanhempansa viihtyivät samalla kun he opiskelivat ja sovelsivat Falun Dafan periaatteita käytäntöön. Falun Dafa on meditaatioharjoitus, joka opettaa Totuudenmukaisuutta, Myötätuntoa ja Kärsivällisyyttä.

69 osallistujasta 35 oli lapsia Saksasta, Ranskasta ja Slovakian tasavallasta. He lukivat Zhuan Falunia, tekivät harjoituksia ja kertoivat, kuinka he edistyivät kultivoinnissaan noudattamalla Falun Dafan periaatteita.

Lapset oppivat uusia taitoja osallistumalla orkesteriin, kuoroon, kamppailulajeihin ja lavaesityksiin. Kun he valmistautuivat leirin viimeisen päivän konserttiin, he auttoivat toisiaan ja oppivat työskentelemään tiiminä. He oppivat myös maalaamaan ja tekemään paperisia lootuskukkia.

Sillä aikaa, kun lapset harjoittelivat ja valmistautuivat konserttiesitykseensä, vanhemmat menivät jakamaan esitteitä ja selventämään tosiasioita Falun Dafasta lähikauppiaille. Lapset ja heidän vanhempansa vierailivat naapureiden luona ja kutsuivat heidät katsomaan esitystä.

Opiskelua ja harjoitusten tekemistä yhdessä

Lapset lukemassa Zhuan Falunia

Joka aamu jokainen lukee Zhuan Falunia, Falun Dafan pääteosta. Osallistujat jaettiin aikuisten ja lasten ryhmiin, ja jokaisessa ryhmässä oli eri kieliryhmiä: englanti, saksa, ranska, venäjä, vietnami ja kiina.

Lukemisen jälkeen lapset tekivät harjoituksia yhdessä ja heidän vanhempansa auttoivat korjaamaan liikkeitä. Lapset tekivät harjoituksia lyhennetyn opetusversion mukaan. He rohkaisivat toisiaan osallistumaan aiemmin pidettyyn aikuisten harjoitukseen. Vanhemmat lapset nousivat aikaisin omatoimisesti, herättivät nuoremmat lapset, ja he liittyivät aikuisten joukkoon. Lapset ovat edistyneet viime vuodesta, jolloin he tarvitsivat vanhemmiltaan kannustusta.

Lapset tekemässä Falun Dafa -harjoituksia yhdessä

12-vuotias Than Viet osallistui aikuisten harjoituksiin kahdesti leirin aikana. ”Minun oli vaikea nousta niin aikaisin. Asuin huoneessa kolmen muun pojan, Demianin, Michaelin ja Leon, kanssa, jotka olivat myös 12-vuotiaita. Päätimme tehdä harjoituksia aikuisten kanssa. Harjoitukset olivat toista lukuun ottamatta helppoja. Demian ja Leo osallistuivat aikuisten ryhmään kolme kertaa. 14-vuotias Dao rohkaisi meitä tekemään niin ja tuli herättämään meidät aamulla", hän kertoi.

Uudenvuodenaaton juhliminen

Uudenvuodenaattona kaikki sisustivat aulan ja valmistivat välipaloja ja juomia uudenvuoden kunniaksi. Lapset esittivät tansseja ja auttoivat sytyttämään kokon ulkona. Lapset vanhempineen istuivat kokon ympärillä jutellen ja leipoen leipää. Aikuiset järjestivät kaksi ilotulitusesitystä sinä iltana.

Ryhmä nuoria aikuisia, jotka ovat harjoittaneet Falun Dafaa pienestä pitäen, järjestivät itse uudenvuodenaaton tapahtuman, joka koostui musiikista, peleistä ja ruoasta. Se oli heille haastavaa ja opetti koordinoinnin tärkeyden.

Nähdessään kaikkien juhlivan yhdessä eräs äiti sanoi iloisena: ”Ympäristö oli niin puhdas. Meillä oli hyvin hauskaa, ja ilman alkoholia."

Uudenvuodenpäivä: retkiä, harjoituksia ja taistelulajien esittelyä sekä Mestarille tervehdys

Leirin osallistujat esittelevät harjoituksia lähellä Externsteine Rocksia.

Kaikki suuntasivat Externsteine Rocksille uudenvuodenpäivänä. He esittelivät Falun Dafan viisi harjoitusliikesarjaa ja jakoivat esitteitä sekä käsintehtyjä paperisia lootuskukkiaan turisteille. Lapset esittelivät kamppailulajeja, ja kaikki leirin osallistujat ottivat valokuvan ja videon toivottaakseen Mestari Li Hongzhi’lle hyvää uutta vuotta. Koska sää oli kylmä, aikuiset joivat teetä pysyäkseen lämpiminä ja lapset leikkivät aarteenetsintää.

Leirin osallistujat toivottivat Mestari Li Hongzhi’lle hyvää uutta vuotta.

Lapset esittelevät taitojaan

Konsertti oli Minghuin talvileirin kohokohta, jossa lapset esittelivät, mitä he ovat oppineet viimeisen kuuden päivän aikana. He esittelivät Falun Dafaa ja perinteistä kiinalaista kulttuuria harjoitusten, taistelulajien, Han-dynastian muotinäytöksen, pienen orkesteriesityksen, instrumenttisoolon ja kuoron avulla.

Lapset esittelivät harjoituksia ja lauloivat kuorossa konsertissa.

Vanhemmat ja lapset arvostavat Minghui-leiriä

Celine, 13, piti leiriä mahtavana: ”Minun ei tarvinnut muistuttaa itseäni, että oli aika tehdä harjoitukset. Olen osa ryhmää, mikä on aivan erilaista kuin koulussa ollessani. Uskon, että kultivointini parani, koska opetusten lukeminen muiden kanssa vaikuttaa asiaan.”

Erin, 15, sanoi, että hän oli velttoillut kultivoinnissaan: ”Kun sain tietää, että Minghuin talvileiri järjestetään lukukauden tauon aikana, tiesin, että minun oli mentävä, koska se toisi kultivoinnin takaisin elämääni. Toivon, että pysyn näin ahkerana myös leirin päätyttyä.”

Laura, 14, kertoi tunteneensa, että Mestari oli järjestänyt leirin, jotta hän voisi edistyä kultivoinnin harjoittamisessa ja kehittää musiikkitaitojaan. ”Opettaja auttoi minua viulunsoitossa, ja edistyin merkittävästi. Pystyin auttamaan kahta ranskalaista viulunsoittajaa, 8-vuotiasta Juliania ja 10-vuotiasta Lisaa.

Sibylle, 56, sai tietää Falun Dafasta poikansa ansiosta: ”Kun lapseni oli pieni, hän kertoi minulle haluavansa oppia pasuunansoittoa, ja menin hänen kanssaan Tian Guo -marssiorkesterikoulutukseen. Myöhemmin aloin harjoittaa Falun Dafaa ja ymmärsin, mikä oli orkesterin tarkoitus. En ollut koskaan ajatellut, että soittaisin rumpuja. Uskon, että voin läpäistä kokeen tänä vuonna ja olla pätevä soittamaan orkesterissa.”

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2025/1/18/223...

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.