Uhanalaisten kansojen yhdistys (The Society for Threatened Peoples [GfbV]), ihmisoikeusjärjestö, jonka kotipaikka on Göttingenissä, Saksassa, julkaisi lehdistötiedotteen nimeltä "Falun Gongin harjoittajat edelleen laittomasti vangittuina Kiinassa, vapauttakaa Yuande Ding!” englanniksi ja saksaksi 28. marraskuuta 2024. Artikkelissa kritisoitiin Kiinan kommunistipuoluetta (KKP) sen rikoksista Falun Gongin harjoittajia vastaan ja vaadittiin, että tähän vainoon syyllistyneet rangaistaan lain mukaan.
Jasna Causevic, GfbV:n asiantuntija kansanmurhan ehkäisemisessä, korosti lehdistötiedotteessa: "Kiinan hallituksen on lopetettava Falun Gongin harjoittajien vaino, joka on kestänyt 25 vuotta. Näihin Kiinan valtion tekemiin rikoksiin kuuluu tekoja, jotka loukkaavat perusihmisoikeuksia ja kansainvälisiä normeja. Syylliset on saatettava oikeuden eteen Kiinan lakien ja Yhdistyneiden Kansakuntien kidutuksen vastaisen yleissopimuksen mukaisesti.”
Kuvakaappaus Saksan lehdistötiedotteesta, jonka Uhanalaisten kansojen yhdistys julkaisi 28. 11. 2024.
Yhdistys kehotti KKP:tä vapauttamaan välittömästi Falun Gongin harjoittajan Ding Yuanden ja kaikki muut harjoittajat, jotka hallinto saattoi laittomasti oikeuden eteen vuosi sitten vain siksi, että he uskovat Falun Gongiin. Artikkelissa todettiin: "Näytösoikeudenkäynneissä vähän ennen EU:n ja Kiinan välistä huippukokousta marras- ja joulukuussa 2023 Kiinan hallitus tuomitsi 22 Falun Gongin harjoittajaa Rizhaosta, Shangdongin maakunnasta.”
28. marraskuuta 2023 Wulianin piirioikeus tuomitsi laittomasti Falun Gongin harjoittajan Ding Yuanden Wulianin piirikunnasta Rizhaon kaupungista ja tuomitsi hänet kolmeksi vuodeksi vankeuteen ja 15 000 yuanin sakkoon 15. joulukuuta 2023. Samana vuonna 4., 5. ja 6. joulukuuta, kolmena peräkkäisenä päivänä, 21 Falun Gongin harjoittajaa, mukaan lukien Hong Meishuang, Guo Xin ja Jiang Haipo pidätettiin, ja heitä syytettiin samassa tuomioistuimessa. Nämä harjoittajat tuomittiin myöhemmin eri pituisiin vankeusrangaistuksiin 25. joulukuuta 2023, ja heille määrättiin sakkoja yhteensä 228 000 yuania. Hong Meishuang tuomittiin 5,5 vuodeksi vankeuteen ja 10 000 yuanin sakkoon. Guo Xin tuomittiin 4 vuodeksi ja 3 kuukaudeksi vankeuteen ja 30 000 yuanin sakkoon.
Uhanaisten kansojen yhdistys tuomitsi aiemmin jyrkästi KKP:n Falun Gongin harjoittajien laajamittaisen vainon Rizhaon kaupungissa Shandongin maakunnassa. Yhdistys antoi 27. joulukuuta 2023 englannin- ja saksankielisen lausunnon, jossa se kritisoi Rizhaon kaupungin viranomaisia harjoittajien joukkopidätyksistä ja laittomista oikeudenkäynneistä. Lehdistötiedotteen mukaan "häntä (Ding Yuandea) vastaan esitetyt syytteet ovat yhtä mielivaltaisia ja absurdeja kuin hänen pidätyksensä olosuhteet. Kommunistinen hallinto on tietoinen siitä, ettei tälle ole laillista perustaa. Tämä näytösoikeudenkäynti on osa Falun Gongin harjoittajia vastaan suunnattua vainokampanjaa, jota Kiinan hallitus on jatkanut 25 vuotta."
Kuvakaappaus Uhanalaisten kansojen yhdistyksen lehdistötiedotteesta 27.11.2023.
Marraskuun 28. päivänä 2024 Ding Yuanden poika Ding Lebin sanoi haastattelussa: "Isäni tuotiin Wulianin kansantuomioistuimen eteen vain siksi, että hän harjoittaa Falun Gongia, kiinalaista meditaatioharjoitusta. Oikeudenkäynnille ei ollut mitään laillista perustaa. Vankilassa häntä aivopestään, jotta hän luopuisi Falun Gongista ja alkaisi halveksia sitä. Hän kärsii mitä todennäköisimmin myös kidutuksesta. Vankilassa hän saattaa myös joutua elinryöstön uhriksi, koska KKP väitetysti otti tämän julmuuden käyttöön rangaistuksena poliittisille vangeille.”
Jasna Causevic sanoi samassa lehdistötiedotteessa: "Tuemme Dingin perhettä ja jatkamme Yuande Dingin vapauden puolustamista ja hänen vaimonsa, joka vangittiin toukokuussa 2023, ja joka on tällä välin vapautettu, suojelua."
Uhanalaisten kansojen yhdistyksen hallituksen sekä ihmisoikeusryhmän jäseniä pitelemässä bannereita vaatien KKP:tä lopettamaan Falun Gongin vaino ja ilmaisten tukensa kaikille Falun Gongin harjoittajille.
Lehdistötiedotteessa lainattiin Ding Lebiniä: "Kiinan hallitus on myös tehostanut ylikansallista sorto- ja vakoilutoimintaa Saksassa asuvia kiinalaisia ihmisoikeusaktivisteja vastaan. Kiinan kommunistinen puolue yrittää hiljentää minut julkisen ja jatkuvan vanhempieni puolustamisen vuoksi.”
Jasna Causevic myös vaati Saksan liittohallitusta puolustamaan voimakkaasti KKP:n vainoa paenneiden Saksassa asuvien ihmisten oikeuksia. "Lisäksi kehotamme saksalaisia poliitikkoja käymään neuvotteluja Kiinan hallituksen virkamiesten kanssa vangittujen Falun Gongin harjoittajien, poliittisten toisinajattelijoiden, kristittyjen, muslimien, etnisiin vähemmistöihin kuuluvien ja muiden Kiinan väestöryhmien vapauttamiseksi.”
Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2024/12/10/222028.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.