Entinen radioaseman päätoimittaja järkyttyi saatuaan tietää, että hänen eläkkeensä oli keskeytetty sen jälkeen, kun hän oli ollut kolme vuotta vangittuna Falun Gongin harjoittamisen takia. Kun hän teki valituksen sosiaaliturvatoimistoon, tuomari sanoi hänelle: "Voimme suhtautua lempeästi murhiin tai tuhopolttoihin, mutta emme Falun Gong -tapauksiin." Jatkuvan häirinnän takia Chen Xingbo on sen jälkeen joutunut asumaan poissa kotoa.
Chen Xingbo, 72, Xingtain kaupungista Hebein maakunnasta pidätettiin 24. marraskuuta 2019 ja tuomittiin kolmeksi vuodeksi Xiangdun käräjäoikeudessa 10. syyskuuta 2020.
Pian Chenin tuomion jälkeen Xingtain radioasema poisti hänet eläkkeellä olevien listalta ja keskeytti kaikki hänen eläke-etunsa.
26. tammikuuta 2021, noin kolme viikkoa sen jälkeen, kun Chen oli otettu vastaan Jidongin vankilaan, radioasema löysi hänen vaimonsa Sunin ja vaati tätä palauttamaan 80 000 yuania eläkemaksuja, jotka Chenille oli maksettu hänen viimeisten 15 kuukauden pidätyksensä aikana. Kun vaimo kieltäytyi vaatimuksesta, viranomaiset uhkasivat myydä heidän talonsa tai keskeyttää Sunin oman eläkkeen.
Kun Chen vapautettiin 23. marraskuuta 2022 lähes sokeana ja vakavasti sydänsairaana, hän meni radioasemalle ja sosiaaliturvatoimistoon saadakseen oikeutta. Chen Jiangqi, Xingtain sosiaaliturvatoimiston apulaisjohtaja, sanoi hänelle: "Kaikki, mitä sanoit, on oikein. Mutta en silti voi palauttaa eläkettäsi. Mitä voit tehdä minulle? Voit haastaa minut oikeuteen. Jos tuomari määrää, että minun pitää palauttaa eläkkeesi, niin teen sen!"
Chen nosti sitten hallintoriitakanteen Xingtain talouskehitysalueen tuomioistuimeen. Tuomari Zhang Guozheng teki asiat hänelle vaikeiksi kaikin mahdollisin tavoin. Hän sanoi: "Voimme suhtautua lempeästi murhiin tai tuhopolttoihin, mutta emme Falun Gong -tapauksiin. Tämä on erittäin tärkeä ja arkaluonteinen aihe." Zhang myös uhkasi Chen’ia: "Sinun on parempi luovuttaa heti. Kanteen nostamisesta ei ole mitään hyötyä."
Yli vuosi sen jälkeen, kun Chen nosti kanteen, tuomioistuin kieltäytyi hyväksymästä sitä eikä antanut muodollista vastausta selittääkseen, miksi sitä ei hyväksytty. Samaan aikaan Chen joutui myös jatkuvan häirinnän ja pelottelun kohteeksi monien organisaatioiden taholta, mukaan lukien tuomioistuin, sosiaaliturvatoimisto, radioasema, paikallinen poliisi ja vetoomustoimisto. Hän on joutunut asumaan poissa kotoa välttääkseen vainon, eikä hänen perheensä ole kuullut hänestä mitään moneen kuukauteen.
Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2024/11/29/221875.html
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.