Harjoittajilla oli aktiviteetti Helsingin keskustassa 20.4.2024.
Monet ihmiset pysähtyivät lukemaan selityksiä kuvataulujen taustoista. Sen jälkeen he menivät harjoittajien luo, saivat infomateriaalia Falun Gongista, ja heille kerrottiin Kiinan kommunistipuolueen julmasta vainosta. Monet heistä allekirjoittivat tukivetoomuksen vainon lopettamiseksi.
Ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen vainon lopettamiseksi.
Kaksi turistia Isosta-Britanniasta, James ja Gina, pysähtyivät harjoittajien telttakatokselle ja lukivat esitteen. Harjoittaja kysyi, tiesivätkö he Falun Gongin vainosta Kiinassa. James sanoi heti: "Se on kaikki Jiang Zeminin tekoja, eikö niin?"
James selitti, että hänellä on pääaineena Kiinan-tutkimus ja että hänellä on paljon tietoa ihmisoikeusasioista. Sekä James että Gina sanoivat tietävänsä KKP:n olevan erilainen kuin Kiinan kansalaiset. Ennen lähtöään he toivottivat harjoittajille onnea ja sanoivat olevansa iloisia tavattuaan heidät.
Suomalais-brittiläinen Matt sanoi, ettei voisi kuvitella tai sietää ihmisoikeuksista piittaamatonta hallintoa, ja siksi hän tuki kaikkea ihmisoikeustoimintaa ja allekirjoitti vetoomuksen.
Turkkilainen Ahul allekirjoittaa vetoomuksen.
Harjoittajat pitivät mielenilmauksen Kiinan suurlähetystön edessä Helsingissä 25. huhtikuuta juhlistaakseen samana päivänä vuonna 1999 järjestetyn rauhanomaisen vetoomuksen 25. vuosipäivää.
Harjoittajien mielenilmaisu Kiinan suurlähetystön edessä Helsingissä 25.4.2024.
Paikallinen asukas kertoi harjoittajalle, että hän työskenteli Kiinassa viisi vuotta sitten. Hän tiesi Kiinan kommunistisen puolueen Falun Gongin harjoittajiin kohdistamista elinryöstöistä ja ilmaisi huolensa nykyisestä ihmisoikeustilanteesta siellä. Hän sanoi: "Kiitos, että jaatte niin paljon tärkeitä tietoja, ja kiitos sinnikkyydestänne! Olette erittäin tärkeällä asialla!”
Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2024/4/29/216...
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.