Salainen vaatetehdas naisvankilassa

Liaoningin maakunnan naisvankilassa on rakennus nimeltä "taide- ja käsityörakennus". Nimestään poiketen rakennus on itse asiassa massiivinen vaatetehdas, jossa vangit tekevät vaatteita ilman palkkaa.

Vankilassa valmistetut vaatteet kuljetetaan kaikkialle Kiinaan ja viedään Japaniin, Etelä-Koreaan, Kanadaan ja muihin maihin. Sen peittämiseksi, että vaatteet on valmistettu pakkotyöllä, etiketeissä mainitaan aina, että vaatteet on valmistettu tietyissä tehtaissa, jotka sijaitsevat muualla kuin vankilassa.

Uudessa rakennuksessa on viisi kerrosta ja kaksi hissiä, jotka kuljettavat vain materiaaleja – ei työntekijöitä. Kangas leikataan ensimmäisessä kerroksessa, ja puolivalmis materiaali lähetetään ylempiin kerroksiin koottavaksi lopputuotantoa varten. Valmiit vaatteet pakataan ja varastoidaan ensimmäisessä kerroksessa.

Kaksi päivää rakennuksen käyttöönoton jälkeen molemmat hissit menivät epäkuntoon. Vankien piti kantaa lähes tuhat kiloa materiaalia ylös ja alas portaita pitkin. He olivat uupuneita jo ennen kuin päivä edes alkoi. Hissien korjaus kesti viikkoja, ja pian ne menivät jälleen epäkuntoon. Tavaroiden kantamisesta käsin ylempiin kerroksiin tuli vangeille rutiinia.

Jos vangit eivät pystyneet saavuttamaan vaadittua kiintiötä, heitä rangaistiin muun muassa kieltämällä heitä peseytymästä kovan työpäivän jälkeen. Joitakin vankeja kiellettiin peseytymästä päivien ja jopa viikkojen ajan helteisinä kesäpäivinäkin. Kuumina kesäpäivinä, kun työpajat olivat täynnä vankeja ja yli sata käynnissä olevaa konetta huokui kuumuutta, vangit olivat hiestä märkiä.

Falun Gongin harjoittajia, jotka on vangittu vakaumuksensa vuoksi, kohdeltiin vieläkin pahemmin. Joiltakin evättiin peseytyminen kuukausiksi, ja he joutuivat elämään likaisina ja pahalta haisevina yksinkertaisesti siksi, että he kieltäytyivät luopumasta vakaumuksestaan tai että he eivät olleet allekirjoittaneet lausuntoa, jossa olisivat myöntäneet Falun Gongin harjoittamisen olevan rikos.

On myös muita fyysisen väkivallan muotoja, kuten pakottaminen seisomaan liikkumatta tuntikausia tai kirjoittamaan vankilan sääntöjä lukuisia kertoja. Vankien piti työskennellä 11 tuntia joka päivä, ja he olivat fyysisesti uupuneita päivän jälkeen. Monet päättivät jättää ateriat väliin ehtiäkseen saada päivän työkiintiön täyteen. Toiset päättivät olla juomatta vettä koko päivänä välttääkseen wc-tauot.

Nälän, janon ja fyysisen uupumuksen rasittamina monet eivät pystyneet keskittymään kunnolla työhönsä. Usein sattui onnettomuuksia, kun ompelukoneen neula meni vangin sormen läpi. Joskus neula katkesi vangin sormen sisällä, ja hänen täytyi vetää se hampaillaan ulos, sitoa haava ja jatkaa työskentelyä, sillä vartijat eivät vähentäneet työtaakkaa, vaikka joku olisi loukkaantunut.

Sen lisäksi, että vangit joutuivat työskentelemään ilman palkkaa, he joutuivat valehtelemaan työoloista viranomaisille. Ennen kuin valvontaviranomaiset tulivat tarkastuskäynnille, vartijat käskivät kaikkia kertomaan, että he työskentelevät kahdeksan tuntia päivässä ja käyvät lämpimässä suihkussa joka viikko. Vartijat eivät edes häpeilleet sanoa tätä, vaikka he tiesivät jokaisen työskentelevän vähintään 11 tuntia päivässä ja käyvän lämpimässä suihkussa korkeintaan kaksi kertaa vuodessa.

Korona-pandemian aikana vartijat määräsivät vangin mittaamaan kaikkien vankien lämpötilan joka päivä, mutta tällä järjestelyllä ei ollut käytännössä mitään tarkoitusta. Kun jollakin vangilla todella oli kuumetta, kukaan ei halunnut eristää häntä tai tarjota hoitoa, ja hänen täytyi silti tehdä sama työmäärä kuin kaikkien muidenkin.

Vastatulleet vangit saivat vain päivän tai kaksi aikaa tutustua ympäristöön ennen kuin heidät pakotettiin aloittamaan työt. Useimmat eivät aluksi pystyneet täyttämään päiväkiintiötä, joten he eivät saaneet pestä itseään ja joutuivat seisomaan tuntikausia paikallaan tai kopioimaan vankilan sääntöjä käsin kirjoittamalla. Koska he eivät saaneet ostaa hygieniatuotteita tai lainata tavaroita muilta vangeilta, heillä ei ollut hammastahnaa tai saippuaa käytettäväksi, ja joskus heidän piti pakon edessä poimia käytettyä wc-paperia roskakorista.

Joka kuukausi vangit saivat soittaa kolmen minuutin puhelun perheelleen. He eivät kuitenkaan saaneet puhua siellä tapahtuvasta väkivallasta, vaan heidän piti sanoa esimerkiksi: “työ on helppoa, minulla on paljon syötävää ja kaikkea mitä tarvitsen, eikä kukaan ole minulle ilkeä." Jos joku kertoi siitä, mitä todella tapahtui, vartijat kielsivät häntä soittamasta perheelleen tai perhetapaamiset kiellettiin kokonaan.

Keskipäivällä piti olla tunnin tauko, mutta vartijat eivät antaneet pitää sitä, vaan käytännöllisesti katsoen puristivat vangeista kaiken irti. Vartijat käskivät vankeja nojaamaan pöytiensä päällä ja teeskentelemään, että he lepäävät. Tämä jälkeen he kuvasivat lyhyen videon todistaakseen, että vangeille oli annettu aikaa levätä. Minuutin tauko keskipäivällä oli kaikki, mitä vangit saivat levätä.

Lähde: https://en.minghui.org/html/articles/2023/11/4/212...