Suomi: Falun Dafa kiinnosti kävijöitä Maailma kylässä -festivaaleilla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Maailma kylässä -festivaali on kestävän kehityksen tapahtuma, joka järjestettiin 27.–28.5.2023 Helsingin Suvilahdessa. Festivaali, jonka teema tänä vuonna oli muutosvoima, houkutteli paikalle lauantaina 27 000 kävijää ja sunnuntaina 22 000 kävijää. Sää oli aurinkoinen ja tunnelma leppoisa.

Harjoittajilla oli oma osasto, jossa he esittelivät Falun Gong -harjoituksia ja selvensivät tosiasioita Falun Dafasta ja siihen kohdistuvasta vainosta Kiinassa. Saatuaan tietää, että kyse oili ihmisoikeuksista monet ihmiset pysähtyivät osastolla ja allekirjoittivat vetoomuksen vainon lopettamiseksi. Jotkut jopa jäivät jonottamaan omaa vuoroaan.

Eräs nainen liikuttui kyyneliin kuultuaan esittelyn Falun Gongin julmasta vainosta. Eräs mies sanoi, että hänen lävitseen kulki väristyksiä kuin shokki, kun hän kuunteli. Yksi kävijöistä halusi oppia, kuinka Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys sanotaan kiinaksi.

 
Falun Gongin harjoittajat esittelemässä harjoituksia

Falun Gongin harjoittajilla oli myös mahdollisuus esitellä harjoituksia "lavalla". Monet ihmiset seurasivat esitystä ja jotkut jäljittelivät harjoittajien liikkeitä.

 
Falun Gongin harjoittajat esittelevät harjoituksia lavalla.

 
 
Yleisö seurasi ja jotkut jäljittelivät harjoitusliikkeitä oppiakseen ne.

 
Ihmisiä kokoontui Falun Dafa -osastolle saadakseen lisätietoa, ja monet allekirjoittivat vetoomuksen tukeakseen harjoittajien pyrkimyksiä.

 
Ihmiset allekirjoittivat aktiivisesti tukivetoomuksen.

Iranilainen Diana sanoi: "Työnne on erinomaista, ja tuemme teitä. Ketään ei pidä kohdella näin. Ihmisillä on oikeus valita, miten he elävät. Uskon vakaasti, että syylliset saavat ansaitsemansa rangaistuksen. Olette kärsineet, mutta lopulta teidät palkitaan." Hänen ystävänsä Isla oli samaa mieltä ja sanoi: "Vainoajat ovat väärässä. Me tuemme teitä."

 
Diana (toinen oikealta) ja hänen ystävänsä tukevat voimakkaasti Falun Gongin harjoittajia

Bheneffe on käynyt Kiinassa ja asunut Taiwanilla neljä vuotta. Hän sanoi: "Olin todella iloinen, kun näin teidät esittelemässä harjoituksia lavalla eilen. Se oli hämmästyttävää. Esittelitte Falun Dafaa ja harjoituksia suomeksi erittäin hyvin. Se on hienoa. Tiedän, että ette ole vain täällä, vaan järjestätte myös muita aktiviteetteja, kuten esitteiden jakamista Kampissa ostoskeskuksen lähellä, aktiviteetteja rautatieasemalla ja harjoituksia puistossa."

Hän jatkoi: "Tunnen energianne ja ymmärrän tilanteenne. Se on kuin kävelisi tulen läpi. Mutta uskon, että onnistutte, ja uskon vakaasti, että tämä tekee yhteiskunnasta positiivisemman. Uskon siihen sataprosenttisesti! "

 
Benieff: Uskon vakaasti, että onnistutte

Nancy, suomalaissyntyinen kiinalainen, oli hyvin kiinnostunut Falun Dafasta ja kysyi harjoittajilta jatkuvasti erilaisia kysymyksiä, kuten, miksi he halusivat selventää tosiasioita Falun Dafasta. Kun hän sai tietää, että KKP vainosi Falun Gongin harjoittajia julmasti, hän järkyttyi ja halusi allekirjoittaa vetoomuksen. Hän sanoi harjoittajille: "Tosiasioiden selventäminen ihmisille siitä, mitä Kiinassa on tapahtunut, on erittäin tärkeää." Hän kysyi, millä tavalla hän voisi auttaa ja otti iloisena vastaan uuden, tänä vuonna julkaistun Minghui-lehden, kotiin vietäväksi.

Kaksi puolalaista naista näki kerran Falun Gongin harjoittajien paraatin Varsovassa. Kuultuaan KKP:n harjoittamasta elinten ryöstämisestä toinen heistä sanoi: KKP:n hallinnon alaisuudessa on turha puhua ihmisoikeuksista. KKP pelkää tällaista suurta ihmisjoukkoa. Elinten ryöstäminen on kauheaa ja käsittämätöntä.”

 
Kaksi puolalaista naista sanoivat nähneensä harjoittajien paraatin Varsovassa.

Laura, opiskelija, sanoi: "KKP: ei ole sama kuin kiinalaiset. KKP haluaa panna kaikki kiinalaiset samaan nippuun, mutta todellisuudessa kyse ei ole samasta asiasta. Kun KKP haluaa tehdä jotain, se ei mieti, hyödyttääkö se ihmisiä. Se ottaa huomioon vain oman etunsa. KKP on korruptoitunut."

Eero on helsinkiläinen opiskelija ja yleensä erittäin kiinnostunut politiikasta. Hän on seurannut Kiinan uutisia verkossa. Hän ja hänen ystävänsä allekirjoittivat tyytyväisinä vetoomuksen ja kiittivät harjoittajia saamistaan kauniista lootuskukista.

Viivi, opiskelija, oli kuullut KKP:n pahoista asioista aiemminkin, mutta hän ei tiennyt tarkempia yksityiskohtia. Kuultuaan Kiinan julmasta vainosta hän oli järkyttynyt ja allekirjoitti vetoomuksen epäröimättä.

Janette ja Janna pysähtyivät osastolle, ja kun heiltä kysyttiin, miltä heistä tuntui kuultuaan elinryöstöistä, he molemmat vastasivat: "Se tuntuu kauhealta."

Anni sanoi: "Ihmisten pitäisi saada tehdä, mitä he haluavat, eikä heitä saisi vangita tai vainota Falun Dafan harjoittamisesta tai meditoinnista. Se on väärin. Kuinka hallitus voi noin vain vangita omia kansalaisiaan ja määrätä mihin he saavat uskoa. Jokaisella tulee olla sananvapaus, vapaus päättää omasta elämästään."

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.