Suomi: Lukiolaiset tutustuvat Falun Dafaan Vantaalla

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Falun Dafan harjoittajat kutsuttiin esittelemään menetelmää 35 opiskelijalle Vantaalle Tikkurilan Lukioon 16. maaliskuuta 2023. Sekä opettajat että opiskelijat opettelivat harjoitusliikkeitä.

 
Harjoittaja esitteli Falun Dafaa ja kertoi harjoittajiin kohdistuvasta vainosta Kiinassa Tikkurilan lukion oppilaiden luokkahuoneessa Vantaalla.

 
Opettajat ja oppilaat opettelivat Falun Dafa -harjoituksia

Suomen koulut tarjoavat yleensä uskonnollisiin vakaumuksiin liittyviä kursseja. Joka vuosi opettajia eri kouluista kutsuu Falun Dafan harjoittajia keskustelemaan oppilaiden kanssa suodakseen oppilaille mahdollisuuden saada perusteellista tietoa Falun Dafasta.

Harjoittaja kertoi Tikkurilan lukion oppilaille, mitä Falun Dafa on, kuinka se levisi laajalti Kiinassa ennen vuotta 1999 ja kuinka KKP (Kiinan kommunistipuolue) on vainonnut Falun Dafaa vuodesta 1999 lähtien.

Hän kertoi oppilaille, että Kiinan urheilukomissio oli arvioinut "Falun Gongin harjoittajien määrän nousseen 70–100 miljoonaan ennen vuotta 1999. Se oli enemmän kuin Kiinan kommunistisen puolueen jäsenten määrä tuolloin."

Harjoittaja kertoi myös, että kiinalainen kulttuuri on yksi maailman vanhimmista kulttuureista, jolla on tuhansien vuosien historia, ja että Falun Dafa opettaa perinteistä kiinalaista viisautta ja korostaa moraalisten arvojen merkitystä.

Hän sanoi, että Falun Dafan harjoittajan tulisi ottaa muut huomioon kaikissa tilanteissa. "Harjoittaja ei tee vain harjoituksia, vaan hän pyrkii myös olemaan hyvä ihminen ja kultivoimaan luonnettaan." Harjoittajat kutsuvat tätä kiintymysten löytämiseksi. Esimerkiksi, kun asiat eivät mene hyvin, harjoittaja tutkii sisintään nähdäkseen, missä hän teki väärin. Tällainen prosessi on erittäin hyödyllinen fyysiselle ja henkiselle terveydelle.

Opettaja kysyi: "Mikä on hyvän ihmisen kriteeri?" Harjoittaja selitti: "Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys ovat Falun Dafan kultivoinnin perusta. Hyvä ihminen noudattaa näitä periaatteita."

Harjoittaja kertoi Kiinassa tapahtuvasta Falun Dafan vainosta, jonka KKP ja sen silloinen johtaja Jiang Zemin käynnistivät vuonna 1999. Harjoittaja kertoi opiskelijoille, että harjoittajia vastaan tehdyt rikokset, mukaan lukien elinryöstöt eläviltä harjoittajilta, on paljastettu yksi toisensa jälkeen, mikä on järkyttänyt maailmaa. Riippumattomat tutkijat David Matas ja David Kilgour julkaisivat ensimmäisen raporttinsa vuonna 2006, ja siinä kerrottiin yksityiskohtaisesti heidän tutkimuksestaan, joka koski elinten tahdonvastaista poistamista eläviltä Falun Dafan harjoittajilta Kiinassa. Asia sai kansainvälistä huomiota.

Eräs opettaja, joka työskenteli kerran Euroopan unionissa, kysyi: "Mikä on tällä hetkellä Falun Gongin vainon tilanne Kiinan ulkopuolella?"

"KKP on häirinnyt harjoittajia ulkomailla jo pitkään", harjoittaja vastasi. "He itse asiassa häiritsivät joitain harjoittajia Suomessa puhelimitse." Harjoittaja selitti, että Chen Yonglin, entinen konsuli Kiinan konsulaatissa Australiassa, todisti Yhdysvaltain kongressille, että vähintään yhden virkamiehen jokaisessa Kiinan suurlähetystössä on oltava vastuussa Falun Dafan vainoamiseen liittyvästä työstä. Chenin tietojen mukaan Australiassa toimi yli tuhat kiinalaista agenttia ja ilmiantajaa.

Harjoittaja antoi vielä kaksi esimerkkiä. Yksi koski suomalaisen yliopiston professoria, joka yritti estää harjoittajia näyttämästä kampuksella dokumenttia, joka paljastaa KKP:n Falun Dafan vainon. Toinen esimerkki oli Kiinan suurlähetystön henkilökunta, joka vaati Tampereen teatteria vuonna 2008 irtisanomaan esityssopimuksensa Shen Yun Performing Artsin kanssa, koska esitys sisälsi kohtauksia, joissa kuvattiin KKP:n harjoittamaa Falun Dafan vainoa. "Tampereen teatteri torjui Kiinan suurlähetystön uhkauksen", harjoittaja sanoi.

Jotkut oppilaista kysyivät: ”Onko Falun Dafa poliittinen vai katsoiko KKP sen poliittiseksi voidakseen sen varjolla hyökätä Falun Dafaa vastaan?" Harjoittaja selitti, että Falun Dafa ei ole kiinnostunut politiikasta, eikä sillä ole poliittista agendaa. "Sen jälkeen, kun vaino alkoi, harjoittajat ovat kertoneet maailmalle KKP:n todellisen luonteen ja kehottaneet kiinalaisia vetäytymään KKP:stä ja lopettamaan seuraamasta pahuutta." Hän sanoi, että yli 400 miljoonaa kiinalaista on eronnut KKP:stä ja sen liitännäisjärjestöistä, koska he eivät halua seurata häijyä KKP:tä.

Opettaja sai harjoittajalta lahjaksi paperista taitellun lootuskukan tunnin lopussa. Hän kiitti harjoittajaa: "Tämän puheen sisältö oli opiskelijoille erittäin hyvä. Paljon kiitoksia saapumisestanne, ja toivotamme teidät tervetulleiksi tulemaan uudelleen.”

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.