Harjoittajat eivät ole koskaan lakanneet lisäämästä tietoisuutta laittomasta ja brutaalista jo 23 vuotta kestäneestä vainosta. Yhä useammat ihmiset ovat sen seurauksena saaneet tietää totuuden Falun Dafasta. Jotkut saivat siunauksia toistaessaan lauseita ”Falun Dafa on hyvä; Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä.” Jotkut uskalsivat puhua Dafasta julkisesti osoittaakseen tukensa. Tässä muutama kertomus kolmelta Falun Dafan harjoittajalta.
Kertomus 1: Syövästä toipuminen toistamalla hyväenteisiä lauseita
Ming, sukulaiseni, sai diagnoosin nenänielun myöhäisvaiheen syövästä vuosi sitten. Kun syöpäsolut levisivät imusolmukkeisiin, lääkäri ei voinut operoida häntä vaan ehdotti kemoterapiaa.
Ming, 42, sai kuulla raskaita uutisia. Kun hän oli seitsemänvuotias, hänen isältään löytyi ruokatorven syöpä, ja isä kuoli myöhemmin sairauteen. Ajatellessaan isäänsä hänellä ei ollut paljon uskoa selviämisestään.
Kun menin tapaaman häntä, hänen koko perheensä oli hyvin huolestunut. Jaoin heille muutamia Dafa-materiaaleja ja kehotin heitä toistamaan lauseita ”Falun Dafa on hyvä; Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä,” koska moni parantumattomasti sairas on parantunut tehdessään niin. He olivat hyvin vastaanottavaisia ja suostuivat yrittämään.
Kävin tapaamassa Mingiä ja hänen perhettään muutaman kerran jälkeenpäin ja toin lisää Dafa- materiaalia heille. He pitivät kirjoituksista todella paljon ja myös jatkoivat lauseiden lausumista.
Muutamaa kuukautta myöhemmin Ming soitti minulle ja kertoi innoissaan, että lääkäri ei löytänyt yhtään syöpäsolua hänestä viimeisen tarkastuksensa yhteydessä. Hänen perheensä oli iloinen, ja he sanoivat olevansa kiitollisia Dafan armollisuudesta.
Kertomus 2: Autokolarista Selviytyminen suojellessaan Dafa-kirjaa
Ensimmäisinä vuosina vainon alettua paikallinen harjoittaja pyysi sukulaistaan Yania, joka on myös minun ystäväni, auttamaan Zhuan Falunin eli Falun Dafan pääteoksen säilyttämisessä, koska harjoittaja pelkäsi, että poliisi voisi tehdä kotietsinnän hänen asuntoonsa minä hetkenä hyvänsä.
Huolimatta potentiaalisesta vaarasta Yan otti asian hyvin vakavasti ja laittoi varovasti kirjan talteen.
Ei kauankaan, kun Yan lähti ulos kahden ystävänsä kanssa. Takaisin tullessaan he törmäsivät autolla puhelinpylvääseen. Toinen kavereista kuoli saman tien paikan päällä, ja toiselta murtui selkä. Mutta Yan selvisi vahingoittumatta.
Paikan päällä olleiden silminnäkijöiden mukaan he kaikki luulivat, että Yan oli kaikista vaarallisimmassa asemassa, koska hän oli se, joka sai kaikista suorimman iskun törmäyksestä.
Yan sanoi minulle myöhemmin, että kolarin tapahtuessa, keltainen valonsäde ilmestyi ja suojasi häntä suoralta iskulta pylvääseen. Hän tiesi, että se oli siunaus Falun Dafalta. Hän tunsi itsensä onnekkaaksi selviytyessään kolarista. ”Dafa on mahtava! Se on pahuutta, kun Kiinan kommunistinen puolue vainoaa sinua,” hän sanoi.
Kertomus 3: Kyläläiset puhuvat Dafan puolesta
Moni ihminen kylästäni tietää, että harjoitan Falun Dafaa, ja he ovat ihmeissään nähdessään, että minä, 60-vuotias nainen, kykenen vielä hoitamaan maatyöt itsekseni ja olemaan aina hyvällä tuulella.
Kun poliisi tuli kylääni ja kysyi naapuriltani, tiesikö hän kenenkään harjoittavan Dafaa täällä, hän ei paljastanut mitään tietoja minusta.
Kun kälyni oli ystäviensä seurassa, hän kertoi heille Dafasta, varsinkin uskomattomasta tapahtumasta, jonka hän itse koki. Oli kylmä talvinen päivä. Hän ja lankoni ajoivat toimittaakseen tiiliä. Ajaessaan lumista mäkeä he yhtäkkiä menettivät auton hallinnan. Juuri kun he olivat putoamaisillaan mäkeä alas, auto pysähtyi. He saivat myöhemmin auton käynnistettyä uudelleen ja ajoivat kotiin. Kumpikaan heistä ei vahingoittunut, eikä auto myöskään vaurioitunut.
Eräs naapurini, noin 60-vuotias, sai syöpädiagnoosin muutama kuukausi sitten. Annoin hänelle mediasoittimen, johon oli tallennettu kertomuksia ihmisistä, jotka olivat parantuneet syövästä toistaessaan lauseita ”Falun Dafa on hyvä; Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä.” Hän teki niin ja sai terveytensä takaisin kolmessa kuukaudessa.
Toisinaan ihmiset huusivat ”Falun Dafa on hyvä; Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä” minulle nähdessään minun jakavan Dafa-materiaalia, ja jotkut tarjosivat apuaan materiaalien levityksessä. Olen niin iloinen heidän tuestaan.
Lähde: https://en.minghui.org
* * *
Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.