Kuinka ryömin ulos kuorestani

Arvoisa Mestari, rakkaat harjoittajatoverit!

Nimeni on Lisa-Marie ja olen kotoisin Hampurista, Saksasta. Olen 17-vuotias ja olen jo äitini kohdussa ollessani osallistunut (tosin epäsuorasti) moniin Dafa-aktiviteetteihin.

Lapset tai teini-ikäiset eivät usein kirjoita kokemuskertomuksia, joten useimmat aikuiset eivät tiedä, millaista kultivointimme on. Toivon, että kokemuskertomukseni antaa jonkinlaisen käsityksen teini-ikäisen harjoittajan kultivoinnista.

Uiminen vastavirtaan

Luonteenlaadun (kiinaksi xinxing) testit alkoivat minulla varhain koulussa, enkä edes muista useimpia niistä. Mutta muistan selvästi edelleen neljä tapausta ja haluaisin jakaa ne tänään kanssanne.

Rokotuksiin, ilmastonmuutokseen ja homoseksuaalisuuteen liittyvät aiheet nousevat jokapäiväisessä elämässämme yhä uudelleen esille. Myös minun koulussani nämä asiat nousevat usein esille. Muutama vuosi sitten keskustelimme luokassa aiheesta "perheet". Keskustelimme myös nykyaikaisista perheistä, kuten sateenkaariperheistä. Lopulta järjestimme äänestyksen, jossa päätimme, pitäisikö samaa sukupuolta olevien sallia mennä keskenään naimisiin vai ei. Kaikki luokkatoverini äänestivät homoavioliiton puolesta, kun taas minä pidättäydyin äänestämästä. Luokkatoverini olivat yllättyneitä ja kysyivät minulta tähän syytä. Vastaukseni oli, että en välitä. En ole heidän puolellaan enkä myöskään väheksy heitä.

Luokkatoverini tulkitsivat sen niin, että vastustan homoavioliittoja ja siksi leimasivat minut homokammoiseksi. Jopa vuosia myöhemmin he edelleen kiusoittelivat minua siitä. Minua häiritsi se, että minua jatkuvasti sanottiin homokammoiseksi. Toistin vastaukseni joka kerta ja otin pilkan vastaan. Jonkin ajan kuluttua se vaivasi minua yhä vähemmän, kunnes tunne katosi kokonaan. Pysyin päättäväisesti vakaumuksessani ja otin sen yhä kevyemmin, ja lopulta luokkatoverini tuskin koskaan enää kiusoittelivat minua siitä.

Samanlainen tilanne tapahtui aiheesta "ilmastonmuutos". Kun puhuimme siitä tauolla, sanoin avoimesti: "Ilmastonmuutosta ei ole olemassa!" Ystäväni eivät ottaneet sitä niin hyvin vastaan ja yrittivät vakuuttaa minulle sen olevan olemassa, ja ettei se ole uskon asia.

Kotona puhuin asiasta ja tajusin, ettei väitteeni ollut oikea ja että tavalliset ihmiset saattavat ymmärtää minut väärin. Seuraavana päivänä koulussa muutin mielipidettäni ja sanoin: "En usko ihmisen aiheuttamaan ilmastonmuutokseen." Mielipiteeni jätettiin kuitenkin täysin huomiotta.

Muutaman seuraavan viikon ajan he kiusoittelivat minua siitä ottamalla huomioon vain ensimmäisen väitteeni. Myös opettajani ottivat asiaan kantaa, ja minulta kysyttiin useaan otteeseen, miksi en usko ilmastonmuutokseen. En tiennyt, miten vastata tuolloin, enkä sanonut mitään. Pysyin hiljaa, koska en halunnut antaa kiistelylle valtaa.

Toinen tapahtumasarja sattui kahdeksannella luokalla. Luokkaretkemme lähestyi, ja meidän piti ottaa rokotuskorttimme mukaan. Olin ainoa, jolla ei ollut rokotuskorttia, koska vanhempani ja minä emme koskaan halunneet, että minut rokotetaan. Luokkatoverini olivat yllättyneitä ja järkyttyneitä tästä. He halusivat heti tietää, miksi minua ei ollut rokotettu ja kertoivat, mitä vastaan minun pitäisi rokotuttaa itseni.

Jälleen, en oikein tiennyt miten vastata. Sanoin vain, että en halua enkä nähnyt siihen mitään syytä. En halunnut puhua Falun Dafasta ja selittää, ettei meidän välttämättä tarvitse ottaa rokotteita.

Jälkeenpäin ystäväni sanoivat usein, että kuolisin ennen heitä, koska en ollut rokotettu hengenvaarallisia sairauksia vastaan. He sanoivat myös, että saan Alzheimerin taudin. En sanonut mitään ja annoin asian vain huuhtoutua pois, jotta en alkaisi riidellä tai väitellä. Olisin joka tapauksessa hävinnyt keskustelun, koska minulta loppuvat yleensä perustelut enkä ole täysin perehtynyt aiheeseen. Vaikka ymmärsin kuitenkin, että kultivoijan näkökulmasta minun ei pitäisi iskeä takaisin, en käsitellyt konfliktia kunnolla, ja siten itse asiassa epäonnistuin xinxing-testissäni.

Mestari sanoo Zhuan Falunin neljännessä luennossa: "Olemme kuitenkin sanoneet, ettei harjoittaja saa vastata lyönteihin lyönneillä tai loukkauksiin loukkauksilla, vaan hänen täytyy vaatia itseltään korkean mittapuun mukaista käytöstä."

Muutama kuukausi sitten jouduin taas samankaltaiseen tilanteeseen. Se tapahtui Ukrainan sodan alussa, kun Hampurissa ilmoitettiin suuresta mielenosoituksesta. Mielenosoituksen seurauksena koulun johto päätti antaa vapaata oppilaille, jotta he voisivat osallistua tapahtumaan. Opettajani kertoi, että voisimme mennä sinne yhtenä luokkana ja kertoa hänelle, haluaisimmeko osallistua [tapahtumaan] vai emme.

Emme halunneet ystäväni kanssa osallistua mielenosoitukseen, joten kirjoitin ryhmäkeskustelussa, etten aio osallistua. Hieman myöhemmin sain luokkatoveriltani viestin, jossa hän kutsui minua riidankylväjäksi, koska en halunnut mennä [mielenilmaukseen]. Se oli pitkä viesti, ja kun luin sen, olin aluksi järkyttynyt, kauhuissani ja hieman vihainen. Olin sisälläni järkyttynyt siitä, että hän piti minua riidankylväjänä ja halusi periaatteessa pakottaa minut osallistumaan tapahtumaan, josta en ollut kiinnostunut.

Aluksi jätin viestin huomiotta ja keskustelin siitä äitini ja ystäväni kanssa. Molemmat olivat järkyttyneitä, varsinkin äitini, joka oli hämmästynyt siitä, että yksi luokkatoveri painosti toista niin paljon. Mietin yhdessä vanhempieni kanssa, mikä olisi vastaukseni. Muutaman yrittämisen ja pitkän pohdinnan jälkeen sain vastauksen kokoon. Se oli kuitenkin erittäin jyrkkä ja suora.

Sanoin viestissä suoraan, ettei minun puoleltani mitenkään ollut ilkeää olla osallistumatta mielenosoitukseen, koska muut voivat silti mennä, vaikka en itse menisikään. Tämän vuoksi en estäisi ketään muita lähtemästä. Mainitsin myös, että tulisin mukaan, jos muuta vaihtoehtoa ei olisi, ja kerroin hänelle suoraan, että mielestäni hänen käytöksensä oli loukkaavaa ja mahdotonta hyväksyä.

Lopuksi kirjoitin todellisen syyni olla osallistumatta, nimittäin sen, että keskittyisin mieluummin vainoon Kiinassa ja että prioriteettini olivat siksi erilaiset kuin hänen.

Epäilin, pitäisikö minun todella lähettää viesti vai ei. En keksinyt parempiakaan sanoja tai tapoja ilmaista asiaani, joten päätin lukea viestin vanhemmilleni ja kysyä heidän mielipidettään. He myös pitivät viestiäni ankarana ja suorana, eivätkä he olleet varmoja, olisiko sillä hyvä vaikutus.

Ajattelin kuitenkin lähettää sen, koska ensinnäkin en voinut kirjoittaa mukavampaa viestiä sillä hetkellä ja toiseksi en kirjoittaisi hänelle ollenkaan, jos en tekisi sitä nyt.

Ymmärsin, että se oli testi ja että siinä oli tarkoitus selittää hänelle tosiasioita. Mestari antoi minulle uuden mahdollisuuden ryömiä kuorestani, ja vuosien jälkeen lopulta tartuin asiaan.

Lopulta lähetin viestin hänelle ja pyysin lopussa anteeksi ankaraa sävyäni. Hänen vastauksensa oli myönteinen, ja luulen, että hän ymmärsi, mitä tarkoitin. Jälkikäteen ajateltuna olen myös iloinen ja hieman ylpeä itsestäni tuon viestin lähettämisestä.

Luonteenlaatuani koettelevat testit koulussa eivät varmastikaan ole vielä ohi. Minulla on vain vuosi aikaa valmistumiseen, mutta silti uskon, että koettelemukset jatkuvat ja tulee vastaan uusia tilanteita, joissa olen eri mieltä kuin muut. Toivon, että voin edelleen tulla ulos kuorestani ja puhua avoimesti Falun Dafasta ja vainosta.

Shen Yunin kulissien takana

Isäni on auttanut Shen Yunia kulissien takana monta vuotta. Olen viime vuosina myös itse tuntenut tarvetta auttaa, mutta olen aina ollut liian nuori. Viime vuonna istuin päivällispöydässä perheeni kanssa ja keskustelimme Shen Yunin suunnittelusta. Sanoin leikilläni, että voisin olla isäni mukana Shen Yunin avustamisessa. Hänen vastauksensa oli: ”Totta kai!”

Aluksi epäilin, oliko hän tosissaan vai ei. Monien viikkojen jälkeen mietin sitä edelleen, vaikka emme olleetkaan ottaneet aihetta uudelleen esille. Lisäksi kysymys rokotuksesta nousi esiin useammin – myös Shen Yunin yhteydessä. Aluksi en halunnut rokotetta ollenkaan ja selvisin tällä tavoin kaikkialla. Nyt olin päätöksen edessä: otanko rokotteen vai en?

Sillä välin isäni itse asiassa vahvisti, että voisin auttaa Shen Yunia kulissien takana. Kaksi ensimmäistä reaktiotani olivat ilo, koska sain auttaa, ja samalla järkytys, koska sain vihdoin auttaa.

Koronapandemian aikana oli epävarmaa, mitkä rajoitukset olisivat voimassa teattereissa. Siksi kysymys tuli jälleen esille: ottaako rokote vai ei? Ja sitten jatkokysymys: Shen Yun vai ei Shen Yunia? Vastaus tuli nopeasti: Kyllä, otan rokotteen, jotta voin turvallisesti olla mukana auttamassa Shen Yunia. Koska halusin todella auttaa, päätös oli lopulta minulle helppo.

Kulissien takana tehty työ ylitti odotukseni. En yleensä pidä [ruumiillisesta] työstä, mutta kulissien takana tein kaiken ilolla ja motivoituneena. Esimerkiksi meidän piti ripustaa jokainen verho uudelleen useita kertoja. Tätä varten meidän piti tehdä paljon solmuja, mutta en välittänyt siitä ollenkaan. Asenteeni oli: tee se, äläkä ajattele. Sen [neuvon] isäni antoi minulle aluksi. Koska jos ajattelet liikaa, saatat jopa sotkea suunnittelun. Autat missä voit ja milloin tahansa. Ei ole olemassa sellaista asiaa kuin laiskuus.

Viime esityksessä purin kaapeleita ja teknisiä asioita, ja erään yrityksen tekninen johtaja vitsaili antavansa minulle töitä. Tämä sai minut ymmärtämään, että kultivoijien ahkeruus on jotain erityistä ja pistää tavallisten ihmisten silmään jättäen hyvän vaikutelman. Työskentely kulissien takana oli vaikeaa, mutta se täytti minut ilolla joka sekunti.

Kiitän arvoisaa Mestaria tästä mahdollisuudesta! Kiitän vanhempiani heidän avustaan kuluneiden vuosien aikana!