Falun Dafan harjoittaja Ukrainassa: Vakaana pysyminen sodan aikana

Olen venäläinen Falun Dafan harjoittaja ja asunut Ukrainassa 15 vuotta. Mieheni ja minä aloimme harjoittaa Falun Dafaa 20 vuotta sitten. Kiovassa moni ihminen jo tiesi Dafasta ja vainosta Kiinassa. Monia vuosia harjoittajat ovat järjestäneet aktiviteetteja vilkkaimmilla paikoilla. Meillä oli pysyvä harjoituspaikka Kiovan pääkadun varrella useina päivinä viikossa, mukaan lukien viikonloput.

Mutta eräänä aamuna maamme heräsi räjähdyksiin. Raketteja alkoi lentää ylitsemme, ja pommeja räjähteli. Joka puolella näytti olevan täysi kaaos.

Ensin emme oikein tienneet, mitä ajatella. Oli vaikea prosessoida sitä, mitä tapahtuu. Kuitenkin heti alussa ymmärsin, että meidän pitää jatkaa niitä asioita, joita harjoittajilta edellytetään: ylläpitää kultivointiympäristöämme, opiskella Fa’ta, tehdä harjoituksia ja selventää tosiasioita ihmisille.

Yritin olla huomioimatta sodan ääniä. Itse asiassa olin unessa, kun sota alkoi. Jostain syystä ensimmäiset räjähdykset eivät herättäneet minua, vaikka yleensä nukun hyvin kevyesti. Kun minulle kerrottiin niistä aamulla, en uskonut sitä – kuinka pommitus ei herättänyt minua? Tämä sai minut ymmärtämään, että mitä tapahtuukin ympärillämme, se ei saisi vaikuttaa meihin ja kaiken kaaoksen keskellä meillä on oma polkumme kuljettavana.

Minun piti mieheni kanssa käydä Venäjällä äitini luona, mutta viime hetkellä päätin siirtää matkaa viikolla. Se oli viikko, jolloin sota alkoi. Se sai minut ymmärtämään, että minun pitää olla Ukrainassa tänä historiallisena aikana.

Vakaana pysyminen kaikesta kaaoksesta huolimatta

Viidentenä päivänä tilanne meni pahemmaksi. Lähellämme kuului useita voimakkaita räjähdyksiä. Kerran pommi, joka pudotettiin lentokoneesta, tuhosi monia yksityishenkilöiden taloja polttaen ne maan tasalle, ja eräs nainen kuoli siinä samalla. Risteilyohjus ammuttiin myös alas suoraan kerrostalomme yläpuolella ja sai paljon tuhoa aikaseksi. Kaikesta huolimatta meidän asuntomme ei vaurioitunut ollenkaan.

Olimme jatkuvien pommitusten aiheuttamien äänien ympäröimänä, ohjukset lensivät viheltäen ylitsemme ja lasien särkymisen ääniä kuului ulkoa. Aika ajoin taloamme ravisutti paineaalto osuen ikkunoihin. Kaikesta tuli hyvin epävakaata ja näytti, että kaikki romahtaisi, mukaan lukien asuntomme. Nukuimme vaatteet päällä. Kannoimme dokumenttejamme ja puhelimiamme mukanamme jopa sisällä asunnossamme siltä varalta, että joutuisimme yllättäen pakenemaan sortuvasta talosta. Näytti todella siltä, että kohtaamme kuoleman.

Jatkoimme mieheni kanssa Fa’n opiskelua yhdessä, teimme viisi harjoitusta joka päivä ja jatkoimme työtämme. Yön tullessa emme voineet jatkuvien pommitusten uhan alla laittaa edes valoja päälle.

Noin puolet Kiovan asukkaista oli lähtenyt pois tuohon aikaan. Noin 10% talomme asukkaista pysyi rakennuksessa. Me olimme ainoat jäljellä olevat 10 asukkaan rapussamme. Noin puolet harjoittajista pysyi myös Kiovassa. Annoimme jatkuvasti tukeamme muille internetin välityksellä. Saatoimme jokainen tuntea toistemme tärkeyden tänä aikana.

Muistin monia Mestarin Fa’n opetuksia ja ajattelin: ”Me kaikki olemme harjoittajia. Joten eikö meidän pitäisi seurata luonnon kulkua ja suorittaa roolimme täällä, koska kerran olemme tässä paikassa tänä historiallisena aikana?” Ymmärsin myös, että kaikki on Mestarin käsissä.

Kiintymyksien tunnistaminen ja poistaminen

Siihen aikaan olin intensiivisen paineen alla. Minun oli vaikea jopa suoristaa selkäni, ja vatsaani kouristi jatkuvasti. Tilanne ympärillämme oli säätä myöten hyvin synkkä. Lunta satoi, ja mustat pilvet sekoittuivat taistelun aiheuttamaan savuun kaupungin yläpuolella. Ajoittain tuntui, että olimme yksin universumin reunalla, kasvokkain jonkin valtavan pimeyden kanssa. Mutta tuntui, että minun täytyy kestää ja pysyä lujana. Tuntui että jos olemme pelokkaita, alakuloisia, vihaisia tai näyttäisimme muita tunteita nyt, emme pystyisi suorittamaan osaamme harjoittajina.

Jatkuvasti varoen punnitsin kaiken jättäen pois sellaiset ajatukset kuin rohkeuden, näyttämisen halun, sankarillisuuden ja halun ”hoitaa ihmisiä.” Lopussa oli vain yksi ajatus: ”Haluan pelastaa tuntevia olentoja. Haluan vain pelastaa tuntevia olentoja, tapahtuipa meille mitä tahansa.” Heti, kun sain tämän yhden ajatuksen, rauhallisuus ympäröi minut.

Ymmärsimme, kuinka tärkeää on tehdä kaikki harjoitukset säännöllisesti (aiemmin emme olleet kovin tunnollisia siinä asiassa), ja päätimme mennä ulos tekemään harjoitukset 1–4 kerrostalomme piha-alueelle. Naapurit näkivät meidät ikkunoista ja kertoivat myöhemmin saaneensa rohkaisua.

Ryhdyimme myös menemään ulos jakamaan käsin taiteltuja paperisia lootuskukkia ja Falun Dafa -esitteitä. Siihen aikaan kaduilla oli hyvin vähän ihmisiä. Kaikki olivat iloisia nähdessään toisiaan. Annoin ihmisille lootuskukkia ja kerroin periaatteista Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys. Niin synkässä ja toivottomassa tilanteessa sitä on helppo tehdä. Ihmiset ovat hyvin herkkiä ystävällisyydelle nyt. Sen jälkeen, kun ihmiset kuulivat Dafasta ja kuinka harjoittajat Kiinassa eivät luovuttaneet pahan kommunistisen vainon alla, moni alkoi itkeä. Jotkut sanoivat, että Jumala lähetti meidät heidän luokseen.

Lootuskukka, joita annoimme paikallisille asukkaille

Yritin myös lakkaamatta katsoa sisäänpäin poistaakseni pelon. Myös silloin, kun kuulin sodan voimakkaita ääniä tai näin kamppailua ja kovuutta itsessäni, yritin päästä siitä eroon. Kun oli hiljaista, näytti siltä, että oman tilamme kohenemisella oli suora vaikutus ympäristöömme.

Aloin paremmin ymmärtää harjoittajia Kiinassa. Heidän päivänsä ovat tarkasti suunniteltuja, eikä siellä ole hetkeäkään aikaa hukattavaksi. Aloin ymmärtää, mitä tarkoittaa kultivoida itseään tunnollisesti.

Lopulta meistä tuli rauhallisempia ja vakaampia. Muotokuvassaan Mestari hymyili ja näytti hyvin nuorelta. Oli kuin se, mitä tapahtui ympärillämme, ei koskettanut meitä. Me teimme vain ne asiat, joita harjoittajilta edellytettiin, ja kuin jonkinlainen elokuva vain pyörisi ulkona. Aluksi mieleni lakkasi reagoimasta sodan ääniin. Sitten kehoni lakkasi reagoimasta sodan ääniin. En enää hypännyt, kun räjähteli harjoituksia tehdessäni. Pystyin avaamaan silmäni ja näkemään, kun raketteja lenteli, ja sitten vain sulkemaan silmäni ja jatkamaan harjoituksia: tämä ei koskenut meitä. Lopulta, sodan äänet vaimenivat, ja tilanne alueellamme rauhoittui. Ihmisiä alkoi palata koteihinsa.

Muutamaa viikkoa myöhemmin harjoittajat Kiovasta palasivat tekemään harjoituksia kaupungin keskustaan viikonloppuisin ja osallistuivat viikottaiseen Fa’n ryhmäopiskeluun.

Tämä on minun tasoni ymmärrys tilanteestamme. Mielestäni sodassa, kaiken vaaran keskellä, kaikkien ei täydy jäädä. Mitä itseeni tulee, se, mitä teen, teen oman ymmärrykseni mukaan.

Yritän olla antamatta periksi kultivoinnissa. Kiitos, Mestari, armostasi meitä kaikkia eläviä olentoja kohtaan, suojeluksestasi meitä vaaralta ja tästä mahdollisuudesta meille kultivoida ja kohota!

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2022/5/31/201618.html