Perinteisten värien konnotaatiot (osa 2)

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

(Osan 1 jatkoa)

(Minghui.org)

Koska eri dynastiat suosivat erilaisia värejä, ei voida väittää, että punainen olisi perinteinen juhlan väri. Shang-dynastia oli tästä hyvä vastakkainen esimerkki. Siihen aikaan ihmiset pitivät punaista veren ja kuoleman värinä, ja sitä käytettiin hautajaisissa.

Myös hääpuvun väri muinaisina aikoina vaihteli. Aikakaudesta riippuen se saattoi olla musta, valkoinen, vihreä, punainen tai jotain muuta. Harvoin tapahtui, että sekä morsian että sulhanen muinaisina aikoina pukeutuivat punaiseen hääpäivänään kuten nykyään. Vaikka punaista olisi käytetty, sitä olisi käyttänyt vain toinen heistä, ei molemmat. Tämä johtuu siitä, että mies ja nainen ovat erilaisia, ja muinaiset ihmiset suhtautuivat siihen hyvin varovaisesti.

Toinen esimerkki on kiinalaisen uudenvuoden koristeina käytetyt kupletit. Kului pitkä aika historiassa ennen kuin niistä tuli sellaisia, joita näemme tänään. Alussa punaista paperia ei käytetty kupletteihin, ja jotkut Aasian maat, jotka olivat saaneet vaikutteita muinaisesta Kiinasta, noudattavat edelleen muinaisia perinteitä. Esimerkiksi Etelä-Koreassa kupleteissa käytetään usein valkoista paperia, ja sanat on kirjoitettu mustalla.

Kiinassa ihmiset alkoivat käyttää punaista paperia kupletteihin Ming-dynastian aikana. Oppineilla oli tapana valita vaaleanpunainen paperi tuolloin. Kromatiikan näkökulmasta tällainen väri palvelee vain kaunistamisen tarkoitusta.

Siirryttäessä Qing-dynastiaan ihmiset lopettivat punaisen paperin käytön kupletteihin.Qing Bai Lei Chaon mukaan keisarilliset oppineet (Hanlin) kirjoittivat palatsin kupletit valkoiselle silkille. Vieraillessaan kielletyssä kaupungissa jotkut ihmiset hämmästyivät nähdessään, että kupletit eivät olleet kirjoitettuna punaiselle paperille, kuten he luulivat.

Lisäksi perinteisissä uskonnollisissa ympäristöissä, kuten muinaisissa temppeleissä, kupletit kirjoitettiin yleensä vaaleankeltaiselle paperille, ei punaiselle.

Tabun väri

Historiankirjoista voi havaita, että punainen ei ollut suosittu väri kaikkina aikoina. Nykyään käytetty kirkas punainen nähtiin erittäin harvoin muinaisessa värjäysprosessissa. Vaikka punaista pidettiin joidenkin kansantapojen suojelussymbolina, sitä pidettiin joissain olosuhteissa myös tabuna.

Jotkut kansanperinteet väittivät, että lompakko ei voi olla punainen; muuten voi menettää rahaa. On kaikenlaisia tulkintoja. Jotkut viittasivat viiden elementin teoriaa sanoen, että tuli (punainen) päihittää metallin (rahan). Jotkut tulkinnoista liittyivät kirjanpitoon, jossa alijäämä on yleensä merkitty punaisella.

Jopa feng shui -mestarit vastustavat liian monien punaisten esineiden tai kuvien sijoittamista asuntoihin, koska se voi häiritä viiden elementin tasapainoa. Monet psykologit ovat varovaisia punaisen suhteen, koska liiallinen punainen saa ihmisen kiihtymään. Jotkut lääkärit vastustavat punaista sisustuksen päävärisävynä, koska se voi aiheuttaa visuaalista väsymystä ja muita sairauksia.

Tällainen varovaisuus punaista vastaan on laajentunut myös jokapäiväiseen elämään. Punaisella merkityt liikennemerkit liittyvät usein pysähtymiseen tai vaaraan. Luonnossa kasvit ja erityisesti punaiset eläimet ovat todennäköisesti myrkyllisiä.

Vastaavia tilanteita on myös kirjallisuudessa. Kiinassa sanottiin, että punaiset kirjaimet voivat olla huono merkki. Itse asiassa erokirjeet kirjoitetaan usein punaisella.

Tämäkin perinne juontaa juurensa historiaan. Muinaisina aikoina hallituksen virkamiehet merkitsivät usein kuolemaan tuomittujen ihmisten nimet punaisella. Sanottiin, että helvetin jumala käyttää usein punaista kynää ruksatessaan kuolevien ihmisten nimiä.

Joissakin kansanperinteissä sanotaan, että punainen väri liittyy aaveisiin. Tämän seurauksena jotkut vanhukset eivät pukeudu punaiseen iltaisin. Emme tiedä, onko näin. Mutta se tuo esiin jotain, mitä monet ihmiset eivät tiedä – monet muinaisissa kiinalaisissa kirjoissa kuvatut haamut olivat punaisia.

Fayuan Zhulin, buddhalainen kirja Tang-dynastian ajalta, kuvasi aavetta, joka oli "punainen ja kookas". Ling Gui Zhi, kirja Jin-dynastian ajalta, mainitsi myös "noin 10 jalkaa pitkän punaisen aaveen". Lun Heng, kirja Han-dynastian ajalta, myös kertoi: "Ihmiset, jotka näkevät aaveita, sanovat usein niiden olevan punaisia."

Sitä paitsi aaveet näyttävät myös mielellään käyttävän punaisia vaatteita. Taiping Guangji (Extensive Records of the Taiping Era) tallensi tarinan, jossa miestä ympäröi yli 400 aavetta, jotka olivat "kaikki punaiseen pukeutuneita ja yli 20 jalkaa pitkiä". Kun henkilö resitoi taolaisia säkeitä, ne asettuivat kohtisuoraan ja vasemmalle häneen nähden.

Vaatteiden lisäksi aaveiden aseet ovat usein punaisia. Lun Heng kirjoitti, että "aaveilla ja myrkyillä on sama väri" ja "sekä [aaveiden käyttämät] jouset että nuolet ovat punaisia".

Toisin kuin Kiinan kommunistisen puolueen kulttuurissa, punainen väri ei ollut niin suosittu muinaisina aikoina Kiinassa. Tietenkään punaista ei värinä sinänsä pidä myöskään syrjiä. Lisäksi se, mitä olemme täällä keskustelleet, rajoittuu ihmisten tasolle. Muissa ulottuvuuksissa, mukaan lukien jumalallinen maailma, punaisella värillä voi siellä olla täysin erilainen merkitys.

(Jatkuu)

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/10/19/196225.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.