Länsimainen harjoittaja Suomessa kiittää Mestari Li’tä hänen opetuksistaan

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

13. toukokuuta 2021 oli Falun Dafan perustajan, mestari Li Hongzhi’n 70-vuotissyntymäpäivä. Ympäristötaiteilija Nazareno halusi ilmaista vilpittömän kiitollisuutensa mestari Li’lle elämänsä uudistamisesta.

Nazareno aloitti Falun Dafan (kutsutaan myös Falun Gongiksi) kultivoinnin vuonna 2017 Kanadassa. Hän muutti Suomeen viime vuonna.

 
Nazareno tekemässä Falun Gong -harjoituksia

Nazarenolla oli aiemmin huono terveys. Hän ei kyennyt työskentelemään eikä aina edes kävelemään. Hän kävi useiden lääkäreiden luona, mutta he eivät pystyneet selvittämään, mikä häntä vaivasi.

Hänen ystävänsä kertoi hänelle Falun Dafasta ja ehdotti, että hän menisi paikalliselle ryhmäharjoituspaikalle, jossa opetettiin menetelmää ja siihen kuuluvia harjoitusliikkeitä joka viikonloppu.

Nazareno oli aina ollut kiinnostunut henkisistä harjoitusmenetelmistä, joten hän meni ja teki kaikki viisi harjoitusta. Vaikka hän ei kyennyt ristimään molempia jalkojaan täydelliseen lootusasentoon istumameditaatiossa, harjoittajat harjoituspaikalla hämmästyivät, että hän pystyi kuitenkin istumaan siellä tunnin.

Nazarenolle tapahtui suuria muutoksia, kun hän oli aloittanut kultivoinnin. "Olotilani muuttui yhä paremmaksi ja paremmaksi", hän sanoi. ”Nämä muutokset tapahtuivat vähitellen. Stressi katosi ja sain sisäisen rauhan. Se oli minulle erittäin hyödyllistä."

Nazareno löysi vastaukset elämää koskeviin kysymyksiinsä Zhuan Falunista, Falun Gongin pääteoksesta. ”Sain paremman ymmärryksen asioista, kuten karma. Minulla on nyt vähemmän huolia”, hän sanoi. Hän tunnisti myös virheet, jotka hän teki nuorena. ”Nyt tiedän, miksi oli väärin tehdä nuo asiat. Teoistaan on maksettava."

Myös hänen perheensä ja ystävänsä huomasivat hänessä tapahtuneet muutokset. ”Kultivoituani vuoden ajatukseni ja arvoni muuttuivat. En suuttunut helposti, ja isäni pani tämän merkille."

Hänen isänsä ostaa usein arpoja. Kerran hän pyysi Nazarenoa mukaan: "Etkö halua voittaa paljon rahaa?" Nazareno vastasi: ”Ei, teen työtä saadakseni rahaa. Ei ole hyvä asia, jos saa rahaa arpajaisista tekemättä mitään."

"Arvoni ja näkemykseni ovat muuttuneet", Nazareno sanoi.

Kultivointi on myös vaikuttanut positiivisesti hänen työhönsä.

”Teen parempaa työtä nyt. En voinut aiemmin keskittyä huonon terveyteni vuoksi enkä kyennyt muuttamaan tilannetta. Työtovereideni mielestä on outoa, kun olen aina niin hyväntuulinen ja rento. He ovat kaikki stressaantuneita. He ihmettelevät, miksi en närkästy asioista”, hän kertoi.

Nazareno kertoi kollegoilleen vainosta ja pyysi heitä allekirjoittamaan vetoomuksen vainon lopettamiseksi.

”He ovat kaikki saaneet tietää totuuden Falun Gongista ja tukevat harjoittajien rauhanomaisia mielenosoituksia. Falun Gong opettaa totuudenmukaisuutta, myötätuntoa ja kärsivällisyyttä. Vaino on jatkunut yli kaksikymmentä vuotta. Ihmisten tulisi tunnistaa Kiinan kommunistipuolueen pahuus ja tuomita vaino, jossa viattomat ihmiset kuolevat”, hän sanoi.

Nazareno toivotti Mestari Li’lle hyvää syntymäpäivää ja sanoi vilpittömästi: "Kiitos, Mestari, opetuksista."

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/5/18/193170.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.