Maailman Falun Dafa -päivän juhlinta

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Suomessa Falun Gongin harjoittajat juhlivat maailman Falun Dafa -päivää lauantaina 8. toukokuuta Helsingin Kampissa.

 
Suomen Falun Dafa -harjoittajat lähettävät terveisiä kunnioitetulle Opettajalle Falun Dafa -päivänä 13.5.

Falun Dafa -päivän tervehdyksiä

Joka vuosi valtion virkamiehet ja arvohenkilöt antavat julistuksia tai tervehdyksiä tämän erityisen päivän kunniaksi. Tänä vuonna on kulunut 29 vuotta Falun Dafan julkisesta esittelystä, ja se osuu myös menetelmän perustajan Mestari Li Hongzhi'n 70-vuotispäivään.

Myös suomen edustajia lähetti tervehdyskirjeitä ja kunnianosoituksia juhlan kunniaksi.

Eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmän julkilausuma Kiinan ihmisoikeustilanteesta Falun Dafa -päivänä 13.5.2021

Eduskunnan uskonnon- ja omantunnonvapausryhmä haluaa kiinnittää huomiota Kiinan uskonnonvapaustilanteeseen.

Viime aikoina julkisuudessa käyty kansainvälinen keskustelu uiguurien tilanteesta on ollut äärimmäisen tärkeää. Sen rinnalla haluamme kiinnittää huomiota myös muihin vainoa ja sortoa kokeviin vähemmistöihin Kiinassa. Sellaisia ovat esimerkiksi kristityt ja Falun Dafan harjoittajat. Kristittyjen uskonnonvapauden kiristymisestä ja vainoista kantautuu yhä enemmän huolta eduskuntaan asti.

Vähemmän tunnettu on Falun Dafa, toiselta nimeltään Falun Gong, hengellisen harjoitusmenetelmän harjoittajien vaino. Kiinassa Falun Dafan harjoittaminen on luokiteltu vahingolliseksi. Harjoittajia uhkaavat mielipidevankeus ja vainot. Yksi järkyttävimmistä epäkohdista on eläviin ihmisiin kohdistuvat elinryöstöt. Minghui-järjestön keräämien tietojen mukaan vuonna 2020 yli 15 000 Falun Dafan harjoittajaa joutui pidätetyksi tai vainotuksi. Vainottujen määrä 2,4-kertaistui verrattuna edelliseen vuoteen. Ainakin 83 Falun Dafan harjoittajaa kuoli uskonsa tähden.

Me allekirjoittaneet muistutamme 13.5 Falun Dafa -päivänä Falun Dafan harjoittajien ihmisarvon olevan jakamaton ja uskonnonvapauden kuuluvan ihmisoikeuksiin.

Sari Essayah, kansanedustaja
Mika Niikko, kansanedustaja
Sari Tanus, kansanedustaja

Toinen kirje kansanedustajilta

Kiinan ihmisoikeustilanne ja järjestelmällinen vähemmistöjen vaino on pöyristyttävää ja Suomen tulee tuomita Kiinan toiminta vähemmistöjään kohtaan selväsanaisesti. Lähetän mielelläni oheiset terveiset:

Lämpimät onnittelut Falun Dafa -yhteisölle sen merkkipäivänä!
Pääministeri Marinin hallitus on ohjelmassaan sitoutunut siihen, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan arvopohjassa keskeistä on ihmisoikeuksien, oikeusvaltioperiaatteen, demokratian, rauhan, vapauden, suvaitsevaisuuden ja tasa-arvon edistäminen kaikessa kansainvälisessä toiminnassa. Suomen tulee kunnioittaa ihmisoikeuksia kaikessa ulkopolitiikassaan ja tuomita selväsanaisesti Kiinan ihmisoikeusrikkomukset esimerkiksi Falun Dafan harjoittajia kohtaan.

Voimia työhönne ja aurinkoista kevättä!

Ystävällisin terveisin
Outi

Outi Alanko-Kahiluoto

Muita tervehdyksiä

Onnea ja kiitos Falun Dafa -esittelyistä koulussamme!

Lukion uskonnonopetus

Falun Dafan harjoittaja Ilmari juonsi tapahtuman

 
Ilmari juontamassa Falun Dafa -päivän tapahtumaa

Tänä erityisenä päivänä hän ilmaisi myös sydämelliset ajatuksensa: "Olen erittäin iloinen siitä, että te kaikki kokoonnutte tänään juhlimaan maailman Falun Dafa -päivää! Kiitän Mestaria siitä, että hän antoi minulle mahdollisuuden harjoittaa Falun Dafaa. Kiitän myös kaikkia Falun Gongin harjoittajia heidän tukiessaan toisiaan." Puhuessaan KKP:n edelleen jatkuvasta julmasta Falun Gongin vainosta, hän sanoi: "Se, mitä me teemme, on kertoa useammille ihmisille Kiinan Falun Gongin vainosta. Ja nämä vainoajat ovat erittäin vaarallisia, koska se, mitä he vastustavat, ovat universaalit arvot Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys".

Juhlapäivänä oli yleisölle tarjolla erilaista ohjelmaa, kuten soittoa, laulua ja harjoitusten esittelyä

 
 
Yleisölle oli tarjolla ohjelmaa Falun Dafa -päivänä Kampissa

 
Falun Gongin harjoittajat esittivät harjoituksia tapahtumassa.


 
Ihmiset allekirjoittavat vetoomuksen, jossa tuomitaan vaino.

Ihmiset halusivat tukea harjoittajien vainonvastaista toimintaa allekirjoittamalla vetoomuksen. ”Arvostamme tekemäänne työtä”, sanoi Tomi, yrittäjä, joka on aina tukenut ihmisoikeuksia. "Haluan, että maailmasta tulee kaunis paikka. Falun Gongin vaino on erittäin vakava asia. Mediassa ei kerrota riittävästi tosiasioita vainosta", hän jatkoi. Hän selitti myös mukanaan olevalle ystävälleen tosiasioita elinryöstöistä. Ystävä totesi: "Todella väärin. Aivan sairasta! Kaikki tarvitsevat turvallisen elämän. Tällaista ei saisi ollenkaan tapahtua." Tomi vastasi siihen: "Mutta sitä vain tapahtui. Sitä tapahtuu kaiken aikaa, nytkin." Tomi kertoi harjoittajille: "Tullessamme tähän keskustelimme siitä, millaisessa ympäristössä elämme, liian mukavassa. Tulee ajatelleeksi muita ihmisiä, jotka elävät erittäin huonoissa olosuhteissa." Lopuksi he sanoivat: "Olemme erittäin kiitollisia ponnisteluistanne. Toivotamme teille kaikkea hyvää."

Ryhmä opiskelijoita tuli allekirjoittamaan vetoomuksen. Annika sanoi: "Jokaisella on oikeus omaan vakaumukseensa, ja se on perusoikeus. Kiinassa kansalaisella ei ole oikeutta valita omaa elämäntapaansa. Tämä on kauhea asia."

 
Ryhmä opiskelijoita haluaa allekirjoittaa tukivetoomuksen vainon loppumiseksi

Ulkomongolialainen nainen nimeltä Tung sanoi: "KKP ei muutu. Toivon, että allekirjoitukseni voi auttaa teitä." Jonkin ajan kuluttua hänen ystävänsä tuli lähietäisyydelle, jolloin hän pyysi myös tätä allekirjoittamaan tukivetoomuksen.

Eila, joka on eläkkeellä, sanoi: "Näin Teidän tekevän harjoituksia siellä puistossa kaupungin keskustassa. Otin teistä kertovaa materiaalia ja olen seurannut uutisia. Haluan allekirjoittaa nyt." Hän seurasi lootusasennossa istuvia meditaatioharjoitusta tekeviä harjoittajia ja kysyi: Kuinka kauan meditaatio kestää? He näyttävät rennoilta. Miksi miesten asento eroaa naisten asennosta?" Harjoittaja selitti hänelle, ja hän sanoi iloisesti: "Kuultuani tämän selityksen olen kiinnostunut menetelmästä entistä enemmän ja opin varmasti."

Tuija, yrittäjä, sanoi: "Ihmisinä meidän pitäisi tietää, mitä maailmassa tapahtuu? Elinten ryöstäminen on aivan mielipuolista, en uskalla edes ajatella sitä, mutta yritän parhaani mukaan tehdä mitä voin. Koko yhteiskunnan pitäisi tulla tietoiseksi siitä, että emme voi sallia sellaisten asioiden tapahtuvan."

Nuori opetuslapsi: Dafan periaatteet Totuudenmukaisuus, Myötätunto ja Kärsivällisyys ovat juurtuneet sydämeeni.

Ann on nuori opetuslapsi, jonka vanhemmat ovat molemmat Falun Dafan harjoittajia. Hän sanoi: "Kasvoin harjoittaen Dafaa. Kun olin lapsi, en harjoittanut vilpittömästi, mutta Dafan Totuudenmukaisuuden, Myötätunnon ja Kärsivällisyyden periaatteet ovat juurtuneet sydämeeni. Koulussa olen ystävällinen ihmisille ja tulen hyvin toimeen luokkatovereideni kanssa. Opettajat ja luokkatoverit pitävät minusta kovasti.

 
Ann: Hyvää 70-vuotissyntymäpäivää myötätuntoiselle ja kunnioitetulle Mestarille!


* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.