Lapsuus varttuen pelon ja paon ilmapiirissä pahenevien vainojen keskellä Kiinassa

Vietin suurimman osan lapsuudestani peläten ja paeten. Molemmat vanhempani harjoittivat Falun Gongia, ja isäni vangittiin laittomasti kahdeksaksi vuodeksi uskonsa takia. Vain 13 päivää vapautumisensa jälkeen hän kuoli sairaalassa ja jätti meidät ikuisesti.

Äitini pidätettiin neljä kertaa, ja joissakin tapauksissa hänet vapautettiin vain siksi, että hän oli kuoleman partaalla. Tuon vainon aikana äitini menetti alle sadassa päivässä neljä lähintä perheenjäsentään, mukaan lukien isäni, setäni, isoisäni ja isoäitini. Mitkään sanat eivät voi kuvata äitini kärsimystä. Olin tuolloin vain kahdeksanvuotias. Olin niin peloissani, että pystyin vain piiloutumaan nurkkaan ja itkemään yksin.

Vanhempani pidätettiin

Vuonna 2001 Shenglin poliisiaseman virkamiehiä pidätti äitini ja isäni Shenyang Cityssä Liaoningin maakunnassa Falun Gong -materiaalien tulostamisesta. Tätä tapausta pidettiin merkittävänä kansallisena tapauksena Falun Gongin materiaalin teossa. Isäni tuomittiin laittomasti kahdeksaksi vuodeksi vankeuteen. Vain 28 päivää laittoman pidätyksen jälkeen äitini huomasi olevansa raskaana, joten hänet vapautettiin takuita vastaan.

Poliisi hakkasi äitiä ja isää heidän ollessaan pidätettyinä. He eivät tienneet, että äiti oli raskaana, odotti minua. Häntä lyötiin päähän, kasvoihin ja selkään. Häntä hakattiin niin pahasti, että hän tunsi huimausta, pahoinvointia ja hänen korvissaan surisi. Hän joutui olemaan kyykyssä, liikkumatta koko yön. Onneksi hän ei saanut keskenmenoa, sillä muuten en olisi tullut tähän maailmaan.

Muistan nähneeni isäni vain kaksi kertaa, yhteensä vain 13 päivän ajan. En koskaan saanut tilaisuutta oppia tuntemaan isääni ennen kuin menetin hänet ikuisesti. Aina kun tapasin muita lapsia isiensä kanssa, kadehdin heitä ja kaipasin myös isää. Saatoin vain katsoa usein kuvia hänestä.

Noiden kahdeksan vuoden aikana perheemme kävi vankilassa tapaamassa isääni, mutta useimmiten emme saaneet nähdä häntä. Koska vankilassa tiedettiin äitini ja isovanhempieni harjoittavan Falun Gongia, he käskivät meitä kiroamaan Falun Gongin ja sen perustajan ehtona nähdä isä. Joskus he sanoivat, että emme voineet nähdä häntä, koska hän ei luopunut Falun Gongista ja oli arestissa.

Ensimmäisen kerran näin isäni seitsemänvuotiaana, jolloin äitini ja minä saimme vihdoin nähdä hänet vankilassa. Vaikka hän oli hyvin laiha, hän oli hyvällä tuulella. Hän oli innoissaan nähdessään minut ja halusi halata. Vaikka tiesin, että hän oli isäni, hän oli minulle vieras ja pelkäsin antaa hänen halata. Tästä tunnen ikuista katumusta.

Isäni kuolema

Toisen kerran näin isäni, kun hänet vapautettiin kahdeksan vuoden vankeuden jälkeen. Olimme aivan järkyttyneitä, kun näimme hänet. Tuskin pystyimme tunnistamaan häntä, koska häntä oli kidutettu niin pahasti viimeisen vuoden aikana Shenyang Donglingin vankilassa. Hänen hiuksensa olivat muuttuneet valkoisiksi, hän oli laiha, ja hänellä oli arpia kehossaan. Haavat hänen polvissaan eivät parantuneet, ja hänen kaulassaan oli kuristamisjälkiä. Hänen vatsassaan näkyi jälkiä sähköshokeista, ja hänen oli vaikea hengittää.

Hänen mielialansa vaihteli selkeästä hämmentyneeksi. Yöllä hän saattoi yhtäkkiä tarttua päähänsä ja kyykistyä seinän viereen oven taakse kokien äärimmäistä pelkoa. Itkimme ja yritimme lohduttaa häntä kertomalla, ettei ollut mitään pelättävää, koska hän oli nyt kotona.

Perhe valmisti hänelle kaikenlaisia herkullisia ruokia, mutta hän ei voinut syödä niitä. Lopulta veimme hänet sairaalaan. Lääkäri tutki hänet ja yritti ottaa verikokeen, mutta ei onnistunut. Yrityksistä huolimatta isää ei kyetty pelastamaan, vaan hän kuoli elinten vajaatoiminnasta johtuen. Kuollessaan hän huusi: ”Falun Dafa on hyvä! Totuudenmukaisuus–Myötätunto–Kärsivällisyys on hyvä!" Isoisä halasi häntä, ja isä kuoli hänen käsivarsilleen.

Hän oli vasta 36-vuotias, ja hänen kuolemansa niin nuorena aiheutti isovanhemmilleni suurta kärsimystä. Se, mitä äitini ja minä olimme odottaneet kahdeksan vuotta, osoittautui tuhoisaksi iskuksi.

Hakemassa oikeutta

Epäkohtien korjaamiseksi äitini meni kaikkialle vetoamaan saadakseen oikeutta. Hän meni isäni kotikaupunkiin pyytämään apua muilta kyläläisiltä yhteisen valituksen tekemiseksi ja pyysi asianajajaa hakemaan muutosta oikeudellisten menettelyjen kautta. Vastineeksi häntä uhattiin pidätyksellä.

Koska isäni kotikaupungista 376 ihmistä allekirjoitti julkisesti yhteisen kirjeen äitini oikeushakemuksen tueksi, se järkytti koko Liaoningin maakunnan hallitusta ja poliittisten ja oikeudellisten asioiden keskuskomitean sihteeriä Zhou Yongkangia. Hän määräsi henkilökohtaisesti äitini pidätyksen.

Koska he eivät löytäneet äitiäni, he veivät pois setäni, joka ei harjoittanut Falun Gongia. He ahdistelivat kyläläisiä painostaen heitä, että eivät saa olla missään tekemisissä perheemme kanssa. Asianajajamme toimilupa keskeytettiin, kaikki hänen asianajotoimistonsa jäsenet määrättiin kirjoittamaan katumuslausunnot ja heiltä kiellettiin isäni tapauksen käsittely.

Äitiäni seurattiin. Siviilipukuiset poliisit pidättivät hänet ja pitivät poliisiasemalla yön yli. Hänet vapautettiin, koska hän sai kouristuskohtauksia ja hänen henkensä oli vaarassa.

Vaino jatkuu

Kahdeksanvuotiaasta alkaen minulla ei koskaan ollut vakaata elämää. Mennessäni kolmannelle luokalle olin ollut pakotettu vaihtamaan koulua jo neljä kertaa. Myöhemmin asuin koulussa. Lauantaisin ja sunnuntaisin äitini ystävät tulivat hakemaan minua vuorotellen.

Neljäs kouluni oli Shenyang Lions School. Useimmat opettajistani olivat Falun Gongin harjoittajia. He pitivät minusta hyvää huolta, ja myös luokkatoverini olivat hyvin ystävällisiä. Näin äitini viikonloppuisin. Koska äitini haki oikeutta isälleni, hän vietti paljon aikaa Shenyangissa. Olin hyvin onnellinen koulussa. Luulin tällä kertaa, että minulla oli vihdoin vakaa paikka asua ja opiskella.

Pelko ei kuitenkaan jättänyt minua. Muistan eräänä päivänä elokuussa 2012, kun eräs luokkatovereistani kertoi nähneensä Minghui.org -sivustolla viestin, jonka mukaan Xu Dawei (isäni) vaimo oli pidätetty. Olin niin peloissani, etten tiennyt mitä tehdä. Juoksin parvekkeelle ja itkin. Luokkatoverini juoksivat luokseni ja kysyivät, mikä on hätänä. Kysyin heiltä: "Mitä minun pitäisi tehdä? Äitini pidätettiin ja isäni vainottiin kuoliaaksi. Olenko orpo? Minulla ei ole mitään!" Kysyin opettajalta, onko äitini todella pidätetty. Opettaja lohdutti minua ja sanoi: "Äitisi on kunnossa." Mutta äitini todella pidätettiin. Useita päiviä myöhemmin äitini, jonka luulin kuolevan, vapautettiin. Olin niin onnekas, kun en ollutkaan orpo.

22. lokakuuta 2013 poliisit tulivat kouluumme ja pidättivät useita Falun Gongia harjoittavia opettajia ja muuta henkilökuntaa. Minä ja muutama luokkatoverini juoksimme ulos ja pakenimme.

Myöhemmin kuulin, että poliisi oli vienyt monet luokkatovereistani. Heidän joukostaan yksi pojista, Ba Guan, oli pidätettynä useita päiviä. Poliisi ei antanut hänen nukkua neljään päivään ja vaati häntä syyttämään opettajia ja ilmoittamaan keihin opettajat olivat pitäneet yhteyttä, ja sitten he syyttivät opettajaa. Poika oli kauhuissaan ja kuoli kotiin palattuaan saatuaan hermoromahduksen. Myöhemmin Minghui.org raportoi luokkatoverini kuolemasta.

Kauan aikaa sen jälkeen heräsin usein painajaisiin, ja jonkun täytyi pitää minua kädestä, jotta saatoin nukahtaa yöllä. Kaiken tämän jälkeen en voinut enää käydä lempikouluani. Poliisi lisäsi äitini etsittyjen luetteloon isäni tapauksen vuoksi ja etsi myös minua koulun tapahtumien vuoksi. Minä ja äitini olimme nyt kodittomia.

Pakko paeta Kiinasta

Helmikuussa 2014 ollessani 12-vuotias pakenimme äitini kanssa Thaimaahan. Mutta sielläkään emme voineet elää ilman pelkoa. Thaimaan hallitus myöntyi KKP:n taloudellisen painostuksen alla pidättämään myös Falun Gongin harjoittajia. Olimme vähällä joutua Thaimaan poliisin pidättämäksi, jolloin he olisivat vieneet meidät maahanmuuttajille tarkoitettuun vankilaan. Maassa viettämämme kolmen vuoden aikana Thaimaan poliisi pidätti lähes 30 Falun Gongin harjoittajaa ja yritti jopa palauttaa heidät heidän uskonsa vuoksi.

Olen hyvin onnekas, koska minut hyväksyttiin asumaan Yhdysvaltoihin. Minun ei tarvitse enää olla huolissani vainosta. Voin vapaasti harjoittaa Falun Gongia, käydä vapaasti koulua ja puhua vapaasti vainottujen puolesta.

Vaino Kiinassa kuitenkin jatkuu, ja monet lapset kärsivät edelleen joutuen pelkäämään kuten minä aikaisemmin. Jotkut ovat jääneet orvoiksi, jotkut on väkisin erotettu vanhemmistaan ja jotkut ovat lähteneet kodistaan eivätkä voi palata sinne. Jotkut lapset eivät voi käydä koulua, ja joitakin syrjitään. Tämä on lopetettava välittömästi. Kutsumme kaikkien maiden ystävällisiä ihmisiä ja hallituksia ryhtymään tehokkaisiin toimenpiteisiin tämän vainon lopettamiseksi.

Englanniksi: https://en.minghui.org/html/articles/2021/1/26/190105.html