Euroopan unionin on päättäväisemmin otettava kantaa Pekingin ihmisoikeusloukkauksiin

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

 
Euroopan komission puheenjohtaja Ursula von der Leyen puhumassa Euroopan parlamentin täysistunnossa Brysselissä 16. syyskuuta 2020. (Olivier Hoslet / pool Reutersin kautta)

Euroopan unionin on otettava kantaa Kiinan hallinnon ihmisoikeusloukkauksiin ja tehtävä pakotteita koskevat päätökset, komission puheenjohtaja sanoi keskiviikkona.

Euroopan komissio, EU:n toimeenpaneva elin, tekee Euroopan Magnitski-lakia koskevan ehdotuksen, joka antaa ryhmittymälle mahdollisuuden määrätä pakotteita ihmisoikeuksien loukkaajille ympäri maailmaa”, sanoi Ursula von der Leyen pitäessään kautensa ensimmäisen suuren puheen unionin tilasta.

"Meidän on aina otettava kantaa milloin ja missä tahansa ilmeneviin ihmisoikeusrikkomuksiin – liittyivätpä ne sitten Hongkongiin tai uiguureihin", hän sanoi.

 
Poliisi taklaa 12-vuotiaan tytön maahan Hongkongissa 6. syyskuuta 2020. (Mak Wai Kit / HKUST Radio News Reporting Team, Stand News / Screenshot via Reuters)

"Mutta mikä pidättelee meitä? Miksi jopa yksinkertaisissa EU:n arvoja koskevissa lausunnoissa viivytellään, niitä vesitetään tai pantataan muista syistä?" hän kysyi.

Tällä hetkellä EU:n yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka vaatii kaikkien jäsenvaltioiden yksimielisyyttä. Tämän seurauksena jotkut pienet EU-maat, kuten Kreikka, Unkari ja Portugali, ovat toistuvasti olleet esteenä EU:n Kiinapolitiikassa, jonka hallintaan Peking voi helposti vaikuttaa.

Von der Leyen vaati päätöksentekoprosessin muuttamista: "Kun jäsenvaltioiden mielestä Eurooppa on liian hidas, sanon heille: Olkaa rohkeita ja siirtykää vihdoin määräenemmistöpäätöksiin – edes ihmisoikeusrikkomuksissa ja pakotteiden toteuttamisessa."

 
Poliisi partioimassa muslimien lähtöä Id Kah -moskeijasta aamurukouksen jälkeen Eid al-Fitrillä Kashgarissa, Xinjiangissa, 26. kesäkuuta 2017 (Johannes Eisele/AFP/Getty Images)

Hajota ja hallitse

Ehdotetun määräenemmistösäännön nojalla EU:n ulkopoliittiset ehdotukset voidaan hyväksyä, jos 55 prosenttia jäsenmaista äänestää puolesta ja sitä kannattavat jäsenvaltiot, jotka edustavat vähintään 65 prosenttia koko EU:n väestöstä.

Tämä estää pienen osan jäsenvaltioita estämästä EU:n ulkopolitiikkaa ja vastaa EU:n huoleen Kiinan hallinnon hajota ja hallitse -taktiikoista.

Toukokuussa EU:n ulkosuhdejohtaja Josep Borrell syytti Pekingiä ”leikkimisestä” EU:n jäsenvaltioiden välisillä näkemyseroilla.

Jakautumiset Euroopassa ovat vaikeuttaneet yhtenäisen strategian omaksumista ja vastaamista Kiinan asettamiin haasteisiin, kerrotaan Lontoossa sijaitsevan Royal United Services Instituten (RUSI) äskettäisessä raportissa.

 
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan edustaja Josep Borrell pitää lehdistötilaisuuden Brysselissä 26. toukokuuta 2020. (Pool/Getty Images)

”Työkalupakkimme viimeistely”

Von der Leyen teki selväksi, mitä hän aikoi saavuttaa ihmisoikeusrintamalla, kun päätöksenteon umpikuja on ratkaistu.

"Tämä parlamentti on monta kertaa vaatinut eurooppalaista Magnitski-lakia – ja voin ilmoittaa, että tuomme sen nyt parlamenttiin", hän sanoi.

EU:n virkamiehet ja parlamentaarikot ovat jo pitkään vaatineet eurooppalaista versiota Magnitski-laista, joka on voimassa Yhdysvalloissa, jossa rangaistaan ihmisoikeusloukkauksista epäiltyjä ulkomaisia virkamiehiä jäädyttämällä heidän omaisuutensa Yhdysvalloissa ja kieltämällä heiltä maahantulo.

 
Euroopan unionin liput liehuvat Euroopan parlamentin ulkopuolella Strasbourgissa, Ranskassa, 11. toukokuuta 2016 (Christopher Furlong/Getty Images)

Vetoomukset ovat lisääntyneet huomattavasti tänä vuonna Hongkongin ja Xinjiangin pahenevan ihmisoikeustilanteen vuoksi.

Pekingin kansallista turvallisuutta koskeva laki Hongkongia varten sekä etnisten ja uskonnollisten vähemmistöjen tukahduttaminen Xinjiangissa ja Tiibetissä olivat keskustelunaiheita maanantaina pidetyssä EU:n ja Kiinan huippukokouksessa, johon osallistui von der Leyen, Saksan liittokansleri Angela Merkel, Euroopan neuvoston puheenjohtaja Charles Michel ja Kiinan johtaja Xi Jinping.

EU on myös pyytänyt määräämään pakotteita niille, jotka ovat vastuussa Valkovenäjän mielenosoittajien julmasta tehoiskusta ja Venäjän oppositiojohtajan Aleksei Navalnyn myrkyttämisestä.

"Meidän on viimeisteltävä työkalupakkimme", von Leyen sanoi viitaten käytettävissä oleviin keinoihin, joilla EU voi rangaista ihmisoikeuksien loukkaajia.

"Olipa kysymys Hongkongista, Moskovasta tai Minskistä, Euroopan on omaksuttava selkeä ja nopea kanta", hän sanoi.

Lähde: https://www.theepochtimes.com/eu-must-be-more-decisive-in-calling-out-beijings-human-rights-abuses-eu-chief_3502276.html

* * *

Facebook Logo LinkedIn Logo Twitter Logo Email Logo Pinterest Logo

Voit vapaasti tulostaa ja jakaa kaikkia Clearharmonyn artikkeleita, mutta pyydämme mainitsemaan lähteen.